13.5.2016

Upseerit jo nihkeämpiä Natolle?

Vakaalta ja vastuulliselta medialta loppui taas alkuunsa yritys tehdä oikeita uutisia, jos sitä yritystä olikaan. Mediosot, mm. TS, kertoivat tänään, että hieman yli puolet puolustusvoimien upseereista kannattaa Suomen liittymistä Naton jäseneksi.

Mielenkiintoista tässä on se, että vielä viime helmikuussa Suomen Kuvalehti kertoi "liki 80 prosentin" upseereistamme kannattavan Natoon liittymistä. 

Kokoomuksen Verkkouutiset lainasi 26.2.2016 SK:n juttua ja otsikoi innokkaasti, että "Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut voimakkaasti upseereiden keskuudessa".

Nyt lähestymme vasta toukokuun puoltaväliä ja upseeriston natohinku näyttäisi kyselyn perusteella reippaasti hiipuneen, sillä enää vain vähän yli puolet haluaisi sotilasliittoon. Muutos on todella suuri, jos kyselyn menetelmä on alkuunkaan yhtenevä. 

***
Naton nykyinen kannatus upseeristossa on suunnilleen sama kuin vuonna 2013, jolloin Venäjä ei ollut vielä miehittänyt Ukrainan Krimiä. Natolaisiksi haluaisivat kai eniten meriupseerit, toiseksi myönteisempiä ovat kyselyissä olleet ilmavoimien upseerit.

Sellainenkin outo aatos pilkahti päässä, että josko ammattisoltut vieroksuvat sitä, että heidät ehkä velvoitettaisiin pian osallistumaan sotiin vierailla mailla. Suomalaisethan sotivat kauan ja raskaasti tärkeänä osana historiallista Ruotsia. Suomalaiset kelpasivat myöhemmin mainiosti myös Venäjän Turkin sotiin. Nyt sitten tie uusiin ja vanhoihin taistoihin kävisi Naton nimissä.

Enpä tiedä, mistä on kysymys, kun toistaiseksi ei ole näkynyt juttua siitä, miksi Naton kannatus näyttäisi vähenevän voimakkaasti upseeristossamme. Siinä se oikea uutinen seisoisi! Mutta ehkä intrigööri hätäilee ja mediamohikaanit vielä iskevät kyntensä tuohonkin asiaan? 

Upseerit eivät ehkä halua laajemmin kommentoida Nato-kantojaan omalla nimellään ja naamallaan julkisuudessa? Taitava toimittelija voisi silti tehdä haistelevaa journalismia ja kuulostella riittävän paljon solttujen mielipiteitä nimettömästi. Upseereiden ammattilaiset mielipiteet ovat tietenkin paljon painavampia kuin joidenkin poliitikkojen tai tämmöisten blogiukkojen.

Vai onko kysymys siitä, että sattuneista syistä ei mediataloissa uskalleta tai voida hypistellä liian kuumaa perunaa? Suomen jäsenhakemus kun on monien isojalkaisten (ja joidenkin mediamokulien) mielestä jo kirkoissa julistamista vailla.

***
Laitoin postauksen kuvitukseen Nato-paitoja, joita näkyisi löytyvän suuri määrä, puolesta ja vastaan. Rautarouva Angela Merkelin faneillekin olisi paitataivaassa tarjolla jos vaikka mitä lystikästä. Siitä vain valitsemaan ja tilaamaan, kovin se on kaupallista tämä elämä muutenkin.


Ps. Olisiko tässä ideaa kotimaiselle paitatehtailijalle?


***

Ei kommentteja: