26.5.2016

Vanhuksista muka huolissaan...

Vanhus nauttii verottomasti
ilmaisesta auringosta.
Kokoomuksen taloustietäjänä pidetty johtajaehdokas Elina Lepomäki näkyy Demarissa olevan huolissaan mm. vanhustenhoidosta. Vähän kuin siinä laulussa, jossa "raittushenkilö raittiustuolissaan on sinusta muka huolissaan". 

En tiedä, miten polttava poliitikolla tuo huoli on, mutta vanhusten asiasta olisi kaikkien itse ajattelevien suomalaisten syytä olla huolissaan. Turun Sanomien pääkirjoituskin näkyy puuttuvan tuohon kesto-ongelmaan, mihin ei näytä löytyvän ratkaisua, ei sitten millään.


Jokainen meistä vanhenee ja kuten eliitin & median yhteisen trollauksen perusteella tiedämme, Suomessa vanhennutaan nopeimmin maailmassa. Johtuukohan sekin sitten siitä, mikä se nyt oli, siitä ilmastonmuutoksesta? Muuta syytä tuohon kummalliseen kansalliseen erityispiirteeseen on vaikea keksiä. 


Siis aika raksuttaa Suomessa nopeammin kuin jossain muualla? Vai miten se menee?

Linkki 3.9.2018, Iltalehti: Vanhukset yksin kotona, osa asuu heikkokuntoisina "saastaisissa loukoissa".


TalSa 15.10.2018:  Hoitaminen palvelutalossa jopa 5000 euroa kuukaudessa!


Demari 30.10.2018: Eläkeläisiä jo 1,6 miljoonaa.


AL 12.11.2018:  Haamuhoitajien käyttö, eikö sellainen ole rikollisuutta?


IS/TalSa 24.11.2018: Ruoka voi maksaa 500 e kuussa, vaikkei vanhus enää juuri syö.


***
Hoidossa olevien vanhusten, vammaisten ja sairaiden huonoa kohtelua ei saa sietää millään perusteella. Se ei ole peruste, ettei rahaa tarkoitukseen ole tarpeeksi ja henkilöstöä on liian vähän. Kiire ei ole syy heikompien kalsalle kohtelulle ja välinpitämättömyydelle. Jos ei töissä ehdi kaikkea, silloin tehdään se mitä keritään, mutta säällisesti ja kunnolla. Työnantajat, firmat ja laitokset niistä työsuorituksista vastaavat, niiden ainakin pitäisi.

Puutteista täytyisi pitää heti mekkalaa hoitopaikkojen johdolle. Normaalilla meiningillä paineet asioiden korjaamiseksi siirtyisivät lähimmästä pomoportaasta ylemmäs vastuullisille päättäjille, firmoissa ja julkispuolella. Meininki lienee aika pahasti tulehtunut, jos ja kun työpaikoilla kaikkien pitää pelätä, lopareita ja kuka mitäkin?


Mikään ei korjaannu missään siten, että suoritusväen suita tukitaan pelottelemalla. Silloin kaikilla on aina lupa täristä arkana oman maailmansa tappiin asti. Rikkomuksia ja suoranaisia törkeyksiä avuttomien ihmisten hoidosta paljastuu aina lisää, mitä syvemmältä kuonakasoja pengotaan. Monihan ei niistä uskalla mitään kertoa.


Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi turvapaikanhakijoita kohdeltaisiin vastaanottopaikoissa ihan sikana huonosti? No, matut kyllä löisivät takaisin, mihin heikot ja sairaat eivät pysty. Lisäksi suuri ja äänekäs puolestasuuttujien koneisto pitäisi sellaisesta törkeydestä maatakaatavaa meteliä ja media takoisi isoa rumpua.


***
Kuka loukkaantuisi ja suuttuisi kolkosti kohdeltujen vanhusten ja muiden heikompien tavissuomalaisten puolesta? Missä on sellainen suuri ja kovaääninen painostusjoukko? Ei ainakaan puolueissa. Ei kukaan muu edes kunnolla yritä vaikuttaa asioihin kuin hoidettavien omaiset, joiden voimavarat ja ääni ovat nekin melko vähäisiä. Kaikilla ei ole edes omaisia, ei ainakaan lähistöllä.

Meikäläisen asuinympäristö on kuin mikä tahansa, mitä nyt meininki on vähäsen kansainvälistä, koska lähiössä on paljon opiskelija-asuntoja, mamuja on vähemmän. Osallistun aika vähän talon grillausporukoihin, enkä aina ole lähtenyt haravoimaan, koska sain siitä muualla tarpeekseni. Juttututtuja on sentään muutamia. Mennä viikolla käytiin kumminkin yhden naapurin kanssa katsomassa talvella yllättäen hoitopaikkaan päätynyttä kolmatta naapuria.

Siellä se vielä äsken pirteä äijä pötkötti huoneessaan viltti korvissa keskellä päivää. Hän nousi kumminkin istuillensa, kun tulimme. Hän tunsi näöltä, mutta ei oikeasti tuntenut parasta naapuriaan ja tuttuaan, jota hän puhutteli sitkeästi ihan toiseksi ihmiseksi. Minut hän sanoi tuntevansa näöltä, nimeä hän ei olisi kai muistanut ennenkään, mutta en saanut häneltä sentään uutta identiteettiä.


***

Niin siinä voi käydä. Käyt nukkumaan ja seuraavan kerran heräät ihan oudossa paikassa, etkä muista miten sinne olet joutunut. Itse sitä toivoo tietysti säilyttävänsä vähäisen järkensä loppuun asti ja myös kohtuullisen liikuntakyvyn. Toivomisesta ei silti aina pidetä. Jos luulet, ettet vielä tai et koskaan joudu muiden hoidettavaksi, toisin voi käydä.

Saattaa olla, ettei tuo naapurimme enää palaa pihapiiriimme, siltä se vähän näytti. Miehen liikuntakyky oli silti tallessa ja syömään tuo lähti kun pyydettiin. Hoitopaikka lienee kunnollinen ja ruokaakin hoidettava piti hyvänä. Laihtunut hän silti oli, selvästi. Onneksi hänellä on tytär huolehtimassa asioista.


Järkkyä se on, kun tutun ihmisen järki heittää ja hän alkaa muuttua kuin eri ihmiseksi. Vanhemmilla ihmisillä tuon on nähnyt aikaisemmin, mutta ei sitä osaa pitää kuusikymppistä järin vanhana. 


Entä sitten jos noin kävisi ja itse vielä joutuisi johonkin stasimestaan, kuin vanhusten tai sairaiden keskitysleirille, vain hieman asiaa liioitellen. Mikä olisikaan sitten tilanne, jos ei osaisi enää itse syödä, eikä pääsisi vessaan. Surkeaa kiduttamista se tietysti olisi, lievästi sanottuna.


Sekin vielä pitäisi niellä, ettei enää kohdeltaisi kuin ihmisenä. Huonosti kohtelun varmaankin ihminen itse tajuaa, vaikka sekavanakin? Joissakin hoitopaikoissa on syyllistytty myös vanhusten pahoinpitelyihin, sellaiset teot olisivat kyllä hoitajalle heti lopputilin paikka.


Suomessa tarvitaan kohtalaista julkista talouskuria, mutta paljon muutakin kuria tarvittaisiin tärkeissä asioissa, eikä vain loputtomissa toisarvoisissa tiedostaviston hörhöilyissä. Vai onko niin, etteivät kaikki ihmiset ole enää tärkeitä, sillä sellaisia ovat vain tärkeät ihmiset?



Vanhustenhoidossa ei pelkkä koulutus riitä. Linkki blogistin mielipidejuttuun.


MIksi vanhat ovat muka vain menoerä?


Vanhuksista oli kovaa  juttua aamutellussa


Japanissa luotetaan robottien apuun, linkki kesältä 2018.


Ei kommentteja: