12.11.2013

Viher-Korea on ilmastovastuullisin

Pohjois-Korea on ilmastovastuullisin valtio,
sieltä sammutetaan valot pimeällä, koska 
silloin kulutus olisi suurinta!
Kaksi viikkoa kestävä maailman ilmastokokous alkoi Varsovassa, missä kokoontuvat liki 200 maan edustajat. Varsovassa pitäisi sopia sävelet Pariisissa vuonna 2015 tehtävälle koko maailmaa kattavalle ilmastosopimukselle, mikä tulisi voimaan siitä viiden vuoden päästä eli vuonna 2020.

Ilmastokokouksen esityslistalla on yhtenä tärkeimpänä kohtana kehitysmaiden sadan miljardin taalan (100 mrd $ ) ilmastorahoitus, mistä pienelle Suomellakin lienee ilo päästä osalliseksi. Luultavasti kehitysmaiden edustajat ovatkin runsaasti paikalla ilmaisemassa monia vähäpäästöisiä toiveitaan? 


Varsovassa kokoillaan nyt suoritusportaan voimin peräti 4 000 (!) virkamiehen armeijalla. Ensi viikolla Puolaan matkustavat (suihkukonevanoineen) ministerit eri puolilta maailmaa. Suomesta "kunnianhimoista, kaikkia sitovaa ja kattavaa" ilmastodiiliä vastuullisesti valmistelemaan matkustaa (hovinarrihenkilöiden kera) vihreä ympäristöministeri Ville Niinistö.

Intrigööri koetti miettiä, mahtaako maailmasta löytyä yhtään teknologisesti edes jotenkin kehittynyttä maata, mikä täyttäisi jo nyt tulevat piukkaakin tiukemmat päästönormit. Eipä tullut heti mieleen joidenkin nälkärajoilla riutuvien afrikkalaisten maiden ohella kuin aina ikivihreästi vastuullinen Pohjois- eli Viher-Korea, missä vietetään Earth Houria joka ilta ja yö.

Viher-Korea on teknisesti kehittynyt maa mm. aseteollisuuden useimmilla osa-alueilla, sekä jättikokoisten hallitsijapatsaiden rakentamisessa. Maassa lienee myös laajaa värikkäiden kretonkien tuotantoa aina vain joukkotansseissa ilakoiville, järjestelmää ja ylipäätoveria ylistäville naisille.

Valot pois pimeällä

Ilmastotavoitteet ovat vihreässä Pohjois-Koreassa tietenkin korkeassa kurssissa. Maassa eletään todellisuutta, mikä on kuin joidenkin eurooppalaisten syvänvihreiden unelmista. Kansa ei kerskakuluttele yhtään mitään, eikä ainakaan mässäile ruoalla, vaan iloisesti antaa puoluejohdon ja loistavan toverin lähipiirin tehdä kaikki sellaiset elkeet puolestaan. Loistava toveri koppalakkikavereineen tuntee kyllä tässä asiassa vastuunsa. 

Maassa ei ole liikenneruuhkia, mutta äkillisiin sellaisiin on vastuullisesti varauduttu ainakin pääkaupungissa toimivien reippaiden naispuolisten liikennepoliisien avulla. Osoituksena yltiövihreydestä ja siihen liittyen tietysti koko maailman ilmaston suojelemisesta, yli 98 prosenttia pohjoiskorealaisista sammuttaa nerokkaasti kaikki valot ja muut lukuisat sähkölaitteensa heti pimeän tultua. 

Edes huipputarkoilla satelliittikameroilla ei maassa havaita pimeän tultua montakaan keinovalon pilkahdusta. Niinpä P-Koreassa ei tarvita lainkaan hehkulamppuja, eikä turmiollista elohopeaa sisältäviä säästölamppuja, kalliista ledeistä nyt puhumattakaan. 

Pohjois-Koreassa kaikki valaistus ja sähkölaitteiden käyttö on säästetty kansan hyväksi herkeämättä yötä päivää uurastavalle puoluekoneistolle, sekä kansan turvallisuutta etelän imperialistirosvojen kavalilta juonilta vartioivalle miljoona-armeijalle. Miljoona-armeijakin nauttii melkein yksinomaan kasvisruokaa, ehkä joskus juhlapäivinä vähän jyrsijöitä hyönteisraksuilla itse käytettyjen oluiden kera.


Tällaiset haavekuvat saattavat hallita myös Varsovan ilmastokokousta? Eniten valaistusenergiaa säästyy, kun sähkövalot sammutetaan silloin, kun tulee pimeää. Samalla katkaistaan lämmöt, mutta vällyjen alla tarkenee. Pimeällä nukutaan, eikä kukuta, mutta kupsutella saa.

Pohjois-Korea on jo hyvissä ajoin täyttänyt kaikki mahdolliset ilmastonsuojelun siltä edellyttämät normit. Jos joku ei sitä usko, kannattaa matkustaa paikalle tutustumaan tilanteeseen. 


Voisi vaikka ketterästi kiipeillä iloisia iskulauseita julistavien banderollien kera korkeisiin rakennelmiin, sekä niihin kuuluisiin jättipatsaisiin, joiden päältä avautuvat laajat näkymät maaseudun ihanan syvään vihreyteen. 

Myös maaseutuun ja viherhenkiseen leirielämään tutustuminen on mahdollista puhtaan ilman ja  kasvisruoan Pohjois-Koreassa, maailman kaikkein edistyllisimmässä punavihermaassa.

Ruoka korvataan siellä usein hyötyliikunnalla ja edistetään samalla henkistä kestävyyttä, sekä kansakunnan tulevaisuuden hankkeita, kuten peltoviljelyä ilman siemeniä, vettäkään ei kasveille juuri tarvita.

***
Suomi on tässäkin asiassa  jälkijunassa, mutta perästä tullaan. Varaudutaan vain valojen sammutteluun tai ne sammutetaan puolestamme, kun sähkö ei riitä kovimmilla pakkasilla. Joulu & kaamosvalotkin joutunevat piankin unionissa tai ainakin Suomessa kieltolistalle, kuten kaikki muutkin taantumukselliset turhakkeet, näin kävi lentäville lyhdyille.

***
LISÄYS 29.9.2015: Pjongjangin valot ISS-avaruusasemalta.


***

Ei kommentteja: