 |
| Europa-neito katselee kaiholla taaksepäin, mutta Zeus eli EU-härkä ryntää eteenpäin. |
Intrigöörin mielestä nyt pitääkin poliittisen päämiehen toiveesta aloittaa EU:n kadonneen reiluuden metsästys. Mihin se reiluus katosi? Menikö se ehkä massiivisten tukipanostusten ja takausten mukana piiloon pankkien holveihin ja livahti sieltä veroparatiiseihin?
Vai tarkoittiko Katainen reiluudella kadonnutta demokratiaa, mikä tipahti EU:n rattailta jo kauan sitten? Eurokratia eli byrokratian jättiläinen tönäisi demokratian kyydistä ja sinne se raukka jäi ojan penkalle itkemään.
Pieni sarvipää vasemmalta olalta yrittää hihkua korvaan, ettei EU ole milloinkaan reilu ollutkaan. Jos reiluutta etsitään, sitä ei ainakaan politiikasta ja pankkiirien piireistä löydy. Kaikki vetävät kotiin päin minkä kerkiävät, lainkaan itse siitä tunnontuskia tuntematta.
Sääli lie sairautta, mutta reipas ja reilu iloinen ulkokuori pitää aina neuvotteluissa säilyttää. Jos suu menee mutruun ja itsetunto katoaa, käy kuin ikuiselle maksuluuseri Suomelle. Meille kaikki on korkeintaan melko reilua, mutta silti ihanaa - ihanan kallista. Elämä on! (Intrigööri on vanhojen mainosten uhri.)
***
Pieni piru oikealta olalta lirkuttaa, että kyllä ainakin Suomi on ollut EU:ssa melkoisen reilu. Kun Suomi sai 90-luvulla joinakin vuosina Brysselistä vähän enemmän, mitä itse maksoi, se on sittemmin puliteltu moneen kertaan takaisin. Kun mm. eräs länsinaapurimme ja eräät britit saivat EU:lta maksuhelpotuksia, Suomi maksoi niitä kiltisti. Sellaisia silkkoja ylisuoritteita löytyy ainakin kahden miljardin edestä. Mutta Suomihan on rikas maa! Tai oli.
Intrigööri ei kuuntele sivupersooniaan, vaan keskityy asiaan eli euroliiton ja byrokratian turboversion eli eurokratian (rakentavaan) arvosteluun. On myös jatketava toisten maiden pankeille jaettavien tukipakettien vastustamista, koska siinä rikotaan omia pelisääntöjä. Onneksi näissä asioissa ei blogiukkelin tarvitse olla yhtä yksinäinen kuin pääministerin pöömäisine (Lipposmaisine) näkemyksineen.
Mutta mitä siitä, jos Suomi maksaakin EU:lle pari miljardia tippiä siitä hyvästä, että me päästään sinne ytimiin. EU suojelee meiltä Venäjän karhulta, viis siitä, ettei EU:lla ole edes armeijaa. Vaan mitä sitten niistä ytimistä? No sitä, että ytimissä kerrotaan suomalaisille veronmaksajille edustajiamme välityksellä, paljonko nyt pitää maksaa tai mihin pitää ruveta takuuksiin.
Toki tilanne saattaa vielä syksyn aikana helpottaa, eikä maksumääräyksiä ei ehkä enää tarvitse käydä noutamassa ytimistä asti. Perusteilla oleva luxemburgilainen EVM-pankki kyllä ilmoittaa meille pari viikkoa aikaisemmin, paljonko meidän pitää repiä velkarahaa markkinoilta, että saisimme ystävällisesti osallistua Euroopan yhteisen velkakriisin ratkaisemiseen. Siinä ei auta edes maamme laulu. Toki voi olla, ettei aina tarvita käteistä, vaan nimi (puhtaasti muodollinen) ja leijonaleima takuutusvekseliin riittää.
Euroopan velkakriisin ratkaisuissa on tietysti aina kysymys lopullisesta ratkaisusta tai ainakin tiikerin loikista. Ihan joka kuukausi, ellei lomakausia lasketa. Muuten euroryhmän palavereissa ei säilyisi sellainen reilun oloinen meininki, missä kaikki kohteliaasti nyökyttelevät Kataiselle ja Urpilaisellekin.
***
Kaikki nyökyttelevät sillekin, että EU:n integraatiota pitäisi tiivistää. Kukaan ei vain tiedä, miten siinä asiassa pitäisi edetä, ettei yksikään maa ottaisi ritoloita tai tekisi mullovia (molemmat tekivät aikoinaan aika nopeita liikkeitä).
Hiljaa kaikkia hivuttavan integraation lisäksi lääkkeeksi velkakriisiin euroryhmän ja keskuspankin palokunta ruiskuttaa pesäkkeisiin uutta velkaa. Se on kuin krapulan korjaus, sillä se lähtee, millä on tullutkin. Toisinaan annostellaan liekkeihin sammuttavaa sumua, joskus ruiskautetaan valuuttasingosta miljardeja palomuurien yli kuin rännistä niin, että maksajien pöksyt tutisevat tai mekot lepattavat.
Paras lääke on varmaan se koveneva talouskuri(stus). Talouskuristus torjuu EU:ssa eriarvoistumista eli sitä, että joku euromaista pääsisi elvistelemään kilpailukyvyn luonnollisella kohenemisella, talouskasvulla ja uusilla työpaikoilla seuraavien 20 vuoden kuluessa. On parempi, että kaikissa maissa, paitsi Saksassa, on suurtyöttömyys, jotta tulonsiirtoja työttömille ja muuten köyhille voidaan viilata aina vain alemmaksi. Ei se käy, että köyhiä naurattaa!
Euroryhmän ulkopuoliset EU-maat saavat selvitä, miten parhaiten taitavat. Selvisihän Eurooppa aikoinaan mustasta surmasta, 30-vuotisesta sodasta ja kahdesta saksalaisten masinoimasta maailmansodasta. Miksi emme siis selviäisi myös nykyajan haasteista eli EU:sta ja sen rahaliitosta?
Samalla intrigöörin on kainosti todettava, että kyllä Euroopassa on tässä vuoden mittaan otettu sentään yksi merkittävä askel velkakrisiin ratkaisemiseksi:
Eurotowerissa, siellä Kaiserstrassen varrella Frankfurt am Mainissa on kuulema hiljalleen käytännössä, siitä suuremmin ääntä pitämättä, perustettu koko Euroopan laajuinen roskapankki, mikä muodostuu luontevasti nykyisestä Euroopan keskuspankista.
Onneksi olkoon EU ja EKP! Ja EKP:n sivukonttori (entinen) Suomen Pankki! Kyllä kohta arsenaalia riittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti