30.5.2014

Tuomion päiviä ja lopun aikoja

Perussuomalaiset hakee kuulema kotia eurooppalaisista puolueista, vaikka kysymys on vain poliittisesta pelistä. Kaksi suomalaista parlamenttiedustajaa voivat joskus saada äänensä kuuluville, mutta tuskin he muuhun pystyvät siellä kansojen sekoituksessa, lopun aikoina EU:n korskeiden Baabelin tornien katveessa.

Kaikkien muiden puolueiden mielestä persut kuuluvat johonkin äärioikealle laidalle. Puolueethan ovat kuin suhdanteiden mukaan kääntyileviä tuuliviirejä, mutta kansalaiset ovat mielipiteissään vakaampia. Persujen äänestäjistä löytyy yhtä lailla maltillista vasenta sorttia edustavia lajitovereita, joihin saatan itsekin kuulua. Jonkun mielestä tosin saattaisin olla vaikka punaniska.

Viimeksi unionin parlamentin vaaleissa piirsin lippuun Halla-ahon numeron myös protestiksi siitä, ettei Suomeen ja Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton nykyisistä käytännöistä muka saisi olla enemmistön virallisen näkemyksen kanssa eri mieltä. Toinen vastenmielinen asia on yhteen poliitikkoon muiden taholta kohdistuva täysin kohtuuton syrjintä ja vaino. Taaskin lehdissä on julistettu, kuinka brittiläinen eurokriittinen puolue syynää nyt Halla-ahon saamaa "tuomiota".

Kun ihminen on saanut oikeudessa sakot jostakin tekosesta, tässä tapauksessa nettikirjoittelusta, pitääkö hänet leimata sillä perusteella loppuiäksi, vaikka se kieltämättä onkin vastustajien mielestä aina oiva poliittinen astalo. 

Jos huppuheppu-anarkisti mätkii miekkarissa poliisia ja sen hevosta kiakkomailalla ja saa siitä sakot, ei häntäkään saisi todellisten tekojenkaan perusteella leimata yhteiskunnan pahimpiin vihollisiin kuuluvaksi vasemmistolaiseksi väkivaltarikolliseksi. Vai saisiko?

Suomessa saattaa hyvinkin olla kesällä pääministerinäkin henkilö, joka on joskus saanut sakot jostain asiasta. Kansanedustajissa on monta muutakin sakotettua ja rokotettua. Aika moni suomalainen on saanut lakivaltiolta ainakin sakkoja ja rikemaksuja, eikä se tee heistä muita huonompia ihmisiä. Ihminen ei ole, eikä saisi olla alistettu suoritusrobotti, joka marssii kehdosta hautaa kohti ottamatta yhtään harha-askelta, vaikka mielipiteistä voisi niin päätelläkin.

Olen itsekin saanut kauan sitten muutamat harvat sakot autoilusattumuksista, mutta enpä niitten takia kyyristele. Monet muut sattumukset elon taipaleen varrella harmittavat enempi, vaikka nekin joutaisivat jo unhon suohon. 

***
Halla-ahon ja monien muiden saamien "tuomioiden" perusteella valistumaton mielipiteeni on, että islam on jostain syystä lakivaltion erityisessä suojeluksessa. Pienikin islamiin ja sen tapoihin kohdistuva arvostelu nähdään mimosan lailla "uskonrauhan rikkomisena" ja siihen vetäistään helposti mukaan se kauhia "kansanryhmään kohdistuva kiihottaminen".

Muihin uskontoihin ja niiden harjoittajiin kohdistuva julkinen, yleinen ja hyvin rumakin  älämölö ei sen sijaan näytä aiheuttavan syyttäjissä tai muissa lainvartijoissa mitään väristyksiä. Jumalanpilkasta yritettiin kyllä muinoin tuomita yhtä kirjailijaa, mutta Kekkonen oli järjissään ja pelasti sen kynänpyörittäjän. 

Jokunen vuosi sitten Suomessa yritettiin mm. toistuvasti polttamalla tuhota buddhalaisen yhdyskunnan rakenteilla oleva temppeli, mikä on taviksen mielestä jo vakava juttu.

Tottahan kaikista uskonnoista ja lahkoista löytyy helpostikin monenlaista arvostelemista, mutta lakivaltio ei kohtele niitä tasapuolisesti. Suomessakin on silkkoja hiihoo-lahkoja ja omine tapoineen hyvin synkkiä yhdyskuntia. Lessut ja jehovat ovat viime aikoina nousseet ihan aiheesta julkiseen keskusteluun. Skientologit pääsevät hekin joskus nauttimaan julkisesta huomiosta, mutta muuta siinä ei sitten tapahdukaan.

Suomessa on uskonnonvapaus ja sinänsä kaikki edes suunnilleen länsimaisten ihmisoikeuskäsitysten mukaan toimivat uskonnot ansaitsevat uskonrauhansa, olipa kukin niistä muuten mitä mieltä vain. Suomi  on kaikesta pöyristyjien ja nykyisin ilmiantajienkin luvattu maa, mutta tietyistä vakavistakaan tavoista ja tekosista ei nähtävästi saisi pöyristellä, eikä ainakaan julkisesti. Laki ja käytäntö pitäisi olla samaa sorttia kaikille. Niin pitäisi.

***

Ei kommentteja: