9.10.2016

Paavolla kolisi

Vasemmistoliiton rap-asiantuntija ja vastuullinen osallistuja Paavo Arhinmäki taisi ottaa osumaa Palefacen musavideosta, millä esiintyivät mm. Paavo ja joku tappajaksi epäilty irakilainen nuori mies. Puhtoisen Paavon mielestä "videon joukkokohtauksen ja myöhemmin tapahtuneen henkirikoksen yhdistäminen on täysin järjetöntä".

Saattaa olla, että oli järjetöntä. Poliittisen hurskastelun puolelle Paavon kommentti Iltalehdessä silti menee eli kyllä se kolahti.

Kuinkas järjetöntä oli se, kun persujen kansanedustaja Olli Immonen pönötti taannoin Eugen Schaumanin muistomerkin edustalla samassa porukkakuvassa paljon myöhemmin miestä pahasti potkineen natsipojan kanssa, sen jota myös epäillään vielä tutkinnassa olevasta henkirikoksesta?

Paavon towerit pitivät tuosta valokuvasta somerälläkkää kuukausisotalla ja leimasivat isänmaallisuuttaan korostaneen Ollin, no, tiedätte kyllä miksi. 

Saa sitä hurskastella, sitä ei kai ole vielä missään laissa kielletty. Jos tulee mokattua, niin sittenpähän tulee. Samassa valokuvassakin saa rikollisten kanssa saa esiintyä, ainakin jos se tapahtuu porukassa. Lieventävänä asianhaarana voinee todeta sen, että rikokset tapahtuvat vasta potretin ottamista myöhemmin.

Mutta jokin roti ja kohtuus hurskastelussa ja oman viattomuuden todistelussa pitäisi olla. Luvallista on ihmisen vähän mokatakin ja mies on se, joka sen tunnustaa. Sano. 


***

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Samassa valokuvassakin saa rikollisten kanssa saa esiintyä, ainakin jos se tapahtuu porukassa.
Latojan huom. po. jos se tapahtuu oikeinajattelevassa porukassa.

intrigööri kirjoitti...

Tuo on tärkeä huomio. Onneksi vääränlainen väärinajatteleminen on jo kielletty.