5.12.2013

Itsenäisyyden erityisyyksiä

Intrigööri valmistautui Suomen itsenäisyyspäivään halpispakkauksella kynttilöitä. Huomenna on itsenäisyyspäivän aatto, joten ei muuta kuin tulta tuikkulyhtyihin. Tuikku onkin sopiva suomalaisen itsenäisyyden valo, sillä Euroopan unionin tiivistyessä kansallinen itsenäisyys enää vain tuikahtelee, isompina juhlapyhinä.

Suomessa vain yksi varsinainen eduskuntapuolue kahdeksasta olisi edes periaatteessa valmis palauttamaan maallemme sen valtiollisen itsenäisyyden. Loput seitsemän eduskuntapuoluetta kannattajineen haluavat käytännössä uhrata koko kansakunnan päätösvallan unionin byrokraattiselle valtaistuimelle, Brysselin kardinaalien komissiolle. Epävirallinen "naispaavikin" olisi olemassa, suuressa Saksan valtakunnassa. Euroopan tiivistyvää integraatioita vastustetaan meillä vain muodon vuoksi, jos ollenkaan.

Viime aikojen uutisia on, että erilaiset kokemukset voivat periytyä geneettisesti suoraan jälkipolville. Onkohan herranpelko suomalaisten kansallinen tai geneettinen erityispiirre? Herranpelon ilmentymä lienee toisaalta myös nk. herraviha. 

Kansan vuosisatainen kokemus on osoittanut, että virkaherroihin on aina syytä suhtautua syvästi epäillen, mutta turvallisuussyistä näennäisen nöyrästi. Eikä sitä periytynyttä nöyristelyä ole syytä vähätellä, sillä Ruotsin vallan aikoina saattoi pienissäkin pitäjissä olla sellainenkin virka tai toimi kuin pyöveli. Teilille hankalat tyypit saatiin vaikka syyttämällä heitä noituudesta. Nykyisin sallitun liturgian vastaisia ihmisiä syytellään ja ilmiannetaan hanakasti, mutta häveliäisyysyistä ei käytetä kirvestä tai sytytetä polttorovioita.

Oli miten oli, joka tapauksessa jokin kummallinen omituisuus estää suomalaisia nykyisinkin pitämästä kiinni itsenäisyydestä ja itsemäärämisen oikeudesta. Suomalaiset ovat perujaan yhtä vanhaa kansaa kuin kaikki muutkin, mutta yhtenäisen kansallisvaltion pitäminen taitaa olla meille ennen niin sotaisillekin heimolaisille ylivoimaista?

***
Menneisyydessä jokin vakava ulkoinen uhka yhdisti kerran toisensa jälkeen suomalaisia siitä asti, kun viikinkejä ja muita ryösteleviä venevainolaisia häädettiin joukolla pois Hämeen mailta. Savossa ja Kainuussa harrastettiin samaan tyyliin tiivistä vuorovaikutusta karjalais-venäläisten heimojen ja klaanien kanssa. Vuoroin vieraissa käytiin.

Venäläistyneet karjalaiset kävivät usein kesäisin lännessä pitkine veneineen ryöstelemässä, murhailemassa ja polttamassa tsuhnien kyliä. Hiihtotaitoiset suomalaiset klaanit ja kyläkunnat vierailivat talvisin karjalaiskylissä antamassa samalla lailla takaisin. Tiettävästi kosto- ja ryöstöretkiä tehtiin Petsamon luostarille asti. Reviirejä on aina puolustettu, kauemmas kuin yhteinen muisti ulottuu. Sellainen meininki ihmisissä on kyllä kansainvälinen tavallispiirre.

On vaikea kuvitella, että pelkästään ruotsalaisten kunkku Eerik Pyhä (tai joku muu ruotsalainen valtaherra) kömpelöine solttuineen olisi pystynyt vähin erin nujertamaan isot, itsepäiset ja hyvin aseistautuneet suomalaiset pakanalliset heimot. Siinä tarvittiin taivaallista apua eli legendaarisen piispa Henrikin kaltaisia hiippaheikkejä.

Kaapuniekat munkit olivat kauppamiesten mukana levittäneet näille raukoille rannoille ja metsämaille uuden jumalan sanaa jo kauan ennen ruotsalaisten invaasiota. Maaperää oli kypsytetty eli suomalaisia henkisesti hiillostettu alistumaan uusille valtiaille. Kukapa nyt uskaltaisi uhmata uutta suurta jumaluutta? 

"Helpompi on antaa periksi", tuumi tuurutukka, jäppäniska metsäsuomalainen. Parempi on antaa niiden kaataa vettä tukkaan ja mumista outoja loitsujaan. Olisiko huono omatuntokin painanut tai sitten ei, sillä suomalaisten heimojen kerrotaan ennen ruotsalaisten ristiretkiä tehneen omia "hankintamatkoja" Ruotsin puolelle? Ikivanhoja metsän haltijoita ei kastamalla syrjäseuduilta häädetty, ne kummittelivat ihmisten mielissä viime vuosisadalle asti, eikä se ollut mitään uuspakanuutta.

Suomalaisten geneettisessä tai missä lie perimässä on noin 600 vuotta ruotsalaisten sortovaltaa ja kristinuskon tuomion ankaruutta. Sen jälkeen oli vuorossa toistasataa vuotta tsaarien valistuneempaa valtaa, mikä ei pakottanut suomalaisia ortodoksisen kirkon alle. Venäjän hallitsijavallan alla alusmaa sai viritä, teollisuus nousi ja kansallisetkin pyrkimykset pääsivät itämään. Tsaarien valtaa väliin kiiteltiin, toisinaan purtiin hammasta ja sytyteltiin vastarintaa.

Tilaisuus itsenäistymiselle tuli vasta ensimmäisen maailmanpalon viimeisinä vuosina. Itsenäistyminen vieraan vallan alta johti silloin kolmimiljoonaisen kansan veriseen sisällissotaan surullisine jälkinäytöksineen.

Mutta kysymys ei silloin ollutkaan vain itsenäistymisestä. Joukko vaikutusvaltaisia suomalaisia kansallisia etumiehiä riensi heti sisällissodan jälkeen polvet ruvella anelemaan uudelle maalle armollista kuningasta, tällä kertaa "suopealta" Saksanmaalta.

Hessenin maakreivi ja pönäkistä pönäkimmän keisari Vilhelm toisen lanko Friedrich Karl (und so weiter) ehdittiin jo valita Suomen kuninkaaksi. Kunkulle annettiin komeahko hallitsijanimi, Väinö I. (Väiski Vemmelsääri olisi varmaan kielletty?)

Kansakuntien wagnerilainen kohtalonsinfonia kuitenkin jyräsi Saksan keisarikuntineen, sittemmin maailmalle hyvin surullisin jälkiseurauksin. Samalla tavoin jyrättiin tsaarien sinänsä surkea valta, hyvin surullisin ja pitkäkestoisin  seurauksin.

Suomalaisten kuningasmielistenkin oli tyytyminen tylsään tasavaltaan ja presidenttiin. Ruotsalaiset saivat edelleen rauhassa napostella hapansilakoita, ihastella kuningashuonettaan  ja muistella suurvalta-aikojaan, jolloin suomalaiset jästit olivat toistaitoisille kunkuille vain tykinruokaa. Suomalaisten alamaisten oli pakko heiluttaa hullun lailla miekkaa oman henkensä pitimiksi.

***
Maailmassa häviävän pienen, mutta ennen niin sisukkaan suomalaisen kansakunnan kohtalo on ollut kautta aikojen, jo tuhatvuotisista historian hämäristä, sidoksissa väkivahvempiin naapuri- ja lähimaihin, eniten Ruotsiin, Venäjään ja Saksaan. Vaikuttavin lähihistorian kytkös on tietenkin yhteytemme Venäjään.

Suomi itsenäistyi, kun Venäjällä vanha valta kaatui. Pullistelevaa Neukku-Venäjää pidettiin omien rajojensa takana veisaamalla hartaasti YYA-virsiä ja myymällä ystävätovereille monenmoista roinaa, kuten kenkiä ja rättitavaraa, jota myös naisväki ompeli ahkerasti valtavissa tehdashalleissa ympäri maata. Toki Neukkula maksoi, saatiin aina vain tuutin täydeltä öljyä jalostettavaksi ja kattiloissa poltettavaksi. Mig-hävittäjät ja toisaalta Ladat vahvistivat ikuista ystävyyttä, kuten kahden yksikön Loviisan ydinvoimala ja Saimaan kanava.

Toisen kerran Venäjän ote Suomesta kirposi, kun siellä vanha valta kaatui uudestaan. Suomi sai hetkisen historiassa hengitellä vapaasti ja olla oikeasti itsenäisenä. Mutta taas nousivat suomalaisten "kuningasmieliset" edusmiehet takajaloilleen ja suhmuroivat meidät itse aiheutetun pahan talouskriisin seurauksena kyyristellen kohti Eurooppaa ja Saksaa. 

Niitit uuden eurooppalaisen ja Saksan johtaman vallan vahvistamiseksi iskettiin euron rahaliitolla, jota mm. nykyinen itsenäisyysjuhlien isäntä ja kunniamerkkien jakaja oli siunaamassa. Sen jälkeen uusi valta on eduskunnassa vahvistettu sadoin säikein, myös Suomen perustuslain lisäyksellä. Kihlat on ostettu, vihkimisen päivää ei ole vielä bryssiksen vatikaanista kuulutettu.

Kansan kohtalona on vain alistua ja tyytyä osaansa. Kuten Venäjän satavuotisen vallan aikoina, taviskansa on jopa tyytyväinen uusiin isäntiinsä, mitä nyt jotkut änkyrät vähän murskuttavat. Kun valtaa ja itsenäisyyttä ei osata itse pitää, se pitää vissiin sitten antaa pois?

Nyt voimme vain katsella, miten omat vanhat valtiolliset rakenteemme jokseenkin tasa-arvoisine julkisine palveluineen murennetaan, eikä kukaan tuo meille mitään uutta tilalle. Valta on taas vieraissa käsissä. Sen pituinen tämä, tähän asti. Tulevaisuudesta emme tiedä, menneisyydelle emme mitään voi, eläkäämme tätä päivää, itsenäisyyspäivän alla. 


Itsenäisyyttä jo 1700 vuotta

Eurooppalaisuus ei ole vain alistumisen ja antautumisen historiaa. Euroopan vanhin valtio, pieni San Marino Italian valtion kainalossa on ollut itsenäinen jo yli 1700 vuotta, vuodesta 301 lähtien. Eikä pienen vuoristoisen kaupunkivaltion itsenäisyydellä liene ollut suuria surullisia seurauksia.

San Marinon itsemääräämisoikeutta ovat ajan saatossa uhanneet monet ruhtinaat ja sotaherrat, ehkä eniten valtikkaansa siellä ovat heilutelleet paavinistuimen haltijat. Pikkuinen kansa ja itsenäinen maa on kuitenkin säilynyt ja sopeutunut, myös nykyaikaan.

Euroopan vanhimmassa maassa San Marinossa on olematon työttömyys, eikä lainkaan valtionvelkaa. Maa kerää ulkomaisia sijoituksia alhaisen verotuksen ansiosta. San Marino on suosittu matkailukohde, turistit tuovat maahan puolet sen kansantuotteesta. San Marino on myös pankkiparatiisi.

Pääosin italialaisia ja tietysti katolisia asukkaita on noin 32.000. San Marinon valuutta on euro. Sekä maan lyöttämät omat eurokolikot että sen postimerkit ovat keräilykohteita. Paikallisia tuotteita ovat käsityönä valmistetut vaatteet ja keramiikka. Elinkeinojen tukijalka on myös elektroniikkateollisuus. 

Maailman vanhin itsenäinen valtio lienee Japani, vaikka Kiinan valtion juuret ulottuvat sitäkin kauemmaksi ja Intiallakin on pitkä tiedetty historia. Euroopassa vanhimpia itsenäisiä maita ovat Ranska, Itävalta, Tanska ja Unkari. Linkki koosteeseen valtioiden itsenäistymisestä.


***

Ei kommentteja: