18.5.2016

Kateissa, mutta seurannassa?

Työperäinen maahanmuutto tuo sekin Suomeen omia ongelmiaan, mutta mainittavia turvallisuusuhkia muodostaa vain julkishallintomme erityisesti suosima leväperäinen maahanmuutto. Nyt kateissa on arviolta 2500 turvapaikkaa hakenutta ihmistä viime vuodelta ja tältä vuodelta.

Sisäministeriön kansliapäällikkö vakuuttelee Ylen uutisissa, että "ilmiö on tarkasti seurannassa". Miten iso joukko ihmisiä voi olla samaan aikaan kateissa ja tarkassa seurannassa? Sitä ei varmaankaan ymmärretä missään muualla kuin sisäministeriössä?

Kansliapäällikkö kertoo, että poliisi ja rajavalvonta ovat tehostaneet ulkomaalaisten valvontaa. Ainahan sitä tehostetaan ja kehitetään, jotakin, vaikka tehostamista. Hyvänä puolena asiassa haastateltu pitää sitä, että turvapaikanhakijat ovat rekistereissä, joten vokeissa tiedetään, että osa porukasta on mennyt menojaan, johonkin muualle.

Voi olla, että jopa kaikki maahantulijat on rekisteröity jotenkin, jollain itse ilmoittamallaan nimellä ja muilla tiedoilla. Suurin osa viime vuoden jälkipuoliskolla tulleista taisi kuitenkin olla paperittomia, eikä mahdollisten henkilöpaperien tai kertomusten aitoutta voi mistään varmistaa. Kaikissa lähtömaissa ei ole miesmuistiin edes myönnetty ainakaan taviksille henkilöllisyystodistuksia tai matkustusasiakirjoja.

Jos sisäministeriö on kumppaniensa kera kehittänyt jonkin kvanttifysiikan harppaukseen verrattavan menetelmän kadonneiden ihmisten löytämiseksi ja seuraamiseksi, sellainen menetelmä olisi Suomen valtiolle uusi loistava vientituote. Suomesta voisi tulla kadonneiden ihmisten löytämisen ja seurannan suurvalta. Ei tarvitsi myydä leijonanosaa valtion omistuksista joidenkin epämääräisten oletusten pohjalta.

Mutta ehkä valtion omistuksia aiotaan pistää lihoiksi siksi, että voisimme ottaa ja edelleen oikein onnistuneesti kotouttaa lisää meitä rikastuttavia maahantulijoita? Tutkimattomia ovat herrojen tiet!


***

2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Tarkka seuranta tässä vähän pähkäilyttää, että miten se on toteutettu. En nyt keksi tässä parempaa selitystä kuin sen, että joka aamu aamupuurolla lasketaan lautaset ihan tarkkaan. Laskentatulos kirjataan rekisteriin ja verrattuna ensimmäisenä rekisteröityyn lautasmäärään saadaan erotuksesta esille aamun hävikki ihan tarkasti.

intrigööri kirjoitti...

Puurolautasmenetelmä on yksi mahdollisuus. Toisaalta viranomaisten, eikun virastoyhtiönomaisten osaaminen menee tietysti yli tavisten hilseen. Suurvaltojenkin tiedustelupalvelut ovat joskus kokeilleet erittäin eksoottisia, jopa yliluonnollisia menetelmiä. Mitä isot edellä...