 |
| Muu vaara ja Impivaara. |
Muuan vielä pienikokoinen mies on jo vuosia kutsunut meikäläistä papaksi. Höpinöitä tähän blogiin on tullut laiteltua jo satasotalla. Asiaa on riveillä vain sen verran, etteivät höpötykset hölsky.
Blogiosuma olikin hyvä, sillä jo ylin postaus "Elämä ennen vihreitä ajatuksia" sai heti muistorikkaalle ja hyvälle tuulelle.
Vihreiden ajatusten, jos ne on oikein ajateltu, täytyy nykyisin olla tiedostavia ja ties mitä kaupunkilaisviherpiperryksiä. Toisaalta oikein ajateltu vihreys on koko maailmaa ilmakehän lailla syleilevää eli globaalia. Sellaisessa vihreydessä on seinähirret etäällä toisistaan ja kattoparrut korkealla. Nuorista on kai kiva ajatella halaavansa koko maailmaa, joka halaa heitä takaisin.
***
Hiukan hassuhkolta tuo nykyvihreys tuntuu ainakin maalla asuvista, koska kivikylien kiilusilmät, nuo pyöräilevät ja kasviksia pupeltavat pipopäät haluaisivat määrätä ihan kaikista maaseudun asioista ja kaikista muistakin asioista. Cityvihreät nääs tietävät maaseudun hommelit kaikkine yksityiskohtineen paremmin kuin juntit koskaan ja ainakin he haluavat niistä "viisaampina" määrätä ja häärätä. Toki tuommoinen vihreys tuntuu muistakin vähän toisin ajattelevista vaikka miltä, mutta eipä siitä nyt enempää.
Vanhentumisesta ei taida olla ihmisparalle mitään varsinaista hyötyä, eikä isompaa iloa, eikä siinä edes järki kasva tai viisaus lisäänny, mutta sentään taustalla ovat muistot ja kokemukset pitkältä ajalta. Niitä vissiin pitäisi kertoilla nuoremmille, vaikka heitä kyllästyttää mokoma jaarittelu. Perinteiden siirtämistä jälkipolville ei enää moni kaipaa, vaikka se oli menneisyydessä sukujen ja ihmisyhteisöjen elinehto. Nythän koko läntisen mallin maailman popula on tikahtua joka tuutista pursuavaan näennäisesti kaikenkattavan tiedon ja viihteen ähkyyn.
Se on kyllä tunnustettava, että vasta kun molemmat vanhemmat olivat siirtyneet pilven veikkoihin, tuli mieleen kovin monta asiaa, joita heiltä olisi pitänyt älytä kysyä. Vaan jos meikäkin olisi ylipäätään älynnyt enemmän, moni asia olisi toisin. Minkä sitä itselleen mahtaa, on vain pysyttävä nahkoissaan. Lohduttelen joskus itseäni, ettei tämmöisellä nupilla olisi mitenkään voinut selvitä elämästä tähän asti tämän paremmin. Toisaalta huonomminkin olisi voinut käydä tai ainakin vielä huonommin.
***
Impivaaran eli itsenäisen vanhan Suomen haikailu on moderneista kansalaisista tietysti homekorvaista takapajuilua ja poliittisesti sellainen luokitellaan pelkäksi pölhöilyksi. Tosiasia kuitenkin oli, että Suomi ja suomalaisten hyvinvointi nousivat yhtä pötköä kymmeniä vuosia, ensin hitaasti ja sitten liiankin vauhdikkaasti.
Työtä Kekkoslovakiassa oli käytännössä kaikille terveille ja työhaluisille. Pienilläkin palkoilla pärjättiin kuka mitenkin ja myös kaikenlaiset rupuhommat sujuivat mainiosti ilman maahan haalimallakin haalitun vierasmaalaisen armeijan apua. Kaikki toimi ja ellei toiminut, laitettiin toimimaan. Kunnes kehitys kehittyi, kuten tiedämme, siihen pisteeseen, josta aloimme ottamaan takapakkia. Eikä hyvinvointimaan pakitukselle ole vielä loppua näkyvissä.
Tulevaisuuden visioita kuuluu ehkä tehdä, vaikka ne ovatkin lähes täysin tyhjän päällä. Visionääreiltä, kalliisti maksetuilta tai ei, pyrkii huolellinen taustapeiliin katsominen unohtumaan. Näin on, vaikka lähimenneisyys on faktaa, eikä haaveilua. Voisimme ottaa oppia omista ja toisten kokemuksista, emmekä vain narsististen ja ökypalkattujen johtajiemme ohjailuista.
Elämä osin vaatimattomassa, vain muutamien vuosikymmenien takaisessa Suomessa, ainakin maaseudulla ja taajamissakin oli tervettä ja syvästi yhteisöllistä. Elimme myös tietämättämme monin tavoin "vihreästi". Söimme melkein yksinomaan luomua ja lähiruokaa, kierrätimme, emme isommin tuhlanneet mitään, korjasimme kaiken rikkonaisen, autoimme naapureita talkoilla... Ei ollut suuria ongelmia lastenhoidosta ja vanhuksista huolehdittiin kotona usein viimeiseen asti. Kakrut kävivät koulujaan kukin kykyjensä tai tilanteensa mukaan. Troppeja haettiin lekurista ja hoitoon pääsi, jos oli tarvis.
Vanhan hyvän ajan yhteisöllinen meininki, missä ihmiset tunsivat toisensa ja pienikin oli kaunista, kuorrutettuna parhailla nykyajan teknisillä herkuilla. Olisiko siinä mitään aluksi? Suomi voisi olla hyvinvointivaltion uusiutumisen mallimaa, ei sentään suurvalta.
***
Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen rapsahti jossain vaiheessa yli, teimme itsellemme älyttömän kalliin byrokraattisen hyysäysyhteiskunnan, mihin meillä ei enää oikeasti ole varaa. Päättäjämme elävät vieläkin jatkuvan kasvun harhassa ja toivovat yhä pääsevänsä leikkimään joulupukkia verokertymien ja vaikka velan turvin. Eivät he ehkä muuten sitä halua, mutta siten he varmistaisivat valintansa eli paikkansa eliitin onnelassa.
Maapallo ei tästä kasva, mutta sen väkiluku kyllä kasvaa joka hetki. Valitettavasti myös köyhien, kurjien ja sairaiden määrä kasvaa. Mainostettu joidenkin köyhien maiden myönteinen kehitys on paikallista tai sitten tilastosuhmurointia. Jos esimerkiksi Kiina leikkii joulupukkia Afrikassa, punaisen pukin säkki paisuu paljon enemmän kuin tyhjenee.
Ihmiskunnan uusi aamunkoitto ei auennut sosialismista, eikä ns. kommunismista. Aamu ei missään tapauksessa aukene nykyisestä keinottelevien superkapitalistien maailmanjärjestyksestä. Eikä se enää ole mikään uusi maailmanjärjestys, se on tässä ja nyt! Meitä eivät enää hallitse vain poliitikot tai joukko globaaleja yrityksiä, vaan ohjia pitelee pieni finanssieliitti.
Suomen Kuvalehden tuoreessa jutussakin todetaan kylmäävä todellisuus: Johdannaisissa pyörii virtuaalista höttörahaa 20 kertaa enemmän kuin on maailman kokonaiskansantuote. Koko kärjellään horjuva talouspyramidi on ehkä kymmenen suurimman pankin ja niiden omistajien kontrollissa.
Kun kupru puhkeaa, ei velkapyramidista jää edes kivijalkaa ja se on vain ajan kysymys. Tapahtuuko se ilman maailman mahtajien välisiä sotia, on vain arvailua. Mutta vanhoilla konsteilla ja oikealla yhteisöllisyydellä voisimme ehkä pelastua.
Tämä pappa tahtoo takaisin Impivaaraan, missä elettiin ihan luomuna, eikä poliittisesta vihreydestä tarvittu tietää yhtään mitään. Kunnon punikit ja porvarit kyllä aina jotenkin pärjäsivät keskenään, eikä se ollut kuin tahdosta kiinni ja hyvistä lehmänkaupoista. Vanhassa on vara parempi, mutta tyyten ei vanhaan tarvitse palata.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti