16.10.2016

Ettäkö huulirasvaa?

Huulirasvaa tai lääkevoidetta.
Norjalaisen upean superhiihtäjän ja duracell-pupun Therese Johaugin kärähdys dopingista ei ole mikään huuli norjalaisille. Toisaalta maailman hiihtohulluin kansakunta osaa antaa tukea epäonniselle urheilijalle. Johaugin tukiporukkaan löytyi hetkessä kymmeniä tuhansia kannustajia.

Suomalainen hiihtourheilu vajosi syvälle mutakuoppaan Lahden kisojen jälkeen 2001, jolloin koko kansan karpaasit ja amatsonit kärähtivät. Sen mutakuopan pohjille painettiin urheilijat myös ihmisinä. 

Hiihtoa intrigöörikin silloin vähän seurasi ja ihaili mm. Myllylän rutistuksia. Pettymyshän se doping oli. Siihen aikaan ei vähiä nettikeskusteluita tullut seurattua, eikä niihin osallistuttua. Lehtijutuissa ja oikeissa keskusteluissa dopingia käyttäneitä kyllä arvosteltiin armotta. Suopeita tukijoita ei äskeisille suurille urheilijasankareille paljon löytynyt. 

Intrigööriä yleinen urheiluhulluus on melko tarkkaan kiertänyt. Ehkä siksi sitä alkoi kohta ajatella, tapausten yksityiskohdista riippumatta, että urheilijoilta vaaditaan ihan liikaa. Ilon ja reilun leikin täytyi olla siitä rääkistä kaukana.

Dopingtestaajia kiersi jo 90-luvulla ahkerasti urheilun huippuja kyyläämässä myös kisojen välillä. Ei sellainenkaan meininki urheilijasta hyvältä tuntunut, kertoi eräskin kansakunnan ikoni, joka tuli joskus tutuksi. Kyttäykseen oli toki syynsä, mutta suuri osa urheilijoista kyllä punnersi silloin, kuten nytkin, puhtailla ja kovilla luomumenetelmillä.

Lisäyslinkki: Sveitsiläisurheilija ihmettelee Johaugin vähäistä testaamista.

***
Vastikään mediaa kiersi juttu tutkimuksesta, minkä mukaan suomalaiset ovat maailmassa melkein vähiten myötätuntoisia ja hyvin huonoja asettumaan toisten ihmisten asemaan. Ehkä siinä tutkimuksessa on jotain totta takana? Dopingista kiinni jääneitä hiihtotähtiä tylytettiin armotta, tunnetuin surullisin seurauksin.

Pelisäännöt kaikessa bisneksessä pitää tietysti olla, urheilussakin, mutta oman suorituskyvyn parantaminen on silti inhimillistä. Joskohan pipoa voitaisiin löysätä, ihan inhimillisistä syistä. Suomessa osataan kyllä tylyttää erilaisia epäonnistujia.

Dopingkäryä voisi verrata vaikka konkurssiin liike-elämässä. Silloinkin moinen luuseri polkaistaan mutakuoppaan ja rangaistukset voivat olla käytännössä ankarampia kuin rikostuomiot. Ihmiselle ei helposti anneta uutta mahdollisuutta. Kovan riskin ottajia ja onnistujia kyllä kadehditaan ja ihaillaan, mutta älä koskaan epäonnistu!

Jenkitkin ovat tuon empatiatutkimuksen mukaan paljon suomalaisia suopeampia. Epäonnistujalle annetaan paljon helpommin anteeksi, hänelle annetaan "lajista riippumatta" mahdollisuus yrittää uudelleen ja vaikka vielä uudelleen. Suomessa pistetään peli kerrasta poikki ja syvä mutakuoppa kutsuu. Jos joku jaksaa vielä rämpiä jaloilleen, kansan muisti on pitkä. 

Pahimillaan häpeäkuopasta tulee kahden metrin monttu jossain pienellä ja rauhaisalla tontilla. Siellä, mutta vasta siellä, epäonnistujaa saatetaan jo muistella hyvällä.

Lisäyslinkki: Anteeksianto ja inhimillisyys eivät kuulu urheiluun. 
Kari-Pekka Kyröä piinataan aina vain.


***

2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Itse olin keskityhmien matkojen juoksija nuorempana. Parhaat saavutukseni lienevät akateemisten SM-kisojen hopea joskus n. v. 1975 1500 metrillä ja kuuden minuutin juoksuaika Cooperin 12 minuutin juoksutestissä.

Tällä taustalla ajatellen doping vähän sotkee reilun pelin sääntöjä, jos kaikilla ei ole yhtä hyvät mömmöt. Lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että kaikki käyttävät, tyhmemmät jäävät kiinni.

Voihan se olla suomalaista perinnettä, että poljetaan suohon. Soita sentään riittää.

intrigööri kirjoitti...

Johtuisiko tuo kansanperinteestä, sillä jo Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon. Hätisti se Väiski uimataidottoman Ainonkin hukkumaan jorpakkoon.
Minulla olisi saattanut olla lahjoja ampumahiihtoon ja ammuntaan, mutta molemmat osaamiset jäivät intin ja kertisten jälkeen testaamatta. Laiska olen kyllä ollut itseäni turhan takia rääkkäämään.
Doping on kyllä oikein vaikea asia, mutta huippu-urheilijoiden ura on aina melko lyhyt, joten kärähtäneille voitaisiin olla armollisempia. Tai sitten voisivat aloittaa omat sarjat ja kisat kärynneille käyttäjille eli nykyajan gladiaattoreille.