18.1.2019

"Nyt peesataan Halla-ahoa"


Toksinen suomalainen media on alkanut jo hahmottaa metsää puilta, kun eteläisten maahantulijoiden armeijan pahimmat rikolliset teot, nyt lähinnä lasten raiskaukset, ovat putkahdelleet julki. Asioista on kirjoiteltu jo melko rehellisesti, paitsi tietysti synkimmissä tiedonpimitys- ja vääristelytuuteissa.

Eilen tuli pidettyä ylen kanavaa auki ja siellä kyllä hehkutettiin jo kovasti eläkesijoittajien herroja lainaillen, miten välttämätöntä on kasvattaa maahanmuuttoa Suomeen, koska syntyvyys...  

Eläkeläiset taitavat olla veroradion hörinöiden mukaan pelkkää yhteiskunnan kallista painolastia, kuten varmaan myös syrjäytyneet suomalaiset nuoretkin. Ennen lähes jokaisen tavoitteena oli tehdä hyvä työura ja päästä sen jälkeen ansaitulle eläkkeelle. Nykyisin työurat pätkivät pahasti, eikä se eläke taida olla ansaittu, ei ainakaan joidenkin äänekkäiden työnsankareiden mielestä?
  
Radio piti kohtsiltään laittaa kiinni, kuten se on tänäänkin, sillä mainoksiakaan ei vanha oikein haluaisi kuunnella.

Kansaa ystävällisesti valistavien ylen tietotärskäysten lomassa muistettiin toki mainita, että tänne tarvittaisiin nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa. Sitä ei kyllä kerrottu, ketkä tarvitsevat vuosittain tuhansittain mamuja ja mihin töihin. Se olisi hyvä tietää, jotta myös sadattuhannet suomalaiset työttömät osaisivat kiinnostua tuollaisista laajasti avoinna olevista työpaikoista.

Mutta köyhän pitää osata olla hyvillään vähästä eli siitä, että mediailmasto on raikastunut edes hetkeksi. Nyt peesataan Halla-Ahoa: Tämän postauksen otsikko on pöllitty Kuopion Kaupunkilehdestä. Linkitän juttuun.

***
Päivän paras juttu eilen torstaina oli se, kun Jussi Halla-aho totesi, ettei hänestä saisi somalia vaikka hän saisi mainitun maan kansalaisuuden. Lainaus IS:n jutusta ja linkki:

"Jos ajatellaan vaikkapa sitä, että minä jostain syystä muuttaisin Somaliaan ja saisin maan kansalaisuuden. Minusta tulisi kyllä somalialainen, mutta voisiko Li Andersson sanoa vakavalla naamalla, että minä olisin sen jälkeen somali."



10 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Suomen verotuksella ja sosiaalituilla työperäistä maahanmuuttoa ei tule merkittävässä määrin. Keikkatyöläisiä toki tulee mutta he eivät maksa veroja Suomeen.

Sosiaalituet eli vastikkeeton raha sen sijaan houkuttelevat tänne haittamaahanmuuttoa.

intrigööri kirjoitti...

Suomi on sellainen talo, josta puuttuu talon ja koko oman väen etua ajatteleva kunnollinen isäntä. Sama ongelma se on valtaa ahnehtivassa byrokratiahirviö EU:ssakin. Paras salaliitto on sellainen, mitä ei edes hoksata epäillä.

Suomessakin lankoja pitelee lähinnä laaja hyväveliverkosto. Kansallisvaltiot, kuten Suomi, halutaan tuhota, mutta tilalle ei tule mitään vahvaa liittovaltiota, vaan pirunmoinen riitely ja kriisiytyminen. Oikeat suurvallat kiittävät ja korjaavat täältä elinkelpoiset osat pois kuleksimasta. Tänne jää vain sekokulttuurinen kaaos ja pahimmillaan jäätynyt sotatila.

Väkisin vängätty maahanmuutto on pelkästään tuhoisaa, olkoon se muka työperäistä tai ei, leväperäistä se ainakin on. Touhuilun tuloksista sen voi jokainen itse päätellä.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Helsinki, Espoo, Vantaa: perustoimeentulotuen saajista jo 40% on ulkomaalaisia, vaikka täällä sitä työtä olisi.

Suomessa kotoutus 3 vuotta, Ruotsissa 2 vuotta.Yksi kotoutus maksaa 100.000, vuoden 2015 babyboomin porukka miljardeja. Sillä rahalla sais 10.000 suomalaista insinööriä tai lääkäriä, nyt nuo arabit ja somalit eivät edes opi suomea. Eivät halua.

MOT selvitti aikoinaan pakolaisten tukia ja Suomessa 4-henkinen pakolaisperhe sai 33% enemmän kansalaispalkkasossua kuin Ruotsissa.

Selvittelin muuten Ruotsin eläkettäni ja siellä minulla on 21kk korkeampi eläkeikä.

intrigööri kirjoitti...

Tuntuu siltä, että pääosa politiikoista ei tiedä maahanmuutosta ja sen vaikutuksista sitäkään vähää, mitä tavis-meikäläinen, joka viitsii edes vähän ottaa asioista selvää. Politiikassa ei oteta oppia edes muiden maiden tekemistä pahoista virheistä.

Mamukiima on täysin sairasta. Jos ja kun suomalaiset firmat tarvitsevat tänne oikeasti työntekijöitä ulkomailta, se onnistuu, kuten ennenkin. Valtion ja kuntien ei pitäisi olla edistämässä ihmissalakuljettajien ja muiden rikollisten, jopa terroristien pisneksiä.

Juusufeilla ja sen kavereilla on ihan jotain muuta mielessä kuin duunit. Ja mitä se kiintiöpakolaissuus muka meinaa? Suomalaisetkin ovat siinä pakolaisleireillä leikkimässä varajumalaa, mutta se on julmaa. Köyhät ja kurjat jäävät sinne leireille kärsimään.

Minulla meni aikoinaan eläkekertymät ja monet muutkin asiat pieleen, mutta vielä tässä jotenkin pärjäillään. Mamut varmaankin pärjäävät paremmin. Tämä on kaikille liian kallis ja hullun byrokraattinen maa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kyllä nyt on eliitillä ja eläteillä sukat sekaisin eikä kengätkään tahdo löytyä. Isot pienet poliitikot puhuvat sekavia ja munaavat itsensä selittelyuillään. Voi raukkoja. Ei edes sääliksi pistä.

Kuopion julkaisuhan on rehtiä puhetta!

Kannattaa lukea proffan ajatuksia, myös kommenttiosuus:

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/01/kai-mykkanen-ilmoittautui-alyllisesti.html

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

"Miten noita tekijöitä voidaan auttaa?" , kysyi jo aamu-tv toimittaja seksuaalipsykologilta, kun puhuivat Oulun "rakkaustapahtumista". Naisia molemmat.

intrigööri kirjoitti...

Joo, kyllä minä luen blogeja päivittäin, professori on yleensä siinä joukossa. Enkä tiedä, millä perusteella kokoomuskin valitsee ministerinsä. Eiväthän kaikki siinäkään puolueessa ole mitään päniköitä.

Juusufeita ei oikein voi auttaa, sillä näköjään he ovat kiinnostuneita vain pikkutytöistä ja jopa ihan pienistä lapsosista, eikä rakkaudella ole siinä mitään tekemistä. Olisihan aikuisissa naisissakin monia auttamishaluisia yksittäistapauksia ja rakkauskin voisi siinä vähän leimahdella.

intrigööri kirjoitti...

Aiemmin käyttämäni nimi Juusuf tuli mieleen tapauksesta ao. linkin takaa. Kysymyksessä on vain yksittäistapaus, koska muita tekijöitä ei liene ollut tuota yhtä lapsiparkaa pahoinpitelemässä.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/10-vuotias-tytto-ei-vastustellut-aikuista-miesta-joten-syyte-raiskauksesta-hylattiin-ei-nayttoa-avuttomuudesta-tai-pelkotilasta-200548073

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Intrigöörin kannattaa käydä Oikotiedon kautta lukemassa Eero Paloheimon ja Alan Salezhadin kirjoitukset. Vihreä Eero on ruvennut persuksi ja ennen asiallinen Alan suoltaa islamin paremmuutta.

Tanskassa miesmamujen on pakko kätellä naistä ennenkuin saavat kansalaisuuden ja sitä Alan arvostelee. Siinähän on juuri kysymys naisten kunnioittamisesta. Kehuvat kommentit oli loppu häneltä.

intrigööri kirjoitti...

Juu, Paloheimolta näyttää liika vihreys kellastuneen jo aikaisemmin. Onneksi järki ei ole lähtenyt.

Salehzaden juttuakin vilkaisin. Äijä päästi lopulta sisäisen ajatollahinsa irti, eikä sitä enää oikein viitsi lukea.

Kuka se sanoikaan, ettei ole olemassa maltillista islamia? Se taisi olla Turkin uusi sulttaani Erdogan.

Kauan sitten erehdyin luulemaan, että Iranissa tulisi shaahin häätämisen jälkeen sotilasvallankaappaus. Tulikin Pariisista ajatollahi, jolla oli naama kuin petolinnun perä ja aatteetkin sieltä kotoisin. Sitten ne kahjot soti Saddamin kanssa sitkeesti, oliko se kahdeksan vuotta yhtä kyytiä. Nyt jo alkoi hirvittää se, miten hullua tappamista on seuraava Lähi-Idän sota.