17.10.2014

Pahkasikoja ilmavoimille?

Rynnäkköhirmu Pahkasika, A-10.
Selvitystyö Suomen ilmavoimien seuraavista hävittäjäkoneista on virallisesti alkanut. Intrigöörin laajahko, mutta ohuehko yleisten ja muiden asioiden tuntemus ei riitä päättelemään, mikä esillä olleista hävittäjätyypeistä olisi paras.

Mutta intrigöörillä on mielessä toisenlainen ja vähän sikamainen hankinta, ilmojen panssarivaunu, mistä lisää lopuksi.

Luultavasti Suomen hävittäjävalinta kuitenkin päätyy Naton hovihankkija USA:n tarjoamaan ratkaisuun eli hullun kalliiseen F-35 hävittäjään, joita hankittaneen sitten ainakin kolmanneksen vähemmän kuin Lissun ja poikien aikoinaan (venäläisten pelossa ja naton kaihossa) heräteostamia Hornetteja. 

***
Lukaisin äsken Markus Janssonin Suomen hävittäjäpolitiikasta kirjoittaman blogipostauksen ja asiasta ollaan tällä tarkkailuasemalla melkein samaa mieltä. Minullekin mieluinen hävittäjäratkaisu olisi ruotsalaisen Jas Gripenin uusin versio, mutta kun ei se oma aasintuntemus riitä. Olisi  kyllä hyvä tietää sekin, miksi Sveitsi äskettäin oikeasti perui alustavat Jas-kauppansa.

Vaan eikös nykyaikainen hävittäjäkone ole lähinnä asealusta? Aseet eli ohjukset yhdessä tutka- ja johtojärjestelmien kanssa olisivat kuitenkin ratkaisevassa roolissa, jos suomalaisilla hävittäjillä jouduttaisiin tositaistoon. Luulisi, että nyrkkisääntönä sopiva määrä päteviä lentäviä asealustoja Suomen monille korpikentille sijoitettuna olisi kova juttu. Tiedä häntä?

Mutta varmaan tästäkin hankinnasta saadaan aikanaan "vastuullinen" päätös, jollaisista Suomessa on jo kertynyt paljon kokemuksia, joita on sitten joskus kiva kertoilla Prysseliksessä. Paljon lie kiinni siitäkin, ollaanko täällä jo hävittäjäkauppoja tehdessä natolaisia vai ei. Olisihan siinäkin natottajille väännön paikka, puolustusliiton jäsenenä Suomi saisi rutosti alennusta kaupoista, mitkä on pakko tehdä. (Tarjous, mistä Suomi ei uskalla kieltäytyä?)

***
Koska Suomi päätynee kalliisiin jenkkiläisiin hävittäjiin, miksi emme ottaisi kylkiäisinä edes paria laivuetta Pahkasikoja eli vanhoja mukavia A-10 Thunderbolt kakkosia? Jenkkilässä on valmistauduttu poistamaan sitä ihan käypää kalustoa samoihin aikoihin, ensi vuosikymmenen lopussa, kun Suomen pitäisi viimeistään sopia hävittäjäkaupoista. 

Maailman tunnetuinta ja rajuinta ilmasta-maahan kalustoa saisi silloin varmasti tosi halavalla. Varaosia tulisi mukaan liki ilmatteeksi laivalasteittain, se kun on suurvalta-armeija, joka silloin luopuu koneistaan. Suomessa kyllä osataan tuunata sotalentokoneita vuosikymmenien kokemuksella, joten Pahkasioille saataisiin täällä helposti ainakin kymmenen vuotta lisää käyttöikää. Jenkit aikonevat korvata A kympit jollain F-35 versiolla?

Suomella ei ole varaa taisteluhelikoptereihin, jotka varmaankin sotilaiden mielestä olisivat muuten hyvin tarpeellisia. Toivottavasti täällä on varaa kunnolliseen vihulaisen kopterien torjuntakalustoon, muuten oltaisiin oikeissa sotatöissä ikävästi keltaisessa nesteessä.

Hajautetulla rynnäkkökonekalustolla torpattaisiin tehokkaasti ainakin vihollisen panssaroitujen hyökkäyskärkien eteneminen. Pelkästään Pahkasika-koneen pääase, seitsenputkinen 30-millinen "gatling" -tykki hajottaa mitä vain, raskaan panssarivaununkin tuliryöpyllä jopa yli kuuden kilsan päästä. Eiköhän semmoiseen isoon kauppaan saisi mukaan myös tarpeeksi Pahkasikaan kelpoja paukkuja, raketteja ja ohjuksia? 

Toki hitaita rynnäkkökoneita pitäisi turvata niillä "oikeilla" hävittäjillä. Sitä en osaa sanoa, miten paljon semmoinen paikallinen ilmaherruus Suomelta vaatisi ja olisiko se mahdollista vahvaa vihulaista vastaan. 

Toisaalta mielessä on sellainenkin luulo, että oikein ärhäkkä, laaja ja ulottuva ilmatorjunta olisi paras puolustusase, sillä sitä mahdolliset hyökkäävät siipiveikot kuitenkin eniten pelkäisivät. Suomen it-ohjuksilta taitaa nykyisin puuttua ulottuvuutta, mitä eräällä itäisellä naapurimaalla on.

Oli miten vain, lisää tuosta tylyn tyrmäävästä A-10 Pahkasiasta on tämän linkin takana. Tässä olisi linkki tuubiin ja toinenkin näytös.

Lisäys: Juttu ja video. Pahkasika stumppaa auton Afganistanissa.



Hornet ja Pahkasiat harjoittelemassa Suomessa kesällä 2017.
Ilmavoimien kuva.
***

2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Juu, jos halavalla saataisiin USA:n Pahkasikoja, niin mikä ettei ostettaisi, jos minulta kysytään.

Pahkasian eräs etu meidän olosuhteisiin on sen vaatimukset kiitotien laadulle.

Ruotsalainen hävittäjäkin kävisi minulle. Uusimmat mallit näkevät tutkallaan häivehävittäjät, mikä saattaa olla ratkaiseva etu.

Pitemmällä tähtäimellä Suomen ilmavoimien tulevaisuus voisi olla maasta ohjattavissa tai automaattisesti lentävissä koneissa. Meillähän on runsaasti tietoliikenneosaamista yms.

intrigööri kirjoitti...

Pahkasika A-10 on vaikuttava sotakone. Niiden hankkiminen tuli mieleen siksikin, ettei Suomella ole varaa taisteluhelikoptereihin, joita tietyssä sotakuvassa sodassa olisi paljon armeijaamme vastassa. Tarvittaisiin sekä lisää maajoukkojen ilmatorjuntaa ja toisaalta ilmasta maahan kykyä panssarikiiloja vastaan.
Jos pölhöt poliitikkomme aikovat jollain ihme rahoituksella ostaa meille huonosti sopivia F-35 -koneita siksi, että ne ovat kaikkein kalleimpia, ehkä myös Pahkasikojen ostosta voitaisiin neuvotella? Minusta uusin JAS-Gripen olisi Suomelle sopivin monitoimihävittäjä, jos omat pilven veikomme ovat siihen riittävän tyytyväisiä.
Hävittäjistä kirjoittelin myös: http://intrigoori.blogspot.fi/2015/09/gripen-vai-rafale.html