21.12.2012

Kana on 2013 maatiainen

"Syökää kanaa!" huuteli sika joulun alla karsinastaan. Turhaan. Sikaparka, se kun muistuttaa elimistöltään aika lailla ihmistä, kuten myös armeija tietää. Siksi sikojen ruhoja ammuskellaan joskus tutkimusmielessä. Mutta kanoista piti kirjoittaa:

Intrigööri lueskeli Maaseudun Tulevaisuutta, missä kerrottiin, että vuoden 2013 maatiainen on kana. (Ei siis vieläkään valittu peräkamarin poikaa.) 

Valinnalla halutaan kunnioittaa maalaismaisemissa iät ajat pihapiireihin kuuluneita kirjavia ja elinvoimaisia maatiaiskanoja. Maatiainen r.y. valitsee joka vuosi maatiaiseläimen ja -kasvin, sekä perinnemaiseman haluten tehdä näitä tunnetuksi.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT koordinoi maatiaiskanalle perustettua säilytysohjelmaa jo vuodesta 1998 lähtien. Maatiaiskanoja on vajaat 5 000 yksilöä ja erillisiä kantoja on tusinan verran. Suomalaisten maatiaiskanojen luultiin 60-luvulla jo kadonneen, mutta erillisiä pieniä kantoja löytyi sieltä täältä.

Intrigööri on tavannut ajatella, että kana kuin kana ja muna kuin muna. Mutta mikään ei ole niin yksinkertaista. Kaupan hyllyissäkin on monenlaista munakoteloa, on mm. vapaan kanan munia, omega-pitoisia munia ja onnellisen kanan munia. Suurimmat erot munissa päälle päin ovat värissä, on ruskeakuorisia ja valkoisia munia. Munien hinta hyllyssä näyttää viime aikoina himpun nousseen, toivottavasti tuottajatkin saavat siitä senttinsä!

Kanoissa on paljon eroja. Kanan sukujuuret ovat aasiassa ja se polveutuu punaviidakkokanasta (Gallus gallus).  Ihminen on innokkaasti jatkanut rodunjalostusoppejaan eläinkunnassa ja kanoistakin on tehty jos vaikka miten monta hybridiä, eri rotujen yhdistelmää.

Broilerit ovat lihakanoja, niitä söpöjä keltaisia tipuja, jotka kasvavat nopeasti, mutta eivät saa elää vanhoiksi, yleensä kasvu kestää vain yhden kiivaan kuukauden. Kuulema kaikki suomalaiset broilerit ovat skottilaista sukua. Munivien hybridikanojen suvut ovat Saksasta ja USA:sta kotoisin. Häkeissä kanoja on kasvatettu Suomessa 1940-luvun lopulta asti.

Kana ei olekaan tyhmä tipu! Kana kuulema oppii tuntemaan hoitajansa ja hyväksyy joskus jopa ihmisen sylin ja silittelyn. Kana oppii mm. painamaan nokallaan lämpölampun kytkintä ja jopa tekemään temppuja. Kanat viihtyvät hyvin muiden kotieläinten kanssa laitumella kai myös kyttäämässä niiden ruoka-annoksia. Sanotaan, että kanalla on myös kohtalainen muisti ja se oppii asioita.

Jos kana saisi päättää, se eläisi vapaana tarhassa tai vanhan ajan kanaloissa pienehköissä parvissa. Kana tykkää vaihtelusta, kukkoja saisi olla parvessa useitakin. Kukot kokoavat lähelleen omat osaparvensa. Lattiakanala on paljon häkkikanalaa "kanamaisempi" ratkaisu ja semmoisessa voi elää tuhansiakin tyytyväisen oloisia kanoja.


Maatiaiskanojen kantoja ovat iittiläläinen, kiuruvetinen, piikkiöläinen, savitaipalelainen, horniolainen, ilmajokelainen, tyrnäväläinen, jussilalainen, lindelliläinen, luumäkeläinen, hämäläinen ja alholainen. Yleisiä kanarotuja on maailmassa arviolta 300, joista 50 löytynee Suomesta.

***
Kuljin aikoinaan työnkin takia usein maalla, työnantajan uutisläpyskän maakunnallisella levikkialueella. Kävin ainakin kerran asioikseni myös kanalassa. Olin silloin keikalla yhdelle muna-alan lehdelle ja seisoin siellä jossain ison, muistaakseni noin 5 000 kanan häkkikanalan avoimilla pariovilla tähtäilemässä Nikoni silmillä, vanhan ajan tehokas raahattava akkusalama olalla ja läpsy toisessa kädessä piippamassa. Semmoinen salama poltti sanomalehteen reiän, jos sen poksautti painettua paperia vasten.

Talon ja kanalan isäntä juoksi kiiruusti pihan toiselta puolelta ja huusi: "Älä vain ota kuvaa salamalla, muuten ne tekee kaikki nahkamunan!" En ihan ehtinyt laukaista ja säikäyttää kanoja tekemään niitä, vissiin tuhansia pilallisia, nahkamunia.

Toinen kanamainen muisto: Syötiin kiinalaisesta haettua kanaa ja kotkottelin vieressä istuvalle nelivuotiaalle pikkumiehelle. Oltiin nääs yhdessä opeteltu eri eläinten ääniä. "Oot kanaukko!" poika tuumasi.

***
Kana vaatii säännöllistä hoitoa, vettä ja ruokintaa, kuten kaikki eläimet, mutta pärjäisi kesän vaikka omakotimökin tontilla. En tiedä, miten paljon mahtaa olla harrastajia, muutaman kotikanan pitäjiä. Maatiaiskanat lienevät tässäkin suosittuja, eivätkä maksa paljon.

Pian päättyvän vuoden 2012 maatiaiseläin on sarvekas kyyttölehmä, joita myös taiteilija Miina Äkkijyrkkä piti ja teki tunnetuksi. Suomessa on lypsetty lehmiä ja keritty lampaita ainakin 4 000 vuoden ajan. Kana lienee lehahtanut tai siepattu Suomeen joskus rautakaudella. 

Kyyttölehmän lisäksi vanhoista maatiaisroduista ovat säilyneet suomenhevonen, suomenlammas ja maatiaiskana. Alkuperäinen, vanhasta kuvasta päätellen aika laiha ja pitkäkarvainen suomensika on kuollut sukupuuttoon.

Jos intrigööri saisi päättää, pikku peto maatiaiskissa (sellainen  lyhytkarvainen eurooppalainen sähäkkä kotikissa) ansaitsisi mainiona hiirenpyytäjänä ja ihmisen kaverina arvostusta. En tiedä, voisiko jotain koirarotua kutsua maatiaiskoiraksi? Ei kai, mutta rehti räksyttäjä ja entisajan rukkasnahka pystykorva tulee heti mieleen.

Ai niin, vuoden 2013 maatiaiskasvi on kauniskukkainen harjaneilikka. Värejä ja sävyjä riittää.


* * *




Ei kommentteja: