9.8.2012

Töihin siitä, vanhukset!

Politiikassa pärjäävät vähän
vanhemmatkin jäpikkäät.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen (54) aikoo nähtävästi ratkaista kertajytkyllä kaikki Suomen heikosti kehittyvään huoltosuhteeseen ja vanhustenhoitoon liittyvät ongelmat. Niin täysin järjettömältä kuin se kuulostaakin, Vartiaisen mielestä nyt työelämää aloittavat nuoret pääsevät eläkkeelle ehkä vasta 78-vuotiaina!

Estotonta ajatusten lentoa! Työuria on siis roimasti pidennettävä, ihan hullun lailla, jotta julkisissa menoissa ei muuten tarvitsisi säästää niin paljon. Toisin sanoen siksi, että mm. VATT:n kaltaiset tutkimuksen tutkijat, tarkoituksenaan kehityksen kehittäminen, voisivat jatkaa toimintaansa turvallisesti maailman tappiin asti. Taloutta kun ei Suomessa muualla lainkaan tutkita tai ei edes osata tutkia?


VATT:n henkilöstön määrä lienee noin 60, tutkijoita ja erikoistutkijoita sieltä ainakin löytyy. Ylempi korkeakoulututkinto on kuulema 43 prosentilla porukasta. VATT aiheuttaa talousarvionsa mukaan 5,5 miljoonan bruttomenot, nettona kai jotain 4,2 miltsiä. (Se paljon puhuttu entinen Heinolan reumasairaala sai lautaa ovelle jo kolmen miltsin  takia!)


Tietoa hakiessa huomasin siinä sivussa, että esim. Maatalouden tutkimuskeskuksella oli vielä 2001 noin 900 ihmisen henkilöstö. Miten lienee nykyisin? Luulisi, että ainakin jyvän jemmausta on Suomessa ihan maan perusteellisesti tutkittu.


Eläkatto taivaissa


Mutta takaisin siihen työurien pidennykseen: Nykypykälien mukaan eläkkelle siirtymistä voinee vitkuttaa jonnekin 68 ikävuoteen asti, aikaisintaan voi normaalisti eläköityä 63-vuotiaana. Eläkeikän nostokaavailut ovat tainneet aiemmin rajoittua 65 ikävuoteen.


Tämäkään ei tietysti koske herroja, jotka usein nauttivat, itseään säästämättä, yhtä aikaa sekä huimia eläkkeitä että korkeita palkka- ja/tai muita tuloja. Herrojen eläkehän alkaa tavallisesti puksuttaa siinä 60 ikävuoden kantturoissa. 


Eläkkeellä moni johtavassa asemassa toiminut henkilö voi kokeneesti alkaa vaikka johtamaan hallitustasolla erilaisten veronkiertofirmojen toimintaa. Makeinta verokikkailu lienee silloin, kun suurin osa firman tuloista ja tuloksesta kertyy yhteiskunnalta, kuten sosiaali- ja terveyssektorilta.


Mutisemista ei ole silloin, kun ihminen itse kustantaa itselleen korkean eläketurvan tai yksityinen työnantaja sen hänelle maksaa. Mutta julkisesta eläkesysteemistä maksettaville eläkkeille pitäisi kiireesti asettaa jokin järkevä katto.


Onkohan yksikään tutkimuslaitos tutkinut ja hutkinut ylikorkeita eläkkeitä, joista muodostuu Suomessa melkoinen kankkulan kaivo? Siinäkin voitaisiin säästää melkoisesti, vaikka tuotakin asiaa vähätellään. Julkisista varoista ei pitäisi ruokkia liian suurta eriarvoisuutta. Mutta millään ei taida enää Pankkiunioni-EU-Suomessa olla väliä?


Hölmölän höpinöitä


Vartiaisen heitto eläkeikän nostamisesta 78-vuoteen osoittaa ainakin sitä, ettei heiton tekijällä liene paljoa käsitystä oikean työelämän kuormittavuudesta. Ei vaikka hän selittelisi ehdotuksensa miten parhain päin. Kyllä sen keskustelun saisi aikaan vähemmälläkin hurjimisella.


Yleistä korkean tason tietämättömyyttä kuvaa sekin, että muistaakseni VATT:n esinainen, nykyinen valtiovarainministeri luulotteli vielä viime vuonna, että minimipalkka on Suomessa jotain 3 000 euroa. Suomessahan ei edes ole lakisääteistä minipalkkaa, on vain työehtosopimuksia vähimmäispalkkoineen.


Käytännössä moni ei nykyisinkään selviä kohtuullisen terveenä edes 63 vuoden eläkeikään. Kaikissa ammateissa eivät kuusikymppiset yksinkertaisesti voi pärjätä, miten sitten vielä yli kymmenen vuotta vanhemmat? Vaikka pärjäisikin, töitä ei vain löydy. Jos töitä olisikin, yhtä nykyajan matalapalkkaista työtä tekemällä ei välttämättä pärjää. Nykyinen Suomi ei suosi vanhenevia työntekijöitä. Viisikymppinenkin työttömäksi jäänyt syrjäytyy helposti pelistä pois, vaikka työkykyä ja -intoa vielä olisi.


Vanheneminen on tietenkin hyvin yksilöllistä. Joku saattaa hyvinkin pystyä ainakin osapäivätyöhön vielä 70-vuotiaana.Ehkä vanhuus alkaa nykyisin jostain 75 ikävuodesta. Sitten olisi jo aika siirtyä enempi puuhastelun puolelle.


Kyllä nuoremmille työttömille pitäisi älytä tehdä tilaa. Meillähän on alati suurtyöttömyys, on ollut jo 20 vuotta. Työttömyys toivottavasti helpottaa, kun viimeiset suurten ikäluokkien ihmiset siirtyvät eläkkeelle. Meillä on ainakin 250.000 työttömän reservi, mikä päättäjien julkisissa puheissa mieluusti unohdetaan. 


Työttömät nuoret, joita on Suomessa jo valmiiksi kymmeniätuhansia tai vanhemmat työttömät eivät missään tapauksessa ole sellaista sakkia, mikä pitäisi kuskata reservaatteihin, kuten kuulema joidenkin mielestä pitäisi tehdä juopoille surkimuksille. Pois semmoiset vain siloisen Suomen katukuvaa pilaamasta. Rumia ne ovat leipäjonotkin maassa, jota mainostellaan milloin mitenkin muka maailman parhaana.


Jaetaan työtä, joustetaan?


Herra ylijohtaja Vartiainen itse aikoo kai tutkiskella 70-vuotiaaksi asti.  Rohkenen vähän epäillä, mutta saa sitä luulla isoja itsestään. Miksi muuten 60 ihmisen puljussa pitää olla ylijohtaja? Ai niin, eihän sitä tavalliselle johtajalle voi maksaa tavatonta palkkaa! Vielä makeempaa olisi kai, jos titteli olisi ylipääjohtaja tai prinssieversti erään vanhan ajan fiktiivisen sankarihahmon mukaan.



Intrigöörin yksityinen ajatushautaamo pohti taannoin palkattomasti tuota samaa vanhenemisen ja työn ongelmaa ja päätyi itse keskuudessaan toisenlaisiin tuloksiin. Työn jakaminen ja joustava sosiaaliturva voisivat olla ratkaisuja työurien pidentämiseen. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kun keinot loppuvat, pitää ottaa konstit avuksi! 

Mutta että 78-vuotiaaksi tuottavissa töissä, se menee jo poppakonstien puolelle. Vaan eihän sitä tiedä,  miten paljon lääketieteen kehitys vielä jatkaa ihmisten elinikää. Ei siinä tarvita paljon muuta kuin ensin pysäytetään vanheneminen solutasolla ja ...


Jenkkilässä arvostetaan myös vanhempien ihmisten tekemää työtä. Jossain on olemassa vain mummoja ja pappoja työllistäviä firmojakin., eikä vanhempien työnhakijoiden tilannetta pidetä toivottomana. 


Intrigöörin ajatushautaamon aatoksia vanhempien ihmisten työllistämisestä:

http://intrigoori.blogspot.fi/2011/11/jaetaan-tyota-kaikille.html

Ja tässä VATT -tutkimuksesta:

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2012/08/09/vartiainen-ylelle-elakkeelle-vasta-78-vuotiaana/201235234/12


Lisäys: Huoli vanhusväestön kasvusta on sentään todellinen. Arvion mukaan yli 80-vuotiaita olisi vuonna 2030 yli puoli miljoonaa henkilöä. Moniko heistä tarvitsee pitkäaikaista hoitoa, sen osannevat terveydenhoidon ammattilaiset arvioida. Kaikki vanhat eivät tietenkään tarvitse hoitopaikkoja.


* * *



Ei kommentteja: