15.11.2013

Tupakkimuumi, housuton Aku

Suomessa on näemmä olemassa semmoinenkin kuin tupakkapolitiikka ja sen kehittämistyöryhmä. Kukaan ei ole vielä esittänyt tupakkiministeriä, siis vielä, mutta ihmisten hyysäys ja kyttäys alkaa olla jo uskomatonta useimmilla elämänalueilla. 

Seuraavan kerran, kun joku kohelo politiikko tai virkamieskaartin jäsenkirjaääliö esittää uusia päättömyyksiä, sellaiset esitykset pitäisi ampua tuoreeltaan alas.

Tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä on esittänyt kai yli 60 toimenpidettä, joilla suomalaiset koetetaan saada savuttomiksi. IS:n jutun mukaan mm. elokuviin tai videoihin tulisi K18-merkintä, jos niissä joku pistäisi tupakiksi, vaikka muumi. 

Voi hyvät hyysärit! Lapset eivät siis saisi katsella muumeja, koska muumipapalla saattaa olla piippu. Aku kyllä olisi savuton, mutta sillä onnettomalla ei ole vieläkään pöksyjä jalassa, vaikka tiedostavat tädit pöyristyivät siitä jo kymmeniä vuosia sitten, niinpä Aku on porno ja kaikeksi pahaksi, vieläpä urosankka. Ja pornohenkisiä tupakkituholaisia ovat muumitkin. Aivan karmeita lasten katsottaviksi! (Joku holhoushimoinen henkilö väitti taannoin, että Paavo Pesusienikin olisi muka lapsukaisille pahasta.)

Pian kielletään lapsilta kaikki kiva, kai kunnon ruokakin, paitsi tietyt pupunruoat ja vihervasuri-hourimoiden hyväksi katsomat tiedostavat sukupuolineutraalit jutut. Annetaanpa päikkärissä pojille nukkeja ja tytöille pikkuautoja ja katsotaan miten käy. Metristen kahta puolen touhuava pikkukansa ei vielä paljon vaatteistaan välitä, mutta jo eskarissa kyllä välittää ja paljon, tytöt varsinkin.

***
Tupakinpolttajia kiristetään ja kuristetaan kaikin tavoin. Kaikesta päätellen touhu ei kuin kovenee. Ihmisten pitäisi tietenkin päästä tupakista eroon, mutta hyysärien stasikaarti haluaa kieltää lääkärien johdolla kaikki vähänkin järkevät korvikkeet, joilla savuttomuutta pääsisi edes harjoittelemaan. Nuuska vie kai käyttäjänsä turmioon ja sähkötupakki vissiin tappaa hetimmiten  höyrystelijän? 

Nikotiinikorvaustuotteiden käyttäminen on ainakin pienituloisille addikteille liian kallista. Nikopurkastakin on tehty suurta bisnestä, vaikka sen piti olla kaikkien ihmisten apu. 

Eräs profeetta sanoi aikoinaan, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Jos jollakulla ei ole jotain ongelmaa, ei sitä tarvitse hoitaakaan, ei vain pelkän hyysäreiden vallanhimon takia. 

Tupakin torjuntaa pitäisi tietenkin tehdä pahasta tavasta riippuviksi joutuneiden ihmisten ehdoilla, eikä öykkäripoliitikkojen, eliittilääkärien tai jonkun päivystävän professorin sanelusta, siis "jonkun hänen korkeutensa ja ylimielisyytensä" ehdoilla.

***
Samaan aikaan hirmuinen kalja-ja viinaralli jatkuu. Ainoa poliitikkojen esittämä lääke tunnottomaan läträämiseen ovat keppanan lantraaminen ja  ihmeelliset verotuspoukkoilut. Poliittiset viinaveropoukahtelut rokottavat aina ravintoloita, missä ihmiset edes ryyppäisivät sosiaalisesti ja vieläpä valvotusti. Toinen sen yhteisöllisen elinkeinon kutistaja oli yritysten edustuskulujen verovähennyksen leikkaus.

Näyttää siltä, että päättäjät ovat oikeasti halunneetkin nykyisenlaista alkoholisirkusta, en käsitä miksi. Päihdeongelmaisten hoitoon pääseminen on jo pitkään ollut kiven alla, kuten pian kaikki muukin köyhempien kansalaisten mihinkään hoitoihin pääseminen.

***
Entä sitten monet telkun lastenohjelmat, lasten pelit ja elokuvat? Ihmelaatikoista tulee täysin sekopäistä mäiskettä, rääkymistä, kimitystä, mättämistä ja tappamista. Hirviöitä, zombeja, ihmissusia, vampyyreita ja monsterirobotteja. Legohahmoissakin on jo puolet erilaisia hirviöitä.

Muumipappa piippuineen tai Aku paljaine pyrstöineen ovat kai sitten pahiksia? Monet tärähtäneistöstä ovat paheksuneet Paavo Pesusientäkin. Koska muuten olette nähneet eläimillä housuja? Muumeista en tiedä, ne ovat fantasiahahmoja, mutta niillä voi olla tupakkia. Ainakin ankat ovat animaaleja. Mitähän nämä yltiövirkahyysärit sitten ovat, onkohan se ihan oma arkkituholaisten lajinsa?

Mahtoikohan tuossakaan tupakan kieltolakiryhmässä olla yhtään tupakkimiestä tai naista? Jos oli, he ainakin ovat paitsi hyysäyksen, myös kaksinaamaisuuden mestareita. Eipä tätä tällaista jaksa vatkata kertaa enempää, on käytävä parvekkeella savuilla.

***
Tupakin saisi muuten kasvatettua itsekin, onkohan sekin jo laitonta? Siis yksi konsti olisi laittaa vanhan kansan malliin kesällä kessua nurkan taakse tai kylmänä aikana sisälle ruukkuihin kasvamaan. Eri tupakkalaatujen siemeniä on myytävänä. 

Puututtiinkohan tähänkin köyhien pelottavaan porsaanreikään työryhmässä? Muutenhan kessuttelevat lusmut luistelisivat veronkorotuksista, ihan kuin isot herrat. Kessua kasvattaisivat ja kiljua panisivat, nuo kelvottomat.


***

Ei kommentteja: