28.2.2012

Pienten talousnerojen tanssi

Valtiovarainhoitaja Jutta Urpilaisen esikunnasta kiistetään Timo Soinin eiliset väitteet siitä, että Suomen kiristämät Kreikan lainojen vakuudet olisivat nollan arvoiset ja lisäksi Suomi vielä maksaa niistä hirmuiset korot.


Intrigööri ei ymmärtäisi noin monimutkaisia vakuus & takuus -järjestelyjä vai mitä takuutuksia ne oli, vaikka saisi tai jaksaisi lukea sen monisatasivuisen pumaskan tai joku vääntäisi rautalangasta mallia. Joku tässä kuitenkin nyt juttelee pupsluikuria tai sitten kukaan ei oikein tiedä, missä mennään. Kunhan mennään vain.


Jos ja kun Suomi maksaa kerralla osuutensa pysyvän kriisirahaston pääomasta, sen 1,44 miljardia euroa (eli 1 440 000 000 euroa), sitä ei löydy valtion kassasta. Kun ei voida ottaa, pitää lainata. Suomi joutuu taatusti maksamaan tästä lainasta koron, onko se nyt Soinin mainitsema 50 miltsiä vuodessa (eli melkein yhtä paljon kuin säästetään varuskuntien lakkautuksella).


Ylen uutisessa sotketaan iloisesti keskenään Euroopan väliaikainen vakausrahasto ja perustettava pysyvä kriisirahasto. Mutta niin taitavat sotkea kaikki muutkin. Molemmat rahastot taitavat jäädä toimimaan yhtä aikaa, vaikka eihän sitäkään saata tavis ymmärtää. Lisää rahaa kumminkin pian tarvitaan ja uusia Suomen kaltaisten AAA-riemumaiden reippaita ylitakauksia.

Kunnon korko?



Lieneekö Urpilaisen poppoon oletus, että Suomi saa rahastoilta "sijoitukselleen" kunnon korkoa ja koronmaksu 1,44 miljardista kuittautuisi silleesti? Noinkohan kuittautuu ja tappioita ei rahastoille tule?


Kysymyksiä kimpoilisi lisää koko ajan, mutta pitää lopettaa kyselykausi ennen kuin ruuvit ja vieterit kimpoilevat omasta nupista tai tulee tikkuja sormiin päätä haroessa. 


Parhaillaan kataistrofihallituksemme jahkaa Suomen omista säästöistä. Vaatimaton veikkaus on, ettei nyt säästetä mitään R. Sailaksen vaatimaa viittä miljardia, vaan varsin paljon vähemmän. Pakollisia säästöjä siis siirretään kauemmaksi. Sitten meittii rokotetaankin taas oikein olan takaa! Ensin otetaan köyhiltä ja kurjilta ja sitten, mistä uskalletaan. Sitten säästäminen aloitetaan taas köyhistä ja kurjista...


Kreikkalaisilla on vielä toistaiseksi huonommin rieskat uunissa kuin meillä suomalaisilla. Seuraillaan asioita, jos jaksetaan. Jos ei jakseta seurata, kyllä ne poliitikkojen päätökset aikanaan jokainen tiliotteellaan huomaa. Ehkäpä Euroopan Keskuspankin valuuttasinko meidät vielä pelastaa? Rapakon takana semmoista taalasinkoa ainakin käytetään ja osataan käyttää. 

USA saa lainaa yhä vain paljon halvemmalla kuin EU ja miten paljon vain ja mikä hauskinta, inflaatio nakertaa korot pois ja syö pääomiakin. 

Meillä Euroopassa vain torjutaan tiukasti inflaatiota ja maksetaan hurjia, jopa 7 prossan valtionlainojen korkoja. 


Peluripankeilla on kyllä alati hullut päivät: Rahaa saa olemattomalla korolla miten paljon vain, eikä painokoneita tarvitse enää pyörittää. Sillä lailla!

Kun mikään ei riitä:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/02/29/joko-taas-suomi-sokkona-uusiin-miljardivastuisiin/201224137/170
* * *

Ei kommentteja: