Suomessa vain yksi varsinainen eduskuntapuolue kahdeksasta olisi edes periaatteessa valmis palauttamaan maallemme sen valtiollisen itsenäisyyden.
Loput seitsemän eduskuntapuoluetta kannattajineen haluavat käytännössä uhrata koko kansakunnan päätösvallan unionin byrokraattiselle valtaistuimelle, Brysselin kardinaalien komissiolle. Epävirallinen "naispaavikin" olisi olemassa, suuressa Saksan valtakunnassa. Euroopan tiivistyvää integraatioita vastustetaan meillä vain äänestäjien hämäämisen vuoksi, jos ollenkaan.
***
Viime aikojen uutisia on, että monenlaiset kokemukset voivat periytyä geneettisesti suoraan jälkipolville. Onkohan herranpelko suomalaisten kansallinen tai geneettinen erityispiirre? Herranpelon ilmentymä lienee toisaalta myös nk. herraviha, mikä sentään osataan pitää kurissa kuin nyrkki taskussa.
Kansan vuosisatainen kokemus on osoittanut, että virkaherroihin on aina syytä suhtautua syvästi epäillen, mutta turvallisuussyistä näennäisen nöyrästi. Eikä sitä periytynyttä nöyristelyä ole syytä vähätellä, sillä Ruotsin vallan aikoina saattoi pienissäkin pitäjissä olla sellainenkin virka tai toimi kuin pyöveli. Teilille hankalat tyypit saatiin vaikka syyttämällä heitä noituudesta. Nykyisin sallitun liturgian vastaisia ihmisiä syytellään ja ilmiannetaan hanakasti, mamujen kohtaamasta rasismista ja vaikka mistä, mutta häveliäisyysyistä ei käytetä kirvestä tai sytytetä polttorovioita.
Oli miten oli, joka tapauksessa jokin kummallinen omituisuus estää suomalaisia nykyisinkin pitämästä kiinni itsenäisyydestä ja itsemäärämisen oikeudesta. Suomalaiset ovat perujaan yhtä vanhaa kansaa kuin kaikki muutkin, mutta yhtenäisen kansallisvaltion pitäminen taitaa olla meille, ennen sotaisillekin heimolaisille, ylivoimaista?
***
Menneisyydessä jokin vakava ulkoinen uhka yhdisti kerran toisensa jälkeen Suomen heimoja siitä asti, kun viikinkejä ja muita ryösteleviä venevainolaisia häädettiin joukolla pois Hämeen mailta. Savossa ja Kainuussa harrastettiin samaan tyyliin tiivistä vuorovaikutusta karjalais-venäläisten heimojen ja klaanien kanssa. Vuoroin vieraissa eli kylissä käytiin.
Venäläistyneet karjalaiset kävivät usein kesäisin lännessä pitkine veneineen ryöstelemässä, murhailemassa ja polttamassa tsuhnien kyliä. Hiihtotaitoiset suomalaiset klaanit ja kyläkunnat vierailivat talvisin karjalaiskylissä antamassa samalla lailla takaisin. Tiettävästi kosto- ja ryöstöretkiä tehtiin Petsamon luostarille asti. Reviirejä on aina puolustettu, kauemmas kuin yhteinen muisti ulottuu. Sellainen meininki ihmisissä on kyllä kansainvälinen tavallispiirre.
***
On vaikea kuvitella, että pelkästään ruotsalaisten kunkku Eerik Pyhä (tai joku muu ruotsalainen valtaherra) kömpelöine solttuineen olisi pystynyt vähin erin nujertamaan isot, itsepäiset ja hyvin aseistautuneet suomalaiset pakanalliset heimot. Siinä tarvittiin aikaa ja taivaallista apua eli huppuheppumunkkeja ja legendaarisen piispa Henrikin kaltaisia hiippaheikkejä.
Kaapuniekat munkit olivat kauppamiesten mukana levittäneet näille raukoille rannoille ja metsämaille uuden jumalan sanaa idästä ja lännestä jo kauan ennen ruotsalaisten invaasiota. Maaperää oli kypsytetty ja suomalaisia oli henkisesti hiillostettu alistumaan uusille valtiaille. Kuka enää uskaltaisi uhmata uutta suurta jumaluutta?
"Helpompi on antaa periksi", tuumi tuurutukka, jäppäniska metsäsuomalainen. Parempi on antaa niiden kaataa vettä tukkaan ja mumista outoja loitsujaan. Olisiko huono omatuntokin painanut tai sitten ei, sillä suomalaisten heimojen kerrotaan ennen ruotsalaisten ristiretkiä tehneen omia "hankintamatkoja" Ruotsin puolelle? Ikivanhoja metsän haltijoita ei kastamalla syrjäseuduilta häädetty, ne haahuilivat ihmisten mielissä 1800 - ja 1900-luvuille asti, eikä se ollut mitään uuspakanuutta.
Suomalaisten geneettisessä tai missä lie perimässä on noin 600 vuotta ruotsalaisten sortovaltaa ja kristinuskon tuomion ankaruutta. Sen jälkeen oli vuorossa toistasataa vuotta tsaarien vähän valistuneempaa valtaa, mikä ei pakottanut suomalaisia ortodoksisen kirkon alle. Venäjän hallitsijavallan alla alusmaa sai viritä, teollisuus nousi ja kansallisetkin pyrkimykset pääsivät itämään. Tsaarien valtaa väliin kiiteltiin, toisinaan purtiin hammasta ja sytyteltiin vastarintaa.
***
Tilaisuus itsenäistymiselle tuli vasta ensimmäisen maailmanpalon viimeisinä vuosina. Itsenäistyminen vieraan vallan alta johti silloin kolmimiljoonaisen kansan veriseen sisällissotaan hyvin surullisine jälkinäytöksineen.
Mutta kysymys ei silloin ollutkaan vain itsenäistymisestä. Joukko vaikutusvaltaisia suomalaisia kansallisia etumiehiä riensi heti sisällissodan jälkeen polvet ruvella anelemaan uudelle maalle armollista kuningasta, tällä kertaa "suopealta" Saksanmaalta.
Hessenin maakreivi ja pönäkistä pönäkimmän keisari Vilhelm toisen lanko Friedrich Karl (und so weiter) ehdittiin jo valita Suomen kuninkaaksi. Kunkulle annettiin komeahko hallitsijanimi, Väinö I. (Väiski olisi ollut hyvä lemppari, kuten Urkki.)
Kansakuntien wagnerilainen kohtalonsinfonia kuitenkin jyräsi Saksan keisarikuntineen, sittemmin maailmalle hyvin surullisin jälkiseurauksin. Samalla tavoin liiskattiin tsaarien sinänsä surkea valta, hyvin surullisin ja pitkäkestoisin seurauksin.
Suomalaisten kuningasmielistenkin oli tyytyminen tylsään tasavaltaan ja presidenttiin. Ruotsalaiset saivat edelleen rauhassa napostella hapansilakoita, ihastella kuningashuonettaan ja muistella suurvalta-aikojaan, jolloin suomalaiset jästit olivat toistaitoisille, mutta ahneille kunkuille vain tykinruokaa. Suomalaisten alamaisten oli pakko heiluttaa hullun lailla miekkaa oman henkensä pitimiksi.
***
Maailmassa häviävän pienen, mutta ennen niin sisukkaan suomalaisen kansakunnan kohtalo on ollut kautta aikojen, jo tuhatvuotisista historian hämäristä, sidoksissa vauraampiin ja väkivahvempiin naapuri- ja lähimaihin, eniten Ruotsiin, Venäjään ja Saksaan. Vaikuttavin lähihistorian kytkös on tietenkin yhteytemme Venäjään.
Suomi itsenäistyi, kun Venäjällä vanha valta kaatui. Pullistelevaa Neukku-Venäjää pidettiin omien rajojensa takana veisaamalla hartaasti YYA-virsiä ja myymällä hyväystävätovereille monenmoista roinaa, kuten kenkiä ja rättitavaraa, jota myös naisväki ompeli ahkerasti valtavissa tehdashalleissa ympäri maata. Toki Neukkula maksoi, saatiin aina vain tuutin täydeltä öljyä jalostettavaksi ja kattiloissa poltettavaksi. Mig-hävittäjät ja toisaalta Ladat vahvistivat ikuista ystävyyttä, kuten kahden yksikön Loviisan ydinvoimala ja Saimaan kanava.
Toisen kerran Venäjän ote Suomesta kirposi, kun siellä vanha valta kaatui uudestaan. Suomi sai hetkisen historiassa hengitellä vapaasti ja olla oikeasti itsenäisenä. Mutta taas nousivat suomalaisten "kuningasmieliset" edusmiehet takajaloilleen ja suhmuroivat meidät pääosin itse aiheutetun pahan talouskriisin seurauksena kyyristellen kohti Eurooppaa ja Saksaa.
Silloinen valtiovarainministeri itkee vieläkin, miten vaikeaa oli saada Suomen valtiolle ulkomaista velkaa, vaan sitten mm. Saksan pankki auttoi. Kai se vipin pyytäminen oli vaikeaa, kun oli väärä mies asialla? Suomella oli 90-luvun laman alussa infra aika hyvässä iskussa ja vain nimeksi, mitätön määrä velkaa.
Niitit uuden eurooppalaisen ja Saksan johtaman vallan vahvistamiseksi iskettiin euron rahaliitolla, jota mm. nykyinen itsenäisyysjuhlien isäntä ja kunniamerkkien jakaja oli siunaamassa. Sen jälkeen uusi valta on eduskunnassa vahvistettu sadoin säikein, myös Suomen perustuslain lisäyksellä. Kihlat on ostettu, vihkimisen päivää ei ole vielä bryssiksen vatikaanista kuulutettu.
Kansan kohtalona on vain alistua ja tyytyä osaansa. Kuten Venäjän satavuotisen vallan aikoina, taviskansa on jopa tyytyväinen uusiin isäntiinsä, mitä nyt jotkut änkyrät vähän murskuttavat. Kun valtaa ja itsenäisyyttä ei osata itse pitää, se pitää vissiin sitten antaa pois?
Nyt voimme vain katsella, miten omat vanhat valtiolliset rakenteemme jokseenkin tasa-arvoisine julkisine palveluineen murennetaan, eikä kukaan tuo meille mitään uutta tilalle. Mamuja tietenkin pukkaa ja tulijoiden positiivista syrjintää. Valta on taas vieraissa käsissä.
Sen pituinen tämä, tähän asti. Tulevaisuudesta emme tiedä, menneisyydelle emme mitään voi, eläkäämme tätä päivää, itsenäisyyspäivän alla.
San Marino itsenäinen jo 1700 vuotta
San Marinon itsemääräämisoikeutta ovat ajan saatossa uhanneet monet ruhtinaat ja sotaherrat, ehkä eniten valtikkaansa siellä ovat heilutelleet paavinistuimen haltijat. Pikkuinen kansa ja itsenäinen maa on kuitenkin säilynyt ja sopeutunut, myös nykyaikaan.
Euroopan vanhimmassa maassa San Marinossa on olematon työttömyys, eikä lainkaan valtionvelkaa. Maa kerää ulkomaisia sijoituksia alhaisen verotuksen ansiosta. San Marino on suosittu matkailukohde, turistit tuovat maahan puolet sen kansantuotteesta. San Marino on myös pankkiparatiisi.
Pääosin italialaisia ja tietysti katolisia asukkaita on noin 32.000. San Marinon valuutta on euro. Sekä maan lyöttämät omat eurokolikot että sen postimerkit ovat keräilykohteita. Paikallisia tuotteita ovat käsityönä valmistetut vaatteet ja keramiikka. Elinkeinojen tukijalka on myös elektroniikkateollisuus.
Maailman vanhin itsenäinen valtio lienee Japani, vaikka Kiinan valtion juuret ulottuvat sitäkin kauemmaksi ja Intiallakin on pitkä tiedetty historia. Euroopassa vanhimpia itsenäisiä maita ovat Ranska, Itävalta, Tanska ja Unkari. Linkki koosteeseen valtioiden itsenäistymisestä.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti