4.12.2012

Kreikasta EU:n testihelvetti

Hades koirineen.
Suomen keskeisiltä päättäjiltä kuulee nykyisin lähinnä hermostuneen oloisia puheita taloudesta, pankkivalvonnasta, pidemmistä työurista, vastuullisuudesta ja palkkamaltista. Työtä ja taloutta hihkuu koko hallitus. Työvoimapulastakin, ainakin tulevaisuuden uhkana, jaksetaan vielä vain jahkata, vaikka virallisestikin työttömiä meillä on jo ainakin 250.000. 

Tänään kuultiin uutisista kiinnostava tilastomiesten tieto siitä, että EU:n alueen avoimista työpaikoista kilpailee kantaväestön lisäksi noin 250.000 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Työttömyys ei näiltä näkymiltä ole ihan äkkiä hellittämässä. Nykyisellä noin 8 prosentin tasolla suomalainen työttömyys lienee silti Euroopassa siedettävällä tasolla. Nuorisoa työttömyys toki rokottaa meilläkin aivan liikaa.


Intrigööri on ollut mielestään jo pitempään uutisten vajeessa sitä, miten muualla euromaissa ja Eu-maissa menee. Olisi hyvä kuulla ja lukea, mitä muualla unionissa kansalaiset ajattelevat talouskurista, pankkien pelastustalkoista ja muista sellaisista henkimaailman asioista, joita yksinäinen blogisti ei aina saata ymmärtää. 


Suomalaiset uutiset ja repparit sivuavat silloin tällöin pahimpien kriisimaiden ongelmia, mielenosoituksista saadaan kuvapätkiä. Enimmäkseen täällä seurataan ja monistetaan vain niitä toistuvia euroryhmän mussutuksia. Taustoituksia voi joskus lukea talouslehdistä.


***
Miljardit ovat viimeisten kolmen vuoden aikana kärsineet pahan inflaation, ainakin uutisissa ja poliitikkojen puheissa. Jos euroryhmä tai jokin outo vakausvikine tarvitsevat miljardeja, meillä on kuulema velvollisuus suostua, taata ja lainata lisää, jotta olisimme taas vastuullisia ja pysyisimme euron ytimessä pippaloimassa. 

Mutta annapa olla, jos johonkin Suomessa tarvitaan jokunen miljoona, silloin on heti musta käsi pystyssä. Suurinta mitä Suomessa on vuosiin saatu aikaan, ovat olleet Turussa rakennetut upeat risteilijät. Noinkohan uusin risteilijähanke lipuu meiltä ohi, kun ei muka valtion rahat tai takuut enää riitä kotimaahan, eikä riskejä voida ottaa, jukolauta? 


Semmoinenkin kerettiläinen ajatus on käynyt mielessä, jotta onkohan Euroopassa liikaa pankkeja. Tarkkaa pankkien määrää en tähän hätään löytänyt, mutta jos unionin alueella toimii 6000 - 7000 pankkia, ovatkohan ne kaikki liian suuria kaatumaan? Silloin ne kaikki pankit ja samalla suursijoittajat, sekä pankkiherrojen bonukset joudutaan tietysti pelastamaan veronmaksajien piikkiin.


Jos pankille ei löydy hyviä asiakkaita tai sijoitukset muuttuvat lahjoituksiksi, eikö silloin olisi syytä laittaa lappuja luukuille tai ainakin laittaa jäitä hattuun. Kantovesi eli verotuki kun ei  kaivossa pysy. Vai onko se niin, etteivät pankkeihin päde mitkään markkinatalouden tai yritystoiminnan tavalliset pelisäännöt?

Amerikkalainen talousprofeetta näytti julistaneen Suomessa käydessään, että rahapula se on vain tyhmien tauti. Rahaa saa painamalla ja keskuspankista sitä pesee niin paljon kuin tarvitsee. Inflaatiosta tai valtioiden velkaantumisesta ei pitäisi paljon perustaa. Jos oikein muistan, ainakin muutamissa Afrikan maissa on kyllä paljon kokemuksia rahan painamisesta. Mutta Amerikassa ja Euroopassa kaikki on varmaan toisin.


Entä sitten, kun kaikki nähtävästi olemme samassa vuotavassa veneessä. Jos Eurooppa näännytetään talouskurissa, ei se kulutusjuhla taida jatkua, eikä sirukortti siperrä tai   kassalaatikko  kolise. Kiinalaisetkin ostavat Euroopasta mieluusti vain rusinoita pullasta.


Kreikkalainen lamatragedia


Näyttää siltä, että euroryhmä, EKP, troikka ja mitä niitä on, Katainen ja Urpilainenkin muiden muassa, aikovat tehdä Kreikasta jonkinlaisen euron talouskurin testihelvetin. Kreikasta lie määrä tehdä varoittava näyttö siitä, miten käy, ellei EU:n keskusohjausta eli sanelua kuunnella. Niinkö?


Noin 120 miljoonaa ihmistä eri EU-valtioissa uhkaa köyhyys tai sosiaalinen syrjäytyminen. Eurostatin raportin 2011 mukaan yksi neljästä unionin kansalaisesta on jo vajonnut köyhyysrajojen alapuolelle tai sinne menossa. Kreikka on vain ikävin esimerkki. Etanakin sääasemallaan näkyy kertovan, että Espanjan työttömyys on kovassa kasvussa.


Köyhyys tarkoittaa käytännössä monia asioita, kuten sitä, että tulot eivät riitä laskujen maksamiseen, eikä kodin lämmittämiseen. Myös ruoasta voi olla puutetta, aliravitsemus uhkaa lapsiakin. Terveydenhoito kärsii, eikä lääkkeisiin ole varaa. Kaikilla ei ole enää edes kotia, mitä lämmittää.

Kreikan tilanteesta kertovan sivuston mukaan kymmenen miljoonan kansalaisen Kreikassa on jo 3 400 000 köyhyyden raastamaa ihmistä. Kreikkaa ja monia muita Euroopan maita riipoo ennätyksellinen työttömyys. Samaan aikaan euron talouskurin nimissä kaikkia tulonsiirtoja karsitaan. Käytännössä tämä voi olla sitäkin, että perheen mummojen ja pappojen eläkkeiden varassa kitkuttelee jo kolme sukupolvea, koska muut tulonsiirrot ovat epävarmoja.


Poimintoja em. sivustolta:


"Ystävä etsi ilmoituksella siivoojaa, pyykinpesu ja silitys, 5 euroa tunnilta, neljä tuntia viikossa eli 80 euroa kuukaudessa. Työtä haki 120 naista, puolet kreikkalaisia ja puolet ulkomaalaisia."

Työttömyys rikkoi Kreikassa kesällä ennätyksen ja oli jo lähes 25 prosenttia. Nuorison työttömyys oli erityisen dramaattinen eli 55 prosenttia!


Julkisten sairaaloiden lääkärien ja muun henkilöstön palkkoja on leikattu. Odotusaika lääkärille on yleisesti kuusi viikkoa tai enemmän. Joskus potilaan täytyy tuoda sairaalaan mm. omat tyynyt, lakanat ja vessapaperit.


"Äiti ilman vakuutusta joutui maksamaan 200 euroa saadakseen vauvansa ulos klinikalta. Hän joutui lainaamaan rahaa naapureiltaan."


Apteekkejakin saatetaan sulkea. Sairaaloiden tilanne lienee paikoin jo katastrofin asteella.

"Kahden viime vuoden aikana masentuneisuus yhteiskunnassa on mutatoitunut vihaksi. Pelkään, että vakavat levottomuudet ovat lähempänä, mitä vielä luullaan. Tarvitaan vain kipinä..."


"Entä jos sosiaaliset verkostotkin tuhoutuvat ja säästötoimet tappavat? Ovatko ihmiset vasta sitten kyllin kilpailukykyisiä?"


* * *
Kreikassa on moni asia päin persepolista, omia politiikkojaan saavat siellä ainakin syytellä ja kyllä he syyttävätkin. Mutta vastaavatko poliitikot siellä tai täällä meillä  tosiasiassa ikinä mistään? Eivät vastaa! 

Syyllisiä kreikkalaisten kurjuuteen löytyy muualtakin, kuten unionin euroherroista. Kreikan kriisiä sammutettiin alusta lähtien vain mättämällä isolle velkakiukaalle lisää velkalöylyä. Miten olisi, jos nyt vähän löysättäisiin kuritusta? Joulukin on tulossa!



* * *