30.1.2019

Hiiohoi ja hilloa purkki!

Kyllä pisnespoliitikko hoivaa meitä kehdosta hautaan. Kokoomuksen ja kepun tavoitteena lienee lopulta yksityistää koko perinteinen julkisen yhteiskuntasektorin Suomi.

Toista sataa vuotta vähitellen ja kalliisti verorahoilla rakennettu hyvinvointivaltio Suomi kaupataan palasina suurille kansainvälisille veronvälttelyfirmoille. Tämä tapahtuu tietenkin joustavan ketterästi, hyvässä Jerseyn tai Cayman-saarten hengessä.

Ihmispolon pisneshoiva aloitetaan jo anivarhain, sitä jatketaan päiväkodeissa ja kouluissa. Lopulta avuttomista vanhuksistakin revitään irti viimeisetkin hoivasetelit saattohoitoon ja hautaukseen asti.


Hiiohoi ja hilloa purkki!


Ehkä tämäkin Iltalehden juttu kannattaa lukaista, ettei pikkuväen tilanne hukkuisi vanhuksia kohdanneen äkillisen myötätuntovyöryn alle. 


Lisää lastenhoidon karua arkea.

Joidenkin toimintojen yksityistäminen ei ole huono asia, ei myöskään hoiva-aloilla. Sen sijaan poliitikkojen usein siunailema tunnoton pisnes lapsilla ja vanhuksilla on inhottavaa. Suomi voi huonosti ja kaikki täällä maksaa yhä enemmän.


***
Onkohan tämmöinen rahoitushuispailu lajissaan miten yleistä? Linkki Taloussanomiin.

Isoilla yhtiöillä isot tulokset ja nykyisin jo verotkin.

Vasemmiston omistama Tradeka massuttaa samalla kaukalolla Esperi Caren kanssa.

KL: Vakavasta Esperin virheestä kertonut "poistettiin työpaikalta"?

IL: "Ennemmin kantaisin kiviä kontilla..."

Te: "Markalla saa markan tavaraa."

***

Vanhuksistakin on tullut aiemmin tässä blogissa kirjoiteltua, vaan mistäpä ei.


***

3 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

No eiköhän sieltä firman kaapista löydy Espiritus Fortista lieventämään vihakirjoitteluista aiheutuneita kolhuja. Pirtua, ja asiat tuntuvat luistavan!

intrigööri kirjoitti...

Ennan vanhaan moni maatalon isäntä haki kunnanlääkäriltä reseptin, jolla he saivat hakea apteekista pirtua sialle, eikä siinä kukaan pettänyt ketään.

Suomi on tainnut eurooppalaistua liikaa, jopa Etelä-Italian saappaankärkeen ja Sisiliaan asti. Siellä päin perinteisesti toimii paljon kunnianarvoisia yrityksiä hyvin monilla aloilla ja niille kaikille on keskeistä äärimmäinen voitontavoittelu. Poliitikot ovat siellä Italiassakin usein kädet kyynärpäitä myöten hillopurkissa.

Nuo toimeliaat yritysryppäät saavat tiemmä yhä edelleen huomattavia tukia myös EU:lta. Suurimpien Italiassa toimivien yritysten pisnes on globaalia. Se on Suomenkin tie, kiitos poliitikkojen, joiden rakentamat aidat ovat hyvin matalia, elleivät jopa katalia.

Lily kirjoitti...

Wow, thats surely exquisite to recognize the fact and I am positive you will also love my article written here which fruit is also known as the love apple? approximately Hope so you will love to provide me a go-to.