6.1.2019

Alesta tuli vale?

Aito kiinalainen, ei
mikään jäljitelmä
.
Aamulla kävelin tuttuun hehtaarimarkettiin, Prismaan. Heräte kauppareissulle tuli eilen, kun vanhasta kasarista katkesi varsi. Tuurilla kasarissa ei ollut kiehuvaa vettä, vaan olin laittamassa kananmunia kylmään veteen jäähtymään ja kippo putosi tiskialtaaseen. Huonommalla tuurilla olisin polttanut itseni ja lattian laminaatin.

Hehtaarimarketti oli pullollaan hevosenkokoisia julisteita, joissa luki, että ALE. Tammikuun alussahan niitä alennusmyyntejä on, muistelin, oli ainakin ennen. Niinpä koetin etsiä vähän paremman kasarin, missä myös varsi olisi teräksestä. Semmoinen löytyi ja alta 17 euron. 

Luulin vielä kassalle asti saavani siitäkin hinnasta pienen alennuksen, kun siellä kaupassa kerran oli semmoinen ALE. Mutta ei se halpuutus koskenutkaan minun ostostani.

Kassahenkilö koetti selittää sitä minulle, mutta en oikein bonjannut, mitä siellä sitten oli ALEssa, enkä viitsinyt pitkittää tilannetta. Maksoin pois sen kasarin, Kiinassa tehdyn, mutta hyvän näköisen. Ehkä se riittää lajissaan minun iäkseni, sillä tuo edellinen vastaava halpistuote kesti kasassa ainakin 20 vuotta. Oli ALE tai ei.

Tuommoinen oli kyllä minulle tyypillinen alennusostos. Jos hyllyssä on vierekkäin kaksi lähes samanlaista tuotetta, valitsen yleensä aina sen, minkä hintaa ei ole alennettu. Se on vähän sama juttu kuin ennen raveissa. Jos piti valita yhteen V-pelin lähtöön "varma" kahdesta ehdokkaasta, se meni melkein aina väärin. Molempien ruksaaminen olisi tuplannut pelin hinnan.

Siihen aikaan ajeltiin oikein pitkiäkin ravireissuja, joskus pois tullessa lämiskä oli niin täynnä seteleitä, ettei sitä saanut kiinni. Toisinaan piti kaivella hiluja taskujen pohjilta, että pääsisi yökuppilaan kahville.

Ai niin, sain sieltä kaupasta sentään pari pakettia hyviä nakkeja puoleen hintaan ja niissä oli peliaikaa vielä viikon verran. Nyt ne ovat nyt horrostamassa pakkasessa. Floppiaista tässä viettelen, melko  tyytyväisenä.

***
Hyvä, ettei kaupassa ollut YLE, sillä se maksaa puoli miljardia! Siitä tulikin mieleeni aamulla lukemani Kalle Isokallion postaus. 

Voi hyvät hysseröt sentään, siinä meni samalla äänestysinto, jos sitä juuri olikaan. En tiedä, kannattaako meikäläisen demokratian kannattajan lukea Kallen uusimpia madonlukuja, mutta laitan silti linkin.

Lisäys 8.1: Myös Sixten Korkman varoittaa, että hyvinvointitie on päättymässä.


***

5 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Minulle raveista riittää Jaakko Tepon sävelletty kertomus lajista https://www.youtube.com/watch?v=QbeH8GlVu_M

Kalle I on hyvä jutuissaan. Mutta, hän ja moni muu toitottaa jatkuvasti nettoveronmaksajista ja niistä, jotka noistä netoista työtulonsa lisäksi elantonsa repivät. Onko nyt siis niin, että nuo tuilla nipin napin toimeentulevat työt kannattaisi lopettaa? Esim. julkisen terveydenhoidon yksiköille lappu luukulle ja potilaat yksityiselle sektorille tuottamaan sitä nettoa veronmaksajina tuottavien potilaiksi. Vaikea laji tämä talouspolitiikka.

intrigööri kirjoitti...

Kallen jutut tulee usein luettua, koska inhorealismiakin tarvitaan. Yhteiskunnalla kaikkinensa on kuitenkin paljon muitakin tehtäviä kuin pisnesporukalla, joiden päänuppi toimii kuin kassatietokoneella tai tilintarkastajalla.

Julkisen puolen työt ja tehtävät ovat välttämättömiä, sekä yhtä lailla arvostettavia kuin yksityiset rahantekohommelitkin. Molempia tarvitaan, vakaita oloja maassa, sekä rahaa sen vakauden ja ihmisten kohtuullisen hyvinvoinnin pyörittämiseksi.

Kalle & kumppanit kaiketi tarkoittanevat sitä, että Suomessa on liian iso julkinen sektori. Meillä lähdetään poliittisista syistä helpostimukaan erinäköisiin erittäin kallisiin puuhasteluihin, joihin on sitten muka loputtomasti sitouduttu. Kansainvälisesti leikitään pikkurikasta ja kotimaassa rutiköyhää.

Priorisointi on tiemmä pakollista mm. terveydenhoidossa. Suomen tervehdyttämiseksi koko julkinen sektori pitäisi rankasti priorisoida. Tarttis katsoa, että mitä oikeasti tarvitaan ja mitä ei. Pahimpia haitallisia rahanvuotoja pitäisi tukkia ja tilkkiä, kuten esim. möhkötautinen Yle, sekä vielä paljon kalliimpi haittamaahanmuutto.

Ai niin, mutta eihän maahanmuutosta saa puhua, koska se on haitallista... Vai miten se meni?

intrigööri kirjoitti...

Julkisella puolella olisi ainakin hallinnosta karsittavaa. Siellä loisii paljon syöttiläitä turhista ja jopa naurettavista asioista säätämässä:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.356690

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Vai että Intrigööri on myös ravimiehiä. Minä kattelin pari vuotta sitten Halmstadin raveja, ja pistin 7. mailin lähtöön kaksarin 2-5 ristiin. Kotona huomasin sen menneen 6. lähtöön ja kirosin. Ilme muuttui kun näin tuloksista sen osuneen ja kerroin oli 695.

intrigööri kirjoitti...

Mulla on nyt pitkä tauko pelaamisessa, mutta se touhu pitäisi käynnistää pienessä mitassa uudestaan. Nyt ei tartte polttaa pelaamisen takia bensaa ja ajella öitä myöten niin kuin hevosporukka joutuu tekemään vieläkin. Oon minä hevosten kanssakin raveissa käynyt, vaikka en ole erityinen hevosmies, olen kuskaillutkin hevosia.

Olihan se kiivain pelikausi 90-luvulla ja myöhemminkin ihan kivaa. Hyvään porukkaan sai kuulua, välillä se harrastus antoi jotain takaisinkin, eikä vain vienyt. Jännitystä saa heti, kun pistää muutaman latin likoon. Kun aloitan, yritän pysyä ainakin aluksi V-peleissä. Vermossakin olisi vielä mukava käydä edes joskus.