27.5.2016

Taskutuulivoimala

Taskukokoinen tuulivoimala.
Suuruudenhullu pienvaltio Suomi kunnostautuu myös tuulienergiassa rakentamalla Euroopan suurimpia tuulivoimaloita. Tuollaisten huiskuloiden kokonaiskorkeus on yli 200 metriä ja napakorkeus 140 metriä. 

Jättivoimalan siivetkin ovat yli 50-metrisiä ja yksikön teho jopa 4,5 - 5 megawattia. Yhden pienehkön perinteisen lauhdevoimalan sähkötehon saavuttamiseksi tarvittaisiin useita, jopa kymmeniä tuuliyksiköitä, sekä tietenkin paljon tuulisia päiviä. 


Tasaista tehoa tuulivoima voisi tuoda vain sähkövaraston kautta, jos hyviä käytännön ratkaisuja olisi olemassa. Lauhdevoimalaitokset tuottavat myös ja Suomen pohjoisissa oloissa erityisesti lämpöä.


***
Ympäristö- ja meluhaitoista viis, suurta sen olla pitää, jotta valtion rahoja tuulee kunnolla myös tukitariffilaariin. Tekisi mieli kysellä tuhmasti, mikä lienee jättikokoisten tuulivoimaloiden todellinen käyttöikä ja kuka ne aikanaan purkaa, hoitaa jämät ja siivoaa ympäristön.

Jos olisi vielä tuhmempi, voisi luulla, että nuo sinänsä energiantuotannossa hyödyttömät ja jopa vaaralliset tuulivoimalat lakkaavat pyörimästä niihin aikoihin, kun tukitariffit loppuvat. Kun tuuli ei enää tuo tuottoja pisneshenkilöiden masseihin, jotkut heistä voisivat välttyä ikävältä jälkihoidolta pistämällä firman tappiollisena nurin. Sijoittajien tienestit olisivat tietenkin tallessa, eikä niitä veroherra rokottaisi, vaikka sitä kautta ne tulivatkin.

Tuulivoimasta on kirjoiteltu puolesta ja vastaan miljoona palstakilometriä, joten en jatka tässä pitemmälle. Tieto hukkuu määrään. Tosi on kuitenkin, että EU-komissionkin Suomelle siunaamissa uusiutuvan energian tavoitteissa suomalaisilla on aina vain maksajan osa, kuten myös sähkömittarisekoilussa.


Tuulivoiman hassu puoli on sekin, että se syö öljyä. No, puhdasta energiaa ei Telluksella ole kuin auringonvalo tai maan sisäinen lämpö syvissä luolissa. Kun esi-isämme keksivät satojatuhansia vuosia sitten tulen käytön, siitä se kauhia lihan kärtsäys ja ilimanpilluu alkoi.

***

Taitettava reppukokoinen tuulivoimala.
Suomi on jäyhä teollisuusmaa, missä mikään pieni ei ole oikein kaunista. Toisin on muualla maailmassa, missä tuulivoimasta ja auringosta tuotetaan iloisesti tuhansia hyviä vimpaimia ja härpäkkeitä, joista osa saattaa olla hyödyllisiäkin. 

Kaupallisesti hyödyllisiä nuo vimpaimet usein ovat ja sellaisia kulutustuotteita Suomessakin pitäisi valmistaa. Jotkut niistä tuotteista saattaisivat menestyä markkinoilla ja työllistää ihmisiä. Kaupalla ei ole enää maailmassa isoja esteitä, ei ainakaan verkkokaupalla. Myyntitaitoa siinä eniten tarvitaan.


Kyllä Suomessakin osataan. Laitetaan propellihatut pyörimään! Vielä parempi kesää vasten saattaisi olla lippis pienellä aurinkokennolla ja tuulettimella?


Täältä vimpaimia löytyisi. Ja tuolta. Ja lisää tuotteita. Näitä riittää.


Lisäyksiä:

Kolmen prosentin tuotannosta kolme miljardia euroa, TE:n juttu 6.4.2017.

Suomi heittää rahoja tuuleen jopa 300 miljoonaa vuodessa, vielä seuraavat 10 vuotta. Linkki TS:n juttuun.

Saksankin energiavallankumous on erittäin kallista viherpesua, T&T, juttu. 

Saksan virheistä pitäisi ottaa opiksi, t&t.

Tuulivoiman mieletön tukeminen saattaa jatkua? MTV3:n juttu.

Hehkuttelu ei ole tiedon väärti. Tuulivoimafirmalle kävi ikävästi, KL:n juttu.



***

Ei kommentteja: