24.1.2019

Työttömien tylytys jatkuu

Moniosaaja raksalla.
Suomalaisten työttömien tylytys jatkuu ja pahenee, koska huhtikuusta lähtien tänne suorastaan houkutellaan halpatyövoimaa ulkomailta lupaamalla mahdollisen työn kylkeen Kelan tukipakettia.

***
Lisätty kappale: Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas moittii blogissaan 1.4.2019 porvaripuolueita. Hän toteaa mm., että "Suomen sadat tuhannet ilman omaa tahtoaan työttömänä olevat halutaan panna samalle viivalle maailman miljardien työttömien ja persaukisten työnhakijoiden kanssa."

***
Työperäisen maahanmuuttajan nimikkeellä Suomeen tulevan tarvitsee tienata vain noin 700 euroa kuussa päästäkseen kelatukien piiriin. Aiemmat määritykset työsuhteen vähimmäiskestosta ja viikkotuntimääristä on karsittu pois.

Jos tuommoinen ei ole leväperäistä maahanmuuttoa työperäisen nimellä ja halpatyövoiman suosimista, ei sitten mikään. Ei siis enää ole puhettakaan, että tänne tulleen pitäisi työllä elättää itsensä tai perheensä. Entä sitten mahdolliset perheenyhdistämiset tulijoiden lähtömaista?


Mahdollisuus työllistyä tukien avulla ei ole enää vain osa suomalaisten sosiaaliturvaa, vaan se kuuluu kaikille koko maailmassa. Lakimuutos myös päästää oleskeluluvan saaneet heti sosiaaliturvan saajiksi ja Suomeen saapuneet työntekijät työttömyysturvan nostajiksi puolen vuoden jälkeen. 


Postauksen lähde on tämä US:n blogi. Vahvistusta tiedoille en jaksanut kaivaa, mutta luotan blogin kirjoittajaan. Eipä taaskaan hyvältä näytä!

Löytyi tästä aiheesta lehtijuttujakin, tässä Helsingin Uutisista 16.1.2019. 
  
Toinen aiempi juttu.

***

17.5.2019, KL: Verotusta keventämällä 15.000 uutta työpaikkaa halvempaan päähän palkkahaitaria?

29.4.2019: Freelanceri? Semmoista ei ymmärrä Kelakaan.

23.1.2019:  Halpatyövoiman takia pidetään työttöminä mm. suomalaisia laivanrakentajia.

25.1.2019:  Uuninpankkopoika kertoo, miten työttömyysaste voi olla yhtäaikaa 5,4 prosenttia ja 13 prosenttia.


26.2.2019: TEM toteaa, että laaja työttömyys koskettaa 370.000 henkilöä.

28.3.2019: Hallitus helpottaa tarmolla ulkomaalaisten työttömyyttä.

Töihin pitäisi mennä, mutta mihin ja mitä siellä tekemään? 




***

4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Mutta maahantulleita ei passaa tylyttää, koska hehän voivat suuttua http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268282-rahat-tai-henki

Intrigöörin linkkaamaan US Puheenvuoron blogiin napsahti 1 kommentti, joka ei tietysti liittynyt blogin aiheeseen... Blogin kirjoittaja juuri kommentoi tuota kommenttia, joka ei liittynyt blogiin ja joka oli lisäksi sisällöltään paikkaansa pitämätön.

intrigööri kirjoitti...

Nyt on kuulema kultahampailla pullapäivä, kun työttömyys on painunut alas kuin tammikuinen pakkasmittari. Hyvä on, jos näin on:

https://www.verkkouutiset.fi/oho-mita-lukuja-tyottomien-maara-putosi-36-prosenttia/

Lievä epäilys on silti paikallaan. Täsmällistä tietoa edes työttömien määrästä lie mahotonta saada, koska tilastokeskus ja työvoimahallinto julkistavat aina tyyten erilaisia lukuja. Mitä sitten meinaavat tilastoissa esim. aktiivimallit ja nollasopimukset?

Joka tapauksessa on väärin suosia Suomessa ulkomaista halpatyövoimaa suomalaisten työllisten tai työttömien ohi. Seitensatanen olisi ihan kelpo viikkopalkka, mutta kuukausipalkkana sillä ei kukaan työn teettäjä saa keneltäkään järkeviä työsuorituksia.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Rakennusalalla on 180.000 työntekijää. Veronumeron tultua pakolliseksi haki 63.000 ulkolaista sen. Tehdäänpä sama jollain naisten alalla.

intrigööri kirjoitti...

Rakennusala on isoista aloista kauimmin kärsinyt ulkomaisesta halpatyöväestä. Poliitikot ja hallinto päätöksineen eivät ole ihmisiä varten, eivät ole aikoihin olleet, dystopiaa täällä vain kehitetään.

Jokohan poliitikot 90-luvulla keksivät, että afrikkalaiset ja lähi-itäläiset tekisivät nämä eläkkeelläolemishommatkin paljon halvemmalla? No sekin tavoite toteutuu vielä, kantasuomalaisten kallista työeläkettä saavien eläkeläisten määrä hupenee koko ajan. Tilalle tulee uusia erittäin sopeutuvaisia monikulttuurisia takuueläkeläisiä. Ja kestävyysvaje kiittää!

Herrakansan kommentti: Muistetaan kuitenkin, että Suomi on maailman paras hyvinvointimaa tai melkein. Jos ette usko, niin itkette ja uskotte. Ja pulinat pois!