16.12.2013

Älä säästä!

Säästäminen on tavikselle turhaa. Turhaa on ainakin autojen polttoaineen, sekä sähkön tai lämmön säästäminen kotona. Valtio on huolissaan, kun bensa- ja dieselverojen tuotto heikkenee, koska autot vievät aina vain vähemmän ainetta. Autothan kulkevat jo ties millä, vaikka ponulla, lehmänpaskalla ja vähin sähkölläkin. 

Siispä hätiin päästettiin Shellin supermies Jorma Ollila myymään monienkin bisnespiirien kaipaamaa paikannusperusteista ajamisen verotusmallia. Suomihan on paikannuksen "suurvalta".

Lopputuloksena tästä ei voi olla mikään muu kuin se, että taviksen autoilu vain kallistuu ja vaikeutuu. Kaikki tämän asian tiimoilta vaikuttaa hyvin sekavalta. Luultavasti nykyisin autoilijoihin ja tienkäyttäjiin kohdistuvat verotuksen muodot jäävät ennalleen tai ainakin olemaan,  gps-härvelit asennuskuluineen ja vuosimaksuineen tulevat sitten lisäharmeiksi.

Autoilijoiden liikkumisen seurannan kulut valtiolle tulisivat olemaan hirmuiset, kuinkas muuten, jos semmoinen systeemi edes joskus saataisiin toimivaksi. Kova tulee olemaan sekin vääntö, mikä asian ympärillä käydään poliittisesti, ellei jo nykyinen hallitus älyäisi jättää asiaa johonkin pölyttymään, vaikka jutskan toteutuma olisikin uusi sulka suursmurffi Ollilan hattuun. 

Polttoaineen säästäminen ei siis kannata autoilijalle. Tuskin edes päästöt nykyisillä lyijyttömillä liemillä käytännössä putoaisivat, jos joku muistaisi olla niistä huolissaan. Olisi siis  yksinkertaisempaa ja kansantaloudelle parempi pitää ajoneuvovero ja autovero ennallaan, sekä nostaa taas hiljaa hivuttaen polttoaineiden verotusta. Vanha konsti olisi parempi kuin säkillinen olliloita.

Kotona useimmat meistä käyttävät kalpeita ja kelmeitä säästölamppuja. Valaistuksen lisäksi kaikkien kodin sähkölaitteiden kulutusta viilataan koko ajan alaspäin. Uusien talojen seiniin laitetaan metriset eristeet, joten lämmityskulujen pitäisi pudota, jos rakennustyöt tehdään kunnolla. Sähkön kulutus ja lämpöenergian menekki supistuvat, paljonkin.

Turhanpäiväisillä ja kalliilla energiatodistuksilla ei kai ole taviksia vielä kiusattu tarpeeksi. Mutta kyllä valtio siihen keinot keksii, ympäristöpellet ovat aina etukenossa mitä asumiseen ja energiaan tulee. Ympäristösyillä voidaan perustella vaikka mitä älytöntä, kuten ennen uskonnolla. Kukaan ei uskalla vastustaa, ettei ympäristö suuttuisi.

Kun sähköä ja lämpöä ei kuluteta tarpeeksi, niiden hintaa on tietysti nostettava. Kaikki  meillä  perustuu kasvutalouteen, vaikka talous ei enää ikinä (jatkuvasti) kasvaisikaan. Sähkön siirtomaksut ovat yksi oiva konsti rahastaa ja rahastamaan pääsevät taas kaikki halukkaat ulkomaiset suursijoittajat. Kansainvälisillä markkinoilla hääriviä suursijoittajia ei pelkkä suomalainen sähkönsiirto kiinnosta pätkääkään.

Kotimaisille sijoittajille ei sitten varma ja vakaakin sähkön siirron tuotto näytä kelpaavan. Ei heille kelpaa esim. uusien vuokra-asuntojen rakentaminenkaan, ei edes siellä missä kysyntä olisi suurinta. Suuret ja pitkään toimineet nk. yleishyödylliset asuntojen vuokraajat tekevät täällä jotain kahdeksan prosentin tuottoa ja senhän pitäisi olla hyvä tuotto. Mutta meillä on kymmeniä vuosia suosittu vain ns. omistusasumista ja sillä linjalla jatketaan, seuraavaan kuplaan asti ja siitäkin yli.

Hintojen korotuspaine toimii tietty myös lämmityksessä, joten kotona lienee parasta vain kääntää tyynesti hanikoita kaakkoon, jos paleltaa, kuten tehtiin vanhassa mukavassa Neukkulassa. Vanhat kerrostalot ovat siellä nykyisin kolkon kylmiä, mutta pattereissa on paksut putket, eikä niissä asunnoissa toveriaikana  paleltanut, vaikka ikkunoita olisi pidetty talvisin auki, kuten tehtiin, sillä öljyä  riitti kattiloihin poltettavaksi, vaikka systeemissä muuten kaikki fuskasi.

Viime vuosisadalla Suomessa köyhä mummo osti kammarinsa kattoon pienitehoisimman lampun minkä kaupasta löysi ja poltti pilkettä hellassa. Ja mummo säästi, edes vähäsen. Nykyisin säästäminen ei kannata tai se ei oikeastaan ole edes mahdollista. Antaa palaa vain, sillä "joku" syö aina meidän säästömme!

Nykyajan säästämisessä on se hassu puoli, että se maksaa ihan kamalasti, jos se kohdistuu mihin tahansa ympäristöasioihin ja muihinkin asioihin. Modernin kunnon ihmisten pitäisi vain tehdä paljon rahaa ja kuluttaa, säästäminen on taantumista, sisäänpäin kääntymistä.

Säästäjillä ei ole sijaa suomalaisessa ahneiden valtakunnassa, missä kaikki poliittinen päätösvalta on puolueiden faaraoilla. Mutta rahapiirejä taitaa vain naurattaa, oli suhdanne säädelty miksi tahansa, sillä rahapiireissä se varsinainen valta aina asustaa.

Maailma muuttuu, mutta ei oikeasti muutukaan. Kiinassa maailma kyllä muuttuu, sillä puolet valtakunnasta on satelliittikuvien perusteella sankan saastesumun peitossa. Sitä ei kukaan uskalla ulkomailta arvostella, sillä Kiina on maailmantalouden veturi, niin kauan kuin sen veturin kattila ei räjähdä.
***

Ei kommentteja: