27.11.2012

Suomi on selätetty

Kreikkalaisia filosofeja.
Suomi on taloudellisesti ja itsenäisenä valtiona selätetty. Nyt alkaa tulla lunta tupaan, muutenkin kuin säiden puolesta. Kreikan velkojen alaskirjaukset lienevät vasta alkusoittoa eurovaltioiden velkakuplien poksahtelussa. Lopulta euroliitossa jää aika puhtaille velkakirjoille vain Viro, mutta Pohjoismaista Suomi on ainoa, joka sukeltaa ja syvälle.

Suomen kohtalo on sidottu kymmenien miljardien takauskahleiden avulla eurobanstereiden liekaan. Suomen oma velkaantuneisuus ulkomaille on jo tapissa, ainakin mitä parhaan luottoluokituksen säilyttämiseen tulee. Vaikka Suomi saisikin tulevaisuudessa kunnialla maksetuksi edes korot omista veloistaan, se ei taida riittää.


Jos osakin euron vakausvälineille ja muille velkapaketeille annetuista mammuttitakauksista lankeaa maksuun, olemme taloudellisesti kreikkalaisten kanssa samassa sarjassa.  Jossain Portugalissa ja Irlannissakin menee silloin paremmin kuin meillä muka maailman parhaassa liikaa velkaantuneessa maassa. Suomi on kyllä takuutusten suurvalta!


Suomen hallituksen eurosankarien touhuilut ja selitykset ovat kuin Ankkalinnasta, missä hääräävät asioita hoitamassa vain Aku ja Hessu, onnekas Hannu ja viisas Mikki ovat pelistä poissa, kai Iinestä ja Minniä jahtaamassa. 


Kokoomuksen ja demarien euron pelastusmestarit eivät ikinä uskalla edes ajatella, että Suomi sanoisi eurolle ei. Ehkä joku mestareista joskus herää kello kolme yöllä painajaiseen  hikimärkänä. Painajaisessa Suomi ei saanutkaan nyökytyksiä euron pelastuskokouksessa. Rehniltä tulee vain myrkyllistä tuijotusta vinossa olevien rillien takaa. Draghi hymyilee  mustin silmin lohikäärmeen hymyä. Suomi oli pudonnut ytimestä! Käääk!


Kolme vuotta riitti


Kreikan valtiontalouden tipahtaminen toisten euromaiden tukien varaan kolmisen vuotta sitten merkitsi käytännössä Suomellekin lopun alkua. Kyllä eduskunnassakin silti hanttiin laitettiin Kreikan 1,6 miljardin tukipaketille. Joku sanaili siellä hauskasti "onaniksista ja sorpuksista", mutta oikeassa hän oli, sillä ei semmoisia pidä mennä tukemaan. 


Kreikka on merenkulun suurvalta, mutta laivanvarustajat eivät maksakaan siellä lainkaan veroja. Eivätkä kaikki muutkaan.


Lahjoitus se Kreikan tuki olisi, monet sen näkivät jo 2010, eikä sitä ollut vaikea päätellä, koska  jopa intrigööri osasi sen ennustaa silloisissa kommenteissaan. Kreikan velkamassi oli jo 2009 selvästi liian iso hoidettavaksi, nyt se on vielä paljon isompi, mutta onhan Kreikkaa jo  pelastettukin väärin moneen kertaan. Velkajärjestely, vaikka jokin pehmustettu malli siitä, olisi ollut silloin ja olisi vieläkin ainoa oikea pelastusrengas.


Tämän päivänkään Kreikan pelastuspaketin uutisoinnista ei ota tarkasti selvää Erkin serkkukaan. Eikä Jutta vuoda, vaikka toisin väitetään.


Siis vain kolme vuotta ja itsenäinen Suomi on käytännössä selätetty. Viimeinen maailmansotakin kesti meillä pitempään, mutta siitä Suomi sentään selviytyi itsenäisenä, vaikka uhrit olivat hyvin raskaat. 


Suomen velka- ja takaushanat ovat olleet näennäisistä urputuksista huolimatta aina auki. Hallitussekstetin poliitikot ovat siunailleet kaiken, mitä Brysselistä vain on suvaittu ehdottaa. On jopa pantu paremmaksi ja menty etukenossa, sillä perustuslainkin mukaan Suomi on nyt ja aina EU:n jäsen. Lainsäädäntöä hierotaan liittovaltiokuntoon samalla kun maanpuolustusta karsitaan ja veistellään täysin natolaiseen malliin sopivaksi.


Kaikenlainen EU:n toimien, yhteisvaluutan ja yhteisvastuun arvostelu lytätään meillä joutavaksi populismiksi. Sekstetin kellokkaat odottavat Euroopan Liittovaltiota kuin lehmät kevättä. Se olisi heille varmaankin toiveiden täyttymys ja takaisi monille politsauruksille henkilökohtaisen pääsyn poutapilven reunalle EU:n ja pankkiirien yhteiseen kultahammastaivaaseen.


Joskus kyllä intrigöörin mielen syrjässä käy semmoinen kerettiläinen ajatus, että vieläkö Suomineito voisi herätä pahan euronoidan aiheuttamasta ruususen unesta. 
Se taitaisi vaatia oikein tuntuvan ja limaisen märän pusun poskelle tai näpäytyksen koivuhalolla. 

Ehkäpä sitten jos ja kun itsenäisyysaate valtaa muitakin maakuntia ja maita kuin Katalonian? Ehkä, jos Irlannin kansa päättää tehdä Islannit? Portugalikin oli ennen ylpeä siirtomaaherra ja purjehti rosvoilemassa ympäri maailmaa. Nyt kaikkia viedään Brysselistä ja Strasbourgista kuin pässiä narussa. Voiko näin jatkua? Suomen sekstetin puolesta kyllä voi!


Hyvä uutinen


Espanjasta saatiin äskettäin edes yksi hyvä uutinen, minkä mukaan ihmisiä ei häädetä asunnoistaan niin rasakkaan tahtiin kuin talouskriisin takia on tähän asti tehty. Syynä hallituksen hätäjarrutukseen olivat myös häädettyjen ihmisten tekemät itsemurhat. Asunnoistaan työttömyyden ja muun kurjuuden takia tehtyjä häätöjä olikin kertynyt jo yli 350.000 henkilölle. Hätämajoitustakaan valtio tai kunnat eivät tarjoa.


Näin on siis vain Espanjassa, kriisimaita on muitakin. Miksi tämä on tärkeä uutinen? No siksi, että sama saattaa olla pahimmillaan edessä meillä AAA-luokitetussa Suomessa. Jos tässä ei muuta voi, kannattaisi ottaa oppia edes EU:n kriisimaissa nousseesta kansalaisaktivismista. 


Mutta kreikkalaisia ei voi kuin onnitella, sillä siellä nk. Aigeian meren uppotukilla seilaa  maailman parhaita talousneroja. Kreikkalaiset poliitikot ovat iltalypsyjen mestareita. Kaiken tämän taustalla on sekin tosiasia, että Kreikka suurine aseostoineen on tärkeä Naton jäsenmaa.


Ilkeästi voisi ajatella, että kuka selvittäisi, ketkä laittoivat jo vuosia sitten Kreikan hirmulainoista liiviin ja kuinka paljon. Mutta sellaista pankkivalvojaa ei ole, eikä tule, mikä sen selvittäisi.  Kun kurpu on kyllin iso, se on myös liian suuri selvitettäväksi. Jollain isolla tiedustelupalvelulla saattaa kyllä olla asiasta omat käsityksensä.


Mutta ei auta itku maailman markkinoilla ja suotta on suru puserossa: "Matkusta Kreikkaan, seuraava palkankorotuksesi on jo siellä!" 


Suomalaisille poliitikoille, niin ja nykyisin myös mediamafialle, täytyy siteerata Mark Twainia: "Kerro aina totuus. Niin sinun ei tarvitse koskaan muistella tai mitä sanoit, (eikä kiireesti korjailla sanomisiasi)."


* * *
Läiskitään nyt Kreikan velkoja vielä raamatullakin. Muistaakseni siellä jossain puhuttiin velkojen anteeksiantamisesta vai miten se oli? Siihen tyyliin voi ajatella jopa nykyaikainen talousmies.

* * *

Ei kommentteja: