14.12.2013

Kiinan kuumönkijä laskeutuu

Kiinalaisten kuumönkijä "Jadekani" laskeutuu kuun kamaralle Sateenkaarten lahteen (tai oliko tarkemmin niin, että se käynnistyy) ylihuomenna maanantaina, jos laskeutuminen onnistuu. Kuu-ukko onkin saanut olla rauhassa maa-ukkojen laskeutujilta ihmeen pitkään, melkein 40 vuotta.

Kiinalaisten kuun "valloitus" on täyttä totta, vaikka Jadekani ja ihana kuuneito ovat tarua, kuten reilun viikon päästä monivaiherekineen matkaan lähtevä joulu-ukkokin. 

Satujen ja ihmiskunnan ikivanhojen lentämisen unelmien myötä on hyvä muistella ilmailun oikeaa historiaa. Ensi tiistaina 17. joulukuuta täyttyy 110 vuotta Orville ja Wilbur Wrightin ensimmäisestä moottorilennosta. Toki rohkelikot olivat ilmailleet kuumailmapalloilla ja liitohärveleillä jo paljon aikaisemmin.


Wrightin veljesten lentokone oli liitokone, mihin oli asennettu ilmassapysymistä auttamaan moottori potkureineen. Veljesten sinnikkäitä kokeiluja erehdysten ja oppimisen kautta voi vain ihailla. Ei Wrighteilta rohkeutta puuttunut, sillä molemmat tiesivät, että se mikä menee ylös, tulee myös alas.

Joulun alla kauan sitten, silloin Kekkos-Urkin syntymävuonna 1903, ihmiskunta alkoi vihdoin päästä siivilleen. Osittaisena optimistina intrigööri ei usko, että ihmisen lento päättyisi kuin kanan räpistely, sillä vain tähdet sen lentelyn päätepisteen tietävät. 

Kuu lienee tulevaisuudessa ihmisten uusien löytöretkien etappi ja ehkä Mars-lentojenkin tukikohta? Kun maan kamaran mineraalit on kaivettu tyhjiin, muualtakin kuin aina anteliaasta Suomesta, kuun kamaraa tutkitaan vielä tarkasti. 

Tässä on kiva kooste kuusta ja sen merkityksestä kaikille meille "maalaisille". Mitä, luuliko joku olevansa kaupunkilainen, silloin hän on ulkona kuin kuu-ukko!



Apinalle kyytiä


Iranin avaruusapina.
Iran on kunnostautunut jo lähettämällä ohjuksen nokassa kaksikin apinaa ilmakehän ulkopuolelle avaruuteen. Tiettävästi molemmat apinat on myös palautettu maan pinnalle. Tämähän olisi loistava tapa testata uusia pitkän matkan rauhanohjuksia, mutta siitähän ei ole tietenkään ole kysymys.  

Samainen edistyksellinen ja erityisesti ihmisoikeuksia suosiva valtio kehittää rauhanomaista ydinvoimaa jalostamalla uraania sen minkä kerkiää. 

On tietenkin silkkaa panettelua väittää, että maan ydinvoimaloilla ja avaruusohjelmalla olisi joitain yhtymäkohtia maan runsaiden asevarusteluohjelmien kanssa. Jälkimmäiset on tarkoitettu vain puolustautumiseen suuren saatanan ja sen yhden pienemmän pirulaisen hyökkäysten varalta. 

Loppukevennyksen kuvitus on viitteellistä ja fiktiivistä. Myös oheisen linkin yhtymäkohdat ylläolevaan uudiseen ovat jokseenkin vähäisiä tai ainakin kovin satunnaisia.


3.1.2019: Kiinan luotain laskeutui kuun pimeälle puolelle.

5.1.2019: Jadekani 2 toimii hyvin.

8.1.2019: Kiina edistää suurvaltojen "kilpajuoksua avaruuteen". Linkki blogiin.

Ei kommentteja: