14.1.2019

Kyllä, ei, tahtoo lisää mamuja?


Tulisiko rikollisten syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen olla nykyistä helpompaa? Näin kysytään Twitterissä KD-puolueen sivun kuvassa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta. 

Kiinnostavasti helpompaa karkottamista kannatti yhdeksästä puolueesta vain neljä, jotka vastasivat kyllä. 

Loput viisi puoluetta vastustivat moisia aikomuksia vastaamalla ei.

Sitä ei naamataulukossa kysytä, moniko puolue tahtoo lisää samanlaista, siis ulkomaalaisperäistä rikollisuutta. Ehkä nuo ei-puolueet tahtovat pitää tiukasti kiinni ulkomaalaisista rikollisista ja siltäkin osin vapaasta liikkuvuudesta tai sitten ei?

Kysely näyttää olleen Hesarissa jo lauantaina.

***
Äänestäjänä intrigööri kiittää! Nyt puolueen valinta on entistä helpompaa, vain neljästä vaihtoehdosta. Tai oikeastaan kolmesta, koska ei sitä nyt vasiten hukkaääntä kehtaisi antaa, anteeksi vain! 

Tämän äänestykseen pian taas syyllistyvän yksittäistapauksen kohdalla ruksi  (numero) piirtynee vain PS:n kohdalle, mutta kyllä KD-ääntäkin voisi harkita!

Äänestäminen ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä silloin tällöin eduskunnassakin joku yksittäishenkilö erehtyy painamaan väärää nappia. Pitäisikö eduskunnan äänestysvalikkoa vähän monipuolistaa?



***

Lisäykset: 







4 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Kyllä minäkin annan ääneni persuille, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Ruotsissa oli pelkästään tänä viikonloppuna kaksi asuntoryöstöä ja yksi jengimurha, raiskauksia luultavasti useita.

Asuntoryöstö. Ovikello soi, menet avaamaan ja pyssymiehet ryntäävät sisään. Vanhemmat ja lapset makuuhuoneeseen ja kaikki arvokas viedään. Toisessa tapauksessa keski- ikäinen nainen lyötiin tajuttomaksi ja hänen herättyään yritettiin vielä katkaista niska, koska kurkunleikkausveitsi ei ollut mukana.

intrigööri kirjoitti...

Onhan se sinänsä hassua, mutta ei tässä omillaan ajattelevalle immeiselle jää muita vaihtoehtoja äänestää kuin persuja, no krisset olisi ehkä minulle se vaihtoehto.

Äänestin pitkään enempi henkilöä kuin puoluetta, vain kommaria en tainnut koskaan äänestää. Äänestin jopa ruåtsalaista, Rehnin Lissua pressaksi, koska hän olisi minusta ollut silloin valtiolliseen edustustehtävään sopivampi ihminen kuin Sahtivaari.

Kristillistä äänestin 1978 pressaksi, kun vastustin silloin Urkin uudelleenvalintaa, eikä muita vaihtoehtoja ollut kuin uskontopuolueen Westerholm.

Nykyinen politiikka on jo kauan ollut Suomelle ja suomalaisille vahingollista. Jos ilmastonmuutosta pitää torjua väärillä ja äärikalliilla konsteilla, olisi hurjan kallista, vaarallistakin ja järjetöntä maahanmuutoakin voitava torjua ja rajoittaa järkevillä konsteilla. Ja siinä oli vain kaksi asiaa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Miksi karkottamisen pitäisi olla helpompaa? Jos kysymyksellä haetaan sitä, että Suomen lakiin tehdään muutoksia, jolla saataisiin hyvepoliitikot hätistämään laittomat ulos ja vastentahtoiset vastaanottajamaat suostumaan welcome back refugees tyyppiseen toimintaan, niin hui hai. Suomen lakien mukaan ulosheitto varmasti onnistuu nykyistenkin pykälien mukaan, mutta ei koska ihmisoikeudet, arvopohjat jne. Ylärivin 3 pujahtajaa ovat vaaleja varten esillä esittäen jämäkkää siirtolaispolitiikkaa. Jos ylärivin kasvokuvista poistat taqyyiaturahtelijat, jää jäljelle vain J H-a.
Jos kristilliset edustaa kristillisen kirkkomme arvoja, niin peukut alas. Piispasto ja paperittomien piilottelu ovat osoittaneet kirkon arvopohjan riittävän hyvin.

intrigööri kirjoitti...


Puoluekrisset eivät tietääkseni edusta muslimeja hyysäävää piispa & pappijengiä, eivät ainakaan laajasti.

Puolueen edellinen pj Päivi Räsänen sai puheillaan moneen kertaan aikaan ison jäsenkadon ev.lut.kirkossa. Sari Essayah on pitempään vaikuttanut järkiakalta, ehkä muutkin krisset vielä muistavat, mikä täällä on maa ja mikä kansa.

Kokoomuksen Orpo yrittää hämätä näyttelemällä kovista matuille. Vaalien jälkeen hän voi jatkaa leipälajissaan kantasuomalaisten köyhien kurjistamista, jotta matuille riittää rahaa. Kokkelit ovat kumminkin seuraavassa hallituksessa, ei niistä vielä mihinkään pääse.