29.1.2019

Voivatko aivot jäätyä?



Kun koko maas on hanki ja ihmisillä hiukan järki jäässä, veroylen sivustolla kysellään tänään, voivatko aivot jäätyä. 

Intrigöörin usein käyttämä ja tavallisesti asioista hajulla oleva kokemusasiantuntija T. Vähäviti vastaa:


"Kyllä aivot voivat jäätyä tai jähmettyä. Lohduttavaa on kuitenkin, että kaikissa tapauksissa, kuten johtavilla poliitikoilla, sitä ei edes huomaa."



***

1 kommentti:

intrigööri kirjoitti...

En tiedä, onko ajattelulihas johtavilla poliitikoille jäässä vai narikassa. Ruotsissa koko hallituksen tuskallisen kasaamisen lähtökohtana oli, että yksi puolue saadaan pidetyksi päätöksenteon sivuraiteella. Uusi hallitus jatkaa taatusti samalla tuhon tiellä kuin entinenkin.

Ruotsalaisten jatkuva, mutta hillitön mamutus voi olla vielä tuhoisaa Suomelle ja muille perinteisestä vapaasta liikkuvuudesta kauan nauttineille Pohjolan maille, kuten meillä on jo nähty.

Mamutus on kuitenkin vain yksi tekijä pienen Suomen tuhoamisessa. Yhteiskunnan tärkeiden toimintojen ja tuottojen väkisin vänkääminen yksityisen rosvosektorin pisnesikeen alle on sekin ilkeä sudenkuoppa suomalaisille. Muitakin löytyy.

Lunta tulee taas tupaan kuin Esperin *..seestä!