Kannattamalla tai vastustamalla Suomen täyttä Nato-jäsenyyttä mennään tunteiden puolelle ja silloin kylmä järki putoaa pois perälaudalta. Kokoomushan on k-edustaja Salolaisen mukaan tunnustautunut Naton kannattajaksi jo kymmenen vuoden ajan.
Salolainen oli eilen antanut ymmärtää, että puolustusliiton täysjäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta, mutta nyt ei ole kihlojen kirkossa kuuluttamisen aika. Natoon pitäisi liittyä vasta silloin kun maailmanpolitiikassa on poutaa ja aurinkoa.
No, eihän palokuntaa tai ambulanssia varsinaisesti tarvita muuten kuin tulipalon tai sairaskohtauksen sattuessa. Poutasäällä ei tarvita sateenvarjoakaan, sellaista mitä pankkiirikin mielellään lainaisi korkoa vastaan asiakkailleen, hyvällä ilmalla.
Jos hra Putinille ja muille naapurin johtajille sattuisi niin huono päivä, että siellä päätettäisiin siirtyä Suomen politiikassa kissanpentujen lähettelystä isovenäläisen elintilan laajentamiseen, meillähän jahkattaisiin palokuntaan eli Natoon soittamisesta vielä vihulaisen telaketjujen kolistessa ja sotakoneiden suihkumoottorien ulvoessa korvissa.
Silloin ei enää kannattaisi soitella mihinkään, vaan jakaa kansalle kättä pitempää ja laulella väestönsuojissa isänmaallisesti sytyttäviä lauluja, jos joku vielä muistaisi niiden sanoja. Puolustusvoimien soittokunnatkin on jo taidettu enimmäkseen lakkauttaa?
Lasten laulussa kerrotaan, että "Batman oli mielipuoli, hyppäs katolta ja kuoli". Intrigööri ei suostu uskomaan, että hra Putin ja päätöstenteon taustalla vaikuttavat oligargit sun muut lurkit olisivat mielipuolia. Nykyisen Venäjän johtajista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta eiköhän tämäkin Krimin kriisi pidetä naapurissa hyvin rajallisena, kuten tehtiin silloinkin, kun suurvenäläistä elintilaa laajennetiin Georgialle aiemmin kuuluneille alueille.
Neuvostoliittohan se siinä vielä puhkuu ja pullistelee, soittelee vähän kansainvälistä. Onneksi Suomi ei koskaan kuulunut osana Neuvostoliittoon, vaikka ylenpalttisesti ystäviä muka oltiinkin. Ja venäläisillä on jo valmiiksi oikein isosti laaja elintila.
Nato-keskustelu on toki oikeasti vaikeaa. Suomen EU-jäsenyys on venäläisten vinkkelistä vain kauppapolitiikkaa, mutta Suomen suora Nato-jäsenyys koettaisiin siellä ilman muuta uhkana. Nato-Suomi lisäisi turhaan satsauksia teoreettisten vihollisuuksien varalta molemmilla puolilla rajaa.
Sotilaallista liittoutumista Venäjän kanssa ei Suomelle sentään uskalla suositella, vaikka teoreettisesti se ratkaisisi monta pulmaa. Suurvalta ajattelee aina vain omaa etuaan, kuten pienvallankin pitäisi, mutta meillähän ei osata.
Jos Suomi joskus yrittää väkisin ottaa Karjalan ja Petsamon takaisin, syön vanhan karvahattuni, sillä silloin Venäjä varmasti vastaisi hyökkäykseen. Muuta ihan selkeää sodan uhkaa meillä ei ole näkyvissä. Ja se karvahattukin taitaa olla kateissa?
***
Pienen Suomen pitäisi kaikesta huolimatta tehdä samoin ja pitää vain kylmästi suhteita virallisesti lämpiminä suureen ja arvaamattomaan itänaapuriin, kuten tähänkin asti? Maantieteelle ja ulkomaankaupan tarpeelle emme mitään voi.
(Lisäys 19.3: Toisaalta Venäjä itse on jo aikoja sitten valinnut kehityksensä suunnaksi idän, jolloin EU:n merkitys Venäjälle vähenee edelleen. Linkki Talouselämän juttuun.)
Puolustusministerillä, kuten muillakin ministereillä, pitäisi olla rotia toimia rehteinä suomalaisina ministereinä, eikä joinakin eurohiirinä, hyssyntyssyn krakasankareina. Suora ajantasainen tieto Krimin ja Ukrainan kriisistä jäi sekin saamatta, kun tapaaminen Venäjän puolustusministerin kanssa äskettäin peruuntui.
EU:n ja Naton pitäisi laittaa laajentumisaikeissaan jäitä lakkiin ja harjoitella itäkarhun kesyttämistä. Karhu ärsyyntyy ja iskee aina takaisin, hyökättiinpä sen reviirille vaikka vain talousaseiden avulla. Rahan väännöllä ja armottomalla talouskurilla voi kuristaa ja alistaa euromaita, mutta ei Venäjää.
Karhulla on hankala ja älyttömän iso reviiri, se on yhtälailla sekä länttä ja Eurooppaa että itää ja Aasiaa. Henkinen tilanne ja reviiri taitaa olla siellä vielä hankalampi kuin maantieteellinen. Kaipa Kremlin herrat vain totesivat Ukrainan pahenevasta sekasorrosta, että a´vot, nyt on sopiva aikaa napata se Krimin niemimaa. Sotaahan siitä ei synny kuitenkaan?
Tuskin Venäjän yllättävään agressioon mitään sisäistä uhkaa liittyi? Vai tutiseeko Kremlin muuri? Valko-Venäjän öklökraatti Lukashenkokin pyysikin Venäjältä veljellistä apua, hävittäjäkoneita vai mitä ne olivat? Lukaa kyllä pelottaa.
***
Euroopasta ei taida enää löytyä kunnollisia ryssäkarhun kesyttäjiä, Suomestakin viimeiset terävät tsuhnaveteraanit ovat vanhenemassa. Kekkonenkin on komeine turkmenistanilaisine karvahattuineen Hrustsovin ja Brezhnevin kanssa kilistelmässä votkamukeja taivaallisissa sotajoukoissa tai alakerran saunassa. No, yritti se Halonenkin, omalla tyylillään. Miauu!
Ainahan Suomen ja Venäjän suhteita on sävyttänyt terve epäluulo, mutta toimehen met ollaan tultu. Eikä olla tapeltu, ei 70 vuoteen. Se on pitkä aika sotahullun Suomen ja Euroopan historiassa.
Ei Suomikaan ole sotahommissa ihan rauhankyyhkyn poikanen, sillä olemme jo vuosia osallistuneet erään suurvallan johtamiin sotatoimiin Afganistanissa. Ei se ole sotilaiden vika, he tekevät siellä vaikeissa oloissa parhaansa ja kokemuksia kansainvälisestä yhteistoiminnasta kertyy. Mutta, mutta...
***
Niitä alussa mainittuja vaikeita nelikirjaimisia sanoja tulee kyllä mieleen naton lisäksi muitakin: mamu, lama, homo, sote, sota...
Mistä tahansa niistä lyhenteistä ja muistakin sellaisista saa aikaan kovan, mutta takuulla turhan julkisen mekkalan. Poliitikothan eivät nyt kaksia vaaleja vasten osaa keskustella mistään kylmän järkevästi, elleivät sitten jostain telkkarin hulvattoman hauskasta viihdeohjelmasta, johon he itse innokkaasti osallistuvat.
LISÄYS, linkki: Putinin pokeria.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti