7.11.2013

Taas me kielletään!

Kyllä meillä suomalaisilla on turvallista olla Euroopan Unionin jäseninä. Jos pieni, mutta uussisuton Suomi ei älyä itse kieltää ihan kaikkea, mitä ei ole virallisesti sallittu, kyllä isoveli sen hoitaa. 

Suomen jäsenyys unionissa on kirjattu jämäkästi myös Suomen perustuslakiinkin, mikä oli kuulema vain muodollisuus. Se oli varmaan samanlainen muodollisuus kuin nimen laittaminen takaajan paikalle velkapaperiin ennen 90-luvun alun pankkirytinöitä?

Unionin kieltojen pitkä, mutta välttämätön lista vain jatkuu, koska kansallinen kieltäminen ei riitä.  Hehkulamput on tietysti kauan sitten julistettu pannaan, koska ne levittävät haitallisen miellyttävää valoa ja lämmittävät. Sellainen olisi pahasta täällä Suomessa, mikä lämpenee muutenkin ihan hirmuista vauhtia, kun ihmisen ihan itse ja tahallaan aiheuttama ilmastonmuutos etenee.

Vaikka ilmaston lämpenemistä ei ole vielä kukaan oikeasti huomannut yhtään mistään, suomalaisten on hyvä totutella siihen pimeänä talvikautena säästölamppujen kylmän kalseassa valossa. Varsinkin ledivalot ovat suorastaan hyytäviä ja torjuvat kyllä tehokkaasti koti-ilmaston liiallista itsestään lämpenemistä. 

Paras viileän realistinen unionistinen tunnelma saavutetaan tammipakkasilla nollaenergiatalossa ledivaloissa, puoli miljoonaa velkaa niskassa ja yt-lappu kourassa.

***
Uusimpia julki tulleita kieltohankkeita ovat mm. pyykkien pesettäminen korkeintaan 20 asteessa ja pölynimurien tehon raju rajoittaminen. Tiettävästi unionistit suuressa viisaudessaan harkitsivat sitäkin, että suomalaiset voisivat talvisin pestä pyykkinsä pyykkilautaa apuna käyttäen avannossa, mutta se saattaisi aiheuttaa vesistöjen saastumista ja kalakuolemia. Niinpä tämäkin virkistävä ulkoilun muoto oli jätettävä.

Jäällä kävely lienee unionissa tarkoitus kieltää kokonaan tulevaisuudessa. Tässä valmistaudutaan siiihen, ettei jäitä tulevaisuudessa ole tai ne heikkenevät. Ainakin jäillä kävelijöiden olisi pukeuduttava pelastuspukuun ja otettava pelastamiskaskovakuutus, ettei yhteiskunnalle aiheutuisi pelastamistoimista turhia kustannuksia. Kelluva oranssivärinen hukkunut olisi helppo löytää ja naarata kuiville.

Jäällä luistelu ja hiihtäminen ehkä kielletään kokonaan, koska sellaisia vapaa-ajantoimintaa ei nykyisinkään voi harrastaa Välimeren maissa. Tasapuolisuus ja yhteisvastuu ovat unionin tärkeimpiä periaatteita. Mitä nyt jotkut maat ovat vähän toisia tasa-arvoisempia ja vastuullisempia. Suomessa kyllä otetaan viisaasti kaikki tarpeelliset unionin asettamat kiellot käyttöön vastuulisesti jo niiden valmisteluvaiheessa.

Unionin suunnitelma pölynimurien tehon rajoittamisesta saattaa säästää intrigöörinkin uuden imurin hankinnalta. Nykyinen melkein kymmenvuotias imuri kyllä toimii tehokkaasti, mutta siinä on ääni kuin Hornetissa jälkipolttimilla. Ainakin mikropölyn vanha imuri taitaa kierrättää  saman tien takaisin huoneilmaan. Jotain on siis tehtävä.

Energiansäästön ja liikunnankin nimissä parasta siirtyä tavallisen lattiaharjan ja mopin käyttäjäksi. Ehkäpä pyykitkin olisi paras pestä kylppärissä paljussa haaleassa vedessä ilman pesuaineita. Tästä väistämättä johtuvaa vaatteiden pysyvää hajuhaittaa voi torjua peseytymällä itse viileässä pikasuihkussa mäntysuovalla. Saunominenko? Saunahan on kerskakulutusta, pois se meistä unionin jäsenistä. Haistaan vaan!

Toisaalta saunominen olisi sekin hyvää valmistautumista ilmaston lämpenemiseen. Viilennystä saisi sitten seisomalla puoli tuntia ledien loisteessa. Olisiko siis saunassa otettava hiki riehumalla? Euroopan Unionissa olemme näinä päivinä tällaisten ja kovin monien muiden  äärimmäisen vakavien kysymyksien äärellä. 

Onneksi saamme ehkä pian uuden suomalaisperäisen komissaarion Kataisesta ja hänen lähimmäksi apulaisekseen ylikonstaapeli Stubbin? Vai miten ne unionin virkanimikkeet menivätkään?

Kieltojen ja sääntelyn lista on Suomessa loputon. Koskahan kiellettäisiin kieltäminen tai edes säänneltäisiin kaikkea uutta sääntelyä?


***

Ei kommentteja: