12.1.2019

Ai mikä ministerivastuu?

Jos ihminen aiheuttaa onnettomuuden, yleensä hän joutuu siitä vastuuseen. Jos ihminen tai ryhmä ihmisiä aiheuttaa suuronnettomuuden, myös vastuun ja tekojen seurausten eli rangaistusten pitäisi olla samaa luokkaa. Esimerkkejä siitä riittää tästä pahassa maailmassa.

Politiikassa tehdään tai ainakin yritetään tehdä suuria tekoja, joista myöskin riittää esimerkkejä, hyvässä ja pahassa. Poliittisesta vastuustakin usein puhutaan, mutta onko semmoista oikeasti ja toteutuuko se mitenkään käytännössä?

***
Yli kymmenen vuotta on kulunut siitä kun jenkkilästä lähtenyt lama ravisteli maailmaa ja pääministeri Katainen sanoi suuret sanansa, joiden mukaan se ei koske Suomea. Kymmenkunta vuotta siinä vain meni ennen kuin Suomi pääsi edes suunnilleen samoihin taloudellisiin lähtökuoppiin, missä se oli ennen lamaa. Paljon ikäviä asioista ehti tapahtua ja annettiin tapahtua.

Joskus hyvin harvoin poliitikkokin joutuu näyttävästi vastaamaan tekemisistään valtakunnanoikeudessa. Suomessa näin on käynyt vain neljästi, mutta valtakunnanoikeuden jäsenet on kuitenkin valmiiksi nimetty, jos heitä vielä tarvittaisiin. 

Ministerivastuulaki on nykyisin koplattu perustuslakiin, mutta korkeimman tason päättäjien tekemisistä tai tekemättä jättämisistä on silloin kysymys, jos joudutaan kutsumaan koolle valtakunnanoikeus.


***
Suomalaisista, siis meistä tämän pienen maan alkuasukkaista, on viime vuosina usein tuntunut siltä kuin ylimielinen poliittinen eliitti saapasnahkatornistaan näyttäisi kansalle keskaria, kuten kuvassa. 

Traumapsykologi sanoo Ylen lauantain jutussa, että "Oulun seksuaalirikokset ovat kaupungille suuronnettomuus ja apua tarvitaan suurelle joukolle". 

Suuren onnettomuuden taustalla eivät Oulussa ole luonnonvoimat, eikä mikään silkka vahinko tai epäonni. Lukuisten tähän mennessä ilmitulleiden seksuaalirikosten taustalla on joukko ministeritason päätöksiä, joiden perusteella maahan päästettiin syksyllä 2015 ja tänne jopa houkuteltiin suuri joukko taustaltaan hyvin epämääräisiä tulijoita maailman pahimmista kriisipesäkkeistä.

Vastalauseita noille päätöksille esitettiin kansalaisten taholta usein, näkyvästi ja kuuluvasti, mutta kaikki ne torjuttiin pontevasti. Erimielisille ikäänkuin näytettiin keskaria, erimielisyys päättäjien linjan kanssa johti joskus käräjillekin.

Intrigööri ei halua näyttää kenellekään keskisormea, mutta kysyy vain, jotta eikö pahojen vahinkojen aiheuttamisesta pitäisi seurata jotain? Edes jotain konkreettista, jopa korkeasti suojelluille poliitikoille? 

Tässä tapauksessa vääristä teoista pahasti kärsineet ovat lapsia ja varhaisnuoria, joiden elämä on pitkälti pilattu tekemällä alunperin vääriä poliittisia ratkaisuja. Päättäjien ylimielisyydestä kärsii parhaillaan kokonainen huomattava kaupunki asukkaineen. 

Ottavatkohan muutamat ministerit ja muut vastuulliset päättäjät todella osaa oululaisten ahdistukseen ja suruun? Ehkä, ehkä eivät? 

On oikein, että rikolliset lasten pahoinpitelijät joutuvat ankaraan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Joutuvathan he?





10 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Oulun tapaisia juttuja on ympäri Suomea.

Vuosi sitten eräs nainen näytti minulle 15v tytön isän fb kirjoitusta Espoosta. Tyttö lähti Isosta Omenasta mamujen mukaan ja niinpä nämä 4-5 miestä raiskasivat hänet. Tyttö ei mennyt lääkäriin, eikä kertonut kenellekään . Jonkin ajan kuluttua hän romahti ja oli sitten jollekin ammattilaiselle kertonut joukkoraiskauksesta. Sitten mentiin poliisille, mutta aikaa oli kulunut jo liikaa? Väitti poliisi ja jätti tutkimatta. Sitä isä arvostelia. Kuva ja nimi oli, selvästi aito kirjoitus.

Poliisi näköjään salaa noita juttuja.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

#metoo pyövelit ovat kumman hiljaa, heiltä kun on rapsahtanut ankarat tuomiot jopa 38v vanhoista sänkylle kaatamisista. Ilman seksiä, siis. Missä on punaniska Hazard?

intrigööri kirjoitti...

Raiskaus on tietysti uhrille häpeällistä tai häpeänä sellainen pahoinpitely myöskin koetaan. Tuollaisesta ei nuoren uhrin ole helppo kertoa kenellekään. Luotettava ammattilainen on kai paras auttaja.

Näitä tapauksia täytyy tosiaan olla paljon piilossa. Monet suomalaiset naisetkin haluavat näemmä pysyäkin niistä hiljaa. Ihmisarvoa arvostetaan valikoivasti.

#metoon riekkujat tahtovat vain iskeä pottunokkamiehiä niin pahasti kuin mahdollista, jolloin hyvän asian varjolla aletaan rikollisiksi. Tyhmä ihminenhän saattaa alkaa inttämään ja luulee sillä tavoin olevansa oikeassa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

2015 Petteri Orpo: Pakolaisten motivaatioiden arvostelu on rasismia.

2019 Petteri Orpo:
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo olevansa syvästi järkyttynyt Oulun tapahtumista.
– Tämä on vakava juttu. Ei voi tapahtua näin, Orpo sanoi.

Motivaatiot ovat yhtä koskemattomia kuin arvopohjat.

Kansainväliset sopimukset vaativat. Ei mulla muuta.

intrigööri kirjoitti...

Tiedän, että "vastuulliset" päättäjät viittaavat tämmöisille yhden blogiukon joutaville "hurujutuille" kintaalla. Mikään ei muutu hyvävelimaassa.

Yhtä lailla minä voin sanoa, että ministerivastuu on suunnilleen sama asia kuin kanisteri kastuu.

Toista ehkä olisi, jos vaikka riittävä joukko istuvia kansanedustajia ja/tai oululaisia alkaisi haastamaan?

intrigööri kirjoitti...

Nyt on Petteri tiukkana:

https://www.verkkouutiset.fi/tiukempia-lakeja-ulkomaalaisten-rikollisuuden-estamiseksi/

Veijo Hoikka kirjoitti...

Jospa joku kertoisi pikku petterille, että nykyistenkin lakien mukaan voi tuomioita jaella, koviakin. Se tosin edellyttää poliiseilta henkisesti ja ruummiillisesti raskasta puurtamista, koska joutuvat etsimään rikolliset ilman tunnistukseen tarvittavia ulkoisia esim. rodulle tyypilisiä tunnusmerkkejä. Myös tuomioistuimissa ahertavat lakimiehet voisivat ottaa huomioon inhimilliset tekijät, siis myös uhrin suhteen, se on varmasti henkisesti hyvinkin raskasta. Pikku petteri kaipaa tiukempia lakeja, niillä petteri lopettaa luvattomat kimppapanot ja muut tuheron taharrusgeimit. Kova sälli.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Vuonna 2015 Norjaan tuli paljon pakolaisia Venäjän kautta. Yle näytti kuvaa tyhjillään olleesta varuskunnasta, jonne pakolaiset oli suljettu "eikä kukaan päässyt sisään, eikä ulos" .
Samaan aikaan meillä haettiin parempia hotelleja ja 50 pakolaista kohti piti olla 35 palvelijatarta ja geishaa.

Nyt on vaalit ja jopa tyttituppuraiset ja sannamariinit haluavat kuria partalapsille. Pari kuukautta ja sitten puskee taas partaukkoa rajan yli ja Suomineito on haarat levällään.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Tuo nainen kehotti minua laittamaan asiasta jutun blogiini, mutta pelko voitti, siitähän olisi tullut kovat tuomiot minulle ja tuolle miehelle. Vihapuhetta hätää kärsiviä lapsosia kohtaan, aivan kauheeta!! #metoo olisi tullut ja vienyt pois.

intrigööri kirjoitti...

Joo. Kunhan vaalit on klaarattu, eivät nää pyttipuppuraiset ja kivat siskonsa enää muista kuin matujolperoiden ihmisoikeudet, sekä koko maailmalle tarkoitetun suomalaisen sosiaaliturvan. Niin ja muistaa ne ilmaston lämpiämisen, minkä viilentämisessä suomalaisilla on pyytettömän sankarin ihana osa...

Persutkin ovat sitten toukokuusta lähtien muiden mielestä vain tunkkaisia nationalisteja. Toivottavasti dunkkista tulee vaaleissa niin, että maailmanhalaajat saavat käkättää tarpeekseen seuraavat neljä vuotta!

Laittaiskohan Putin suomalaisiin leipäjonoihin sitten 2020-luvulla junalla hyvää venäläistä leipää, jos pyytäisi? Venezuelan Hugo Chavez lupasi joskus ilmaista lämmitysöljyä köyhille amerikkalaisille, en tiedä saiko sitä joku. Hugolla oli vielä rotia toisin kuin tällä Maduron mulkerolla.