Tässä keskimäärin kovin köyhässä maassa on kerjäystalouden harjoittaminen kielletty muilta, paitsi lapsilta. Tämän maan vähän samanlaisessa naapurissa kerjäystalouden sääntely on ulkoistettu tiettävästi lihaksikkaille rikollisjoukoille.
Poishan niistä maista on lähdettävä leipää leventämään ja paljon on lähdettykin, muistakin kuin näistä kerjäystalouteen erikoistuneista kansanryhmistä. Mutta tässä pöhinässä puhutaan kerjäyksestä. Pieni osa kerjääjistä laajentaa elinkeinonsa reviirejä myös kaukaiseen Suomeen. Kysymyksessä on joukko todellisia moniosaajia ja omien taustavoimiensa rikastuttajia, joiden erikoista elämäntapaa ja kulttuuria sietäisi tutkia tieteellisestikin, eikä vain poliisin ja eri viranhaltijoiden taholta.
Kerjäystalous kaikkine sen tukemine toimintoineen on erikoislaatuista elämistä muun ansiotyöhön ja yrittämiseen nojaavan yhteiskuntajärjestyksen laitamilla, sen varjoissa ja reunoilla. Ansaintaan liittyy kerjäämisen lisäksi myös kaupustelu. Tämä kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta systeemi on itsessään nerokas ja pitkän ajan kuluessa toimivaksi jalostettu.
Kerjäystalouden taustalla häärii joukko heimo- tai klaanipäälliköitä. Toiminta ja sen johto on hajautettu, joten yhden lenkin joutuminen vähäksi aikaa syrjään, vaikka virkavallan toimesta, ei aiheuta varsinaisille rosvoparoneille suuria tappioita. Lusimiset maksaa tietysti (rikkaan) kohdemaan yhteiskunta. Vankila vie vapauden, mutta muuten meikäläistäkin tasoa oleva laitos on edes säällinen lepopaikka kurjista olosuhteista tulleille tilapäisille asujille.
Systeemin hienous piilee juuri näissä tukitoimissa, kerjäämisessä ja kaupustelussa, mihin vakiintuneissa Länsi-Euroopan maissa on vaikea puuttua. Vaikeaa se on myös yleisen mielipiteen takia. Kukapa haluaisi, että kurjia vielä enemmän kurmootettaisiin. Niinpä suvaitsevaisuus ja sääli läikähtää karussakin sydämessä keskellä kevättä ja kaunista kesää. Tekee mieli pudottaa rahaa kuppiin tai ostaa tytöltä kukka. "Minulta se on niin vähän, mutta hänelle niin paljon..."
***
***
Jokin paikka näilläkin onnettomilla ihmisillä pitäisi olla, joten ei kuin kattoa pään päälle järkkäämään. Pitäähän ihmisillä olla tukikohta, missä peseytyä, pyykätä ja ruokailla. Hyvä ihme sentään! Tähän saakka kaikki menee suunnilleen siten kuin sivistyneessä yhteiskunnassa pitääkin tilapäisiä vieraita kohdella. EU-maissa on monia lakeja ja käytäntöjä, miten toisesta jäsenmaasta tulevia ihmisiä ja keitä vain pitää kohdella.
Hevoset ja vankkurit kokoontuvat johonkin, siis vanhat autot ja asuntovaunut ja tietysti kaikki sirmakan soittajat. Jos samalla paikalla voidaan majoittua pitempään, sinne ikäänkuin siunautuu kaikenlaista muutakin irti lähtevää tai jonnekin lojumaan jätettyä tavaraa. Klaanipäälliköt jossain siellä sakissa tai taustalla hierovat karvaisia käsiään ja jakavat keskenään kaupunkeja reviireihin, sopivat tietyistä kilpailurajoitteista, tarvitessa väkivalloin.
Kerjääminen ja kaupustelu on siis tukitoimi, joka sekin tuottaa otain, ainakin tekijöiden pakollisen elannon. Tukitoimet mahdollistavat varsinaisten toimijoiden olemisen ja erilaiset tehtävät paikkakunnalla. Tukitoimien suojissa tapahtuu se arsinainen moniosaajien tuottava toiminta, kuten pienissä ryhmissä tehdyt taskuvarkaudet ja kähvellykset.
Kaupustelu saattaa äityä hyvinkin agressiiviseksi. Klaaniparonit voivat olla hyvin vaativia ja painostavia, jotta tulostavoitteissa pysytään. Muuten ei miljoonalinnoja rakennella siellä kaukana kotona 2000 kilsan päässä.
Kaupustelu saattaa äityä hyvinkin agressiiviseksi. Klaaniparonit voivat olla hyvin vaativia ja painostavia, jotta tulostavoitteissa pysytään. Muuten ei miljoonalinnoja rakennella siellä kaukana kotona 2000 kilsan päässä.
Tiedustelun pohjalta suoritetaan alueittain järjestelmällisiä asuntomurtoja, joita tehdessä ei välitetä paljoa edes alalla normaalisti vältettävistä kiinni jäämisen riskeistä. Laitoshoitoahan siitä vain voi seurata. Kaiken lähtökohtana on se, "etteivät ne meille kuitenkaan mitään mahda, me teemme niin kuin haluamme". Porukka menee vaikka joukolla jonkun "nuijan" kotiin syömään ja katsomaan, olisiko siellä mitään pois viemistä. Samalla väitetään vaikka että "me vuokrasimme tämän asunnon pojaltasi". Ei haittaa, vaikka sitä poikaa ei oikeasti olisikaan. (Tuore tapaus Englannissa.) Lopulta poliisit tulivat, mutta kämppä meni uusiksi.
Lähtökohdat säilytetään myös siten, että yleensä kaikki nämä toimijat välttävät suoranaista väkivaltaa, mikä saisi paikalliset asukkaat ja virkavallan nousemaan takajaloilleen ja toimimaan haitallisesti liiketoiminnan kannalta. Nohevimmat toimijat osaavat vaikka virittää ottoautomaatin tai tehdä rahanvaihtokällin, osaavat he paljon muutakin. Oikein houkuttevaan mestaan mennään sisään vaikka keskellä päivää ja otetaan, mitä ehditään. Seuraavassa hetkessä saalis matkaa omia teitään kohti uusia omistajia.
***
***
Suomen kaltainen maa on näille kevätmuuttajille melkoinen apaja, koska täällä saatetaan vielä luottaa ihmisiin. Maaseudulla on eletty näihin päiviin asti suunnilleen siten, että on laitettu luuta ulko-ovea vasten siksi aikaa, kun ollaan pois kotoa. Takavuosina sitä tyyliä eli tämän kirjoittajakin, maalla ei tarvinnut edes lukita autoja yöksi, vaikka oltiin valtatien varressa taajaman kupeessa. Tähän saakka kaupunkilainen Suomi on ollut melkein hampaaton tekemään mitään kevätmuuton pahimpien haittojen välttämiseksi.
Vahva ja toisinajattelun kieltävä suvaitsevaisuus, se mikä ei tunne rajoja, on on näidenkin kaukaisten kevätmuuttajien paras ja vahvin puolustaja. Sama juttu taitaa olla kaikkialla muuallakin vanhassa mukavassa Euroopassa. Meitä alkuasukkaita eri maissa voidaan juksata ihan ihan mennen tullen ja siinä välissä.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Intrigööri on löperö, eikä kannata ihmisten muiluttamista tai väkisin kyydittämistä mihinkään. Menokyytiä voi aina seurata oma paluukyyti. Jos kotimatka maksetaan tai järkätään, kuten on joskus tehty, kuka sen vahtii, toimiiko paluumuutto?
Vahva ja toisinajattelun kieltävä suvaitsevaisuus, se mikä ei tunne rajoja, on on näidenkin kaukaisten kevätmuuttajien paras ja vahvin puolustaja. Sama juttu taitaa olla kaikkialla muuallakin vanhassa mukavassa Euroopassa. Meitä alkuasukkaita eri maissa voidaan juksata ihan ihan mennen tullen ja siinä välissä.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Intrigööri on löperö, eikä kannata ihmisten muiluttamista tai väkisin kyydittämistä mihinkään. Menokyytiä voi aina seurata oma paluukyyti. Jos kotimatka maksetaan tai järkätään, kuten on joskus tehty, kuka sen vahtii, toimiiko paluumuutto?
Kerjäysalan oheisbisneksiin sinänsä liittyy paljon perin kielteisiä asioita, kuten hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa, lasten pakottamista, jopa ehkä väitettyä silpomista, paikoin myös prostituutiota ja muuta sellaista niin paljon, ettei mikään suvaitsevaisuus tai sormien lomasta tirkistely riitä asian ratkaisuksi.
Pohjaton tuki- ja avustuskassa EU (nyt kyllä tyhjä) on jakanut vuosien varrella yhtä sun toista mm. Romanian ja Bulgarian, sekä muiden Itä-Euroopan romanien auttamiseksi, mutta näissä maissa rahoilla on kummallinen taipumus keräytyä hallitsevan eliitin säkkimäisiin taskuihin. Sitäkin ilmiötä pitäisi tieteellisesti tutkia, poliisitutkinnan ohella. Meilläkin esiintyy samaa ilmiötä, hienostuneemmin, mutta milteipä maan tapana.
Kerjäysbisnestä ja sen oheistoimintoja on mahdotonta kokonaan pysäyttää, mutta sitä voidaan rajoittaa kerjäys- ja kaupustelukiellolla julkisilla paikoilla. Kerjäyskielto ei rajoittaisi varsinaista köyhien avun, kuten ruoka-avun jakamista tai jotain bussirahan pyytämistä. Torikauppakin tarvitsee omat lupansa ja alueensa.
Kerjäyskiellon pitäisi koskea kaikkia, tietysti myös perisuomalaisia, jolloin kiellolla ei syrjittäisi ketään. Antaisihan kerjäyksen kieltäminen poliisille myös keinon häätää niitä läpivuotisia viinarahaa vaanivia kotoisia hamppareita. Maalarit ja hanslankarit ryyppäävät omilla rahoillaan, liikaa kuitenkin!
Kuinkahan moni suomalainen köyhä lähtisi leventämään perustuloa kerjäämällä jossain parin tuhannen kilsan päässä Etelä-Euroopassa. Matkustaminen ja majoittuminen maksaa ja vaatii myös logistiikkaa. Suomessa köyhillä on perusturva, mutta se hupenee huippukalliiseen ruokaan ja kämppään. Harva silti porhaltaa kuhmuisine kärryineen ja asuntovaunuineen kamujensa kanssa etelän maille kerjäilemään. Joitakin kirjanpidon ohi meneviä ansaintakeinoja meilläkin osataan, mutta kerjääminen ei luonnistu, toistaiseksi.
Pitkä, mutta perusteellinen kirjoitus aiheesta löytyy täältä, rikollisuudesta kerrotaan enemmän jutun loppuosassa:
TS, kerjäämistä ei kai aiota kieltää:
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti