Isojen kylien mahtimiesten sanalla, sillä miehiä he enimmältään olivat ja maalaisliittolaisia (nyk. kepu), oli painoarvoa. Kaupungeissa vahvat miehet olivat myös punaniskaisia kokoomuslaisia tai demareita.
Kommareitakin piti valita sinne sun tänne änkyröimään. Ennenhän punikit olivat ratikaaleja parhaimmillaan, he eivät olleet ruiskukan ja vihreän värisiä hailakoita suurpääoman myötäijöitä, kuten nykyisin. Toki kommareiden painoarvoa avitti taannoin itäinen telaketjujen kolina, mikä oli sodat nähneellä polvella tuoreesti mielessä.
Pian joku keksi, ettei tämä näin voinut jatkua. Johtajiahan oli ihan liian vähän. Herra paratkoon! Piti ainakin palkata kunnanjohtaja. Siinä vaiheessa alettiin yleensä suunnitella kunnantuvan korvaamista mahtavalla tiilipytingellä valtavine valtuustosaleineen, vaakunoineen ja reliefeineen. Ulkoveistoksiakin piti saada, tietenkin. Siihen saakka oli näprätty vain kouluja kaikille kylille, sekä vähän tylsiä kunnansairaaloita, neuvoloita ja vanhainkoteja.
Samoihin aikoihin, kun uusien kunnantalojen pohjia valettiin, tiedostettiin hiljalleen byrokratian kaikkivoipaisuus. Johtajistoon palkattiin elinkeinoasiamiehiä, piti olla terveystarkastajia, rakennustarkastajia, kulttuurisihteereitä, nuorisosihteereitä, koulutoimenjohtajia... Sitä myöten kuin byrokratiaa paisutettiin, sihteerien nimikkeet vaihtuivat usein johtajiksi. Kuntiin palkattiin aina vain uusia "vastuullisia" viranhaltijoita. Johtajat pönkittivät omia reviirejään ja valtuutetut röyhistivät rintojaan.
Myös suoritusporrasta kasvatettiin kautta linjan. Pitihän johtajille saada riittävästi alaisia. Jossain vaiheessa puolueiden reviirit, sekä viran- ja toimenhaltijoiden poliittinen sopivuus syynättiin luupilla siivoojista ja huoltomiehistä lähtien. Jossain vaiheessa oikean puolueen jäsenkirja oli parasta, mitä julkiselle puolelle töihin haluava ihminen saattoi hankkia.
Samoihin aikoihin kannatti pienen ihmisen myös ottaa asuntolaina, jos sellaisen jostain paikallisen pankkipuolueen konttorista sai, sillä inflaatio maksoi paksun siivun asunnon hinnasta. Ihan parhaassa vaiheessa asuntolainan korot saattoi vähentää verotuksessa kokonaan. Jo silloinkin oli joitakin sosiaalisesti rattailta pudonneita, mutta heidänkin tarpeistaan huolehdittiin, aina vain paremmin. Melkein yhtä hyvin kuin nykyisin mamuista.
Pyhä Byrokratius vietti riemujuhlia reilut parikymmentä vuotta. Kuntien työpaikkojen määrää kasvatettiin kaikkialla reilusti 90-luvun alkuun asti. Vasta Suomen oman talouskuplan puhkeaminen ja Neuvostoliiton rojahdus toi kuntiin ja niiden asukkaille uudet sävelet. Pönäkkä valtionvarainministeri Viinanen joutui virkansa puolesta töihin eli kerjuulle suuren maailman öykkäripankkiireiden luokse, mutta kyllä siitä sitten kuultiinkin. Kosto luusereille oli hirmuinen. Pula-ahon hallitus känisi mediassa niin että kuulijoilta hampaita vihloi.
Sittemmin kunnista on viilattu ja höylätty pois aina vain, niin on leikattu myös köyhiltä ja sairailta kuntalaisilta. Tälle kehitykselle ei loppua näy. Sillä onhan niin, että vain yksityistetyt palvelut luovat hyvinvointia ja vaurautta - firmojen omistajille. Huispa noista muista!
Pian elämme aikoja, jolloin ihmisillä on vain asuinalueita, useimmista tulee jonkin sortin kaupunkilaisia. Kunnat kaikille kuuluvine palveluineen kuihtuvat hiljalleen pois. Vain useimpien johtajien virkojen palkkaus on toistaiseksi turvattu. Kunnilla näyttää olevan sama kohtalo kuin pikkuvaltioilla Euroopan unionissa. Itsemääräämisoikeus kuihtuu olemattomiin. Siinä samalla meistä kaikista tulee hallinnollisesti ja muuten tasapäistettyä suurta massaa. Yksilöksi pääsee vain rahalla.
Tähän väliin voisi kopsia jostain sen iloisen laulun, jossa "maksamme velkaa". Maksamme paitsi nk. kehitysmaille ja erilaisille kansainvälisille instituutioille, Natollekin, myös Euroopan pahiten velkaantuneille maille. Mikä on Luigin, Papadosin ja Josen velkaa, on myös Tarmopetterin ja Suvimaarian velkaa, vuoteen 2100, sillä kuulummehan kaikki vastuullisesti yhteiseen uppovelkaunioniin.
Sillä tavoin herrakansalle saadaan nöyriä alamaisia, jotka ovat ylen kiitollisia, jos he saavat olla jossakin töissä. Köyhät ja työttömät joutuvat olemaan armopaloistaan aivan erityisen onnellisia, jos he sattuvat vaikka satunnaisesti pääsemään kipusiskolle tai saamaan ruokakupongin ja taskurahaa siitä hyvästä, että he ovat ikäänkuin työmarkkinoiden käytettävissä.
Vuokra-asunnotkin karkaavat kasvukunnissa pienituloisten hyppysisistä, eikä uusia rakenneta kuin löyhissä puheissa. Mutta sekös porhoja naurattaa, sillä omistusasuntojen arvo nousee parhailla alueilla kuin kuumekäyrä ebolan uhrilla.
Intrigööri meinaa turhautua, sillä miksi menisin äänestämään jotain pyrkyriä kunnanvaltuustoon tai hallintokuntiin, koska sillä ei ole käytännön merkitystä. Kuntien yleensä kuihtuvista tuloista ne saavat käyttää oman harkintansa mukaan vain 10 - 20 prosenttia. Loput kuntien keräämistä veroista, maksuista ja muista tuloista hupenevat valton kautta kunnille määrättyihin lakisääteisiin juttuihin, kuten terveydenhoitoon, opetukseen ja sosiaalitoimeen.
Isoissa kunnissa tuo alati kapeneva itsenäisyyssiivu voi olla määrällisesti suuri, miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Mutta pian kai nuo kuntien omavaltaiset päätökset alistetaan jonkin paremmin tietävän tahon hallintaan ja syyniin, ainakin aluksi isomman kuntayhteisön peukalon alle.
Samoin käy Suomen valtion budjetin, sen nimellisesti itsenäisen valtion mikä on kuulema peruuttamattomasti EU:n jäsen ja terävä pää syvällä euroryhmän pers..., eikun ytimessä. Meillä on lakeja säätämässä 200 kansanedustajaa ja lauma ministereitä satoine pikku apulaisineen, vaikka suurin osa lainsäädännöstä pukkaa Brysselistä.
Mihin me tarvitsemme nykyistä määrää kansallisia tai paikallisia poliittisia päättäjiä? Emme yhtään mihinkään! Ei oikeastaan kannattaisi enää käydä äänestämässä missään vaaleissa, ei varsinkaan kuntavaaleissa. Mutta kyllä intrigööri käy, tavan vuoksi. Täytyy pitää äänestämällä kiinni edes jostain nimellisestä demokratiasta.
Kunnissa kuulema oikein pelätään sitä, että tavikset ja köyhät lähtisivät isolla joukolla äänestämään. Silloin niistä kunnan omista pikkurahoistakaan ei voitaisi enää laittaa niin paljon niihin ihkuihin toriluolapysäköinteihin, graniittilaattoihin, urheilupalatseihin ja ladon näköisiin arkkitehtuurin ihmeisiin. Jouduttaisiin vain tylsästi tärväämään enemmän rahoja kuntalaisten todella tarvitsemiin palveluihin. Phyi!
Mutta kuntapäättäjien hautomosta ne maan ja maanosan tulevaisuuden isokenkäiset poliitikot aikanaan kuoriutuvat. Täytynee siis äänestää jotakuta nuorta tai nuorehkoa ehdokasta. Huonostihan meillä nyt menee, mutta se kasvattaa rintakarvoja! Ei auta itku euromarkkinoilla. Kautta Gaggenheimin!
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti