Monet kommentaattorit ovat kyllä ilkeästi murjoneet Himasen tulevaisuusmallin tyhjänpäiväiseksi höpinaatioksi ja kalliiksi semmoiseksi. Kuinka tähän jäytävään ristiriitaan pitäisi suhtautua? Kalleudesta tullaan kyllä Himasen nerouden syvään ytimeen. Himanen edisti hankkeellaan hienosti omaa tulevaisuuttaan. Intrigöörillä melkein käyp katteeks.
Nuorempana tuli ns. elätettyä itseään ja kapakoitsijoita ammattikirjoittajana ja sanomalehden toimittajana. Koska intrigööri ei ole nero, hän joutui tekemään ajoittain paljonkin töitä eli kirjoittamaan tekstiä sormenpäät hellinä, uhriutui tekemään paljonkin juttuja päivässä, jotta sai sen aikaiset maakuntalehden toimitussihteerit tyytyväiseksi eli lehden palstat järkevästi täyteen.
Mutta sellaisen nopearytmisen uutis- ja juttutekstin tekeminen on tietenkin eri asia kuin himastelu. Intrigööri kyllä koetti oman aikansa taantumuksellisen journalistisen mallin mukaisesti olla tunkematta omia mielipiteitään joka juttuun. Isompaa ideologiaa ei itsellä edes ollut, toisin kuin on laita monilla viisaampien nykytoimittajien joukossa. Meikä oli siis pudonnut tälläkin tavoin kehityksen kelkasta jo varhain kuin eno tikapuilta.
Ulos ja tulos
Joissain vaiheissa kirjavaa elämänkaarta sitä löysi itsensä, juopottelun takia vakihommista kenkää saatuaan, ns. ulkopuolelta leirin ruuvaamassa tyhjää liuskaa koneeseen. Kirjoituskoneen kaverina ei ollut kuin työpöytä, tuoli ja puhelin. Yrityksen startuppi oli siis melko kevyt. Palkkionmaksajia piti löytää ja pitää sillä konstilla nälkä ja se janokin loitolla.
Löytyihän niitä maksajia silloin ja pian työstin sitten enimmäkseen luovaa tekstiä urakalla ja laskuun. Pakko oli jotakin yrittää. Työttömyyskorvaukset olisivat silloin olleet aivan surkeita, eikä sossuun ollut haluja mennä, koska en ollut joutunut ihan ulkoruokintaan.
Taas tultiin höpinaation tärkeimpään motivaattoriin eli rahaan. Ja Himaseen palatakseni, hän pikku apulaisineen työsti kai yli 380 sivua, joista loistava pöhinaattorimme, eikun pääministerimme pulitti tiettävästi 700.000 euroa. Tulevaisuutemme guru, siis hra Himanen, tuotti tiemmä itse henkilökohtaisesti jotain 115 liuskaa tai sivua tekstiä.
(Jaksoin lukea noita Himasen maalailuja vain muutamia minuutteja, mutta olen kyllä aika kärsimätön tyyppi, ellei asia kiinnosta. Tyydyn suosiolla toisten tekemiin arvioihin ja niitä luin kyllä monta.)
Siis Himanen tokitteli arvatenkin omin sormin itse tai saneli sen 115 liuskaansa. Määrä kuulostaa jotenkin tutulta, sillä itse kirjoittelin joinakin karuina vuosina yhtä jännitysviihdesarjaa suunnilleen saman määrän per julkaisu. Samaa usein ilmestyvää julkaisua oli silloin tekemässä joukko muitakin kirjoittajia, joista monet olivat ja ovat lajissaan aika nimekkäitä, toisin kuin meikäläinen, ainainen kohtalon lapsi tai aikuinen.
Himasen jengi tienasi siis tuotoksellaan ihan karkeasti laskien vajaat kaksi tonnia liuska eli sivu. Se on kunnioitettava saavutus ainakin minun vaatimattomasta vinkkelistäni. Jos maestro itse teki 115 liuskaa hän tienasi siis omasta osuudestaan jotakuinkin vajaat 250.000 euroa. Saaliin jakohan on pelkkää arvailua, mutta ehkä siinä on totuuden siemen.
Sonnasta seteleiksi
Kyllä siinä Himasen tuotannossa on pakko olla neroudesta kysymys. Meikäläinen on joskus saattanut saada hyvänkin liuskahinnan jostain satunnaisesta aikakauslehden jutusta, tms., mutta siitä äsken mainitusta sarjasta tienasin vain taas karkeasti laskien nykyrahassa noin sadasosan Himasen palkkiosta.
Sain yhdestä jutusta, noin 110 - 115 liuskasta tekstiä, mikä on suunnilleen pienoisromaanin verran, likimain sen aikaisen rivitoimittajan kuukausipalkan. Aikaa siinä yhdessä tarinassa meni yleensä viikosta kolmeen viikkoon, miten milloinkin sattui sipertämään ja homma kulkemaan.
Ennätys oli muistaakseni 48 liuskaa sen sortin luovaa tekstiä vuorokaudessa, siis konekirjoituskoneella ja krapulassa. Olin nääs taas silloinkin ottanut rahat etukäteen ja asianmukaisesti ne tuuletellut. Deadline lähestyi uhkaavasti, joten ei siinä auttanut kuin panna pöhisemään. Ei se ollut ihan mietoa, joten ei kannattaisi silläkään saavutuksella kehua, sillä tekstin laatukin taisi antaa nopeudelle periksi.
Mutta hemmetikseen sentään, filosofi Himanen tohtoroi Kataiselta tiliä suunnilleen sata kertaa paremmin kuin meikä sai ulos kustantajalta aikoinaan. No, en ole tohtori, enkä vilosoohvi, enkä pääministerin hyvä tuttu.
Himasella on varmaan paljon enemmän arvovaltaisia lukijoitakin kuin minulla ja silloisilla saman työn tekijöillä. Mutta kyllä se meitinkin osittain tekemä sarja (Jerry Cotton) oli luettu ja hyvinkin tunnettu, siis kauan sitten. Ja oli toki tärkeää, että kustantajakin tienasi. Mutta tasan eivät käy onnen ja osaamisen lahjat, eivätkä juokse meikän luokse ne suuret verotettavien rahojen vuokset.
Tienaajana Himanen on intrigöörin mielestä nero. Koko epistolan sisällön arvioinnin jätän viisaammille. Himanen kuitenkin valaisee pitkälti tulevaisuuteen saakka pohjia siitä, miten hyvin kirjoittamalla, siis luovalla tekstillä, pitäisi tekijöiden tienata. Minähän en enää tienaa kirjoittelemalla kuin ajankulua. Kannustakoon kuitenkin Himasen & Co loistava esimerkki nuorempia yhä suurempiin ja suurempiin saavutuksiin, itseään säästämättä!
Mutta sen sanon vielä Himasen kunniaksi, ettei pääkanisteri Katainen mitään tyhjää ostanut isoilla verorahoilla. Kyllä siinä kestävän kehityksen kirjassa on painettu jotain tekstiä melkein joka sivulle, sen verran sitä netistä vilkaisin. Taisi olla kuviakin sekaan laiteltu. Liekö siinä kirjassa kovat kannetkin? Ei se ollut mikään saksalaisen huumorin kokoelma eli se, missä oli vain kolme sivua pieruhuumoria ja kannet. Tyhjän nyhjäämisestä ja kalliilla ostamisesta ei siis ollut Himasen tapauksessa lainkaan kysymys, joten pulinat pois!
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti