7.9.2015

Terveys- vai vastaanottokeskus?

Kolmen kovan hallitus taitaa reilusti halpuuttaa eli puolittaa hammaslääkäri- ja lääkärireissujen kelakorvaukset ensi vuodesta lähtien. Karjalaisen jutussa ennustetaan, että osa ihmisistä jää vielä tyyten hoitamatta. 

Sotesotku ei ainakaan helpota asiaa. Asiakkaita tuppaa yksityisistä palveluista julkisen puolen terveysjonoihin, mitkä pitenevät varmaan pahemmin kuin leipäjonot. Joka tapauksessa asiakkaiden epätasa-arvo ja köyhien kurjuus kasvavat entisestään.

Tasa-arvon hupenemista lisäävät myös valtiovallan valinnat siitä, sijoitetaanko vero- ja velkarahoja kotimaisiin terveyspalveluihin vaiko esimerkiksi hurjaan määrään uusia vastaanottokeskuksia. 

Valinnasta siirtolaisten vastaanotossakin on kysymys, sillä Suomen valtion avointen ovien päivät kaikille koko maailmassa on vapaa valinta, eikä mikään pakko! Jos kaikki (jo osin entisten) rajojemme yli tulevat otetaan sisään kaikilla herkuilla, siihen passaukseen kuuluu sellainenkin pikkujuttu kuin terveydenhoito, tulotarkastuksesta lähtien.

Suomessa oma väki vanhenee kuulema nopeammin kuin missään muualla maailmassa, aika siis rientää täällä ihan mahotonta haipakkaa. Niinpä julkisten ja järkevän hintaisten terveyspalvelujen kysyntä kasvaa joka tapauksessa. Ilonamme on ollut, että julkinen sektori tuottaa vielä todella tasokkaita terveyspalveluita, siis vielä. 

No rakasta, kärsi ja unhoita, sillä köyhän ikuinen lohtu on, että kaikki me johonkin vaivaan kuitenkin kuollaan. Taivaassa on sitten ehkä tarjona kaikille, mitä sitten lienee. Paratiisista en tiedä. Parasiitteja ainakin on liikaa jo maapallon päällä.


***

2 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

Tuo sote- uudistus on vielä vuosien päässä ja ehtii muuttua ja kaatua moneen kertaan.

Saksan laskentamallin mukaan tuohon Suomen pakolaisvyöryyn uppoaa tosiaan 375 miljoonaa!

Suomen luottoluokituksen putoamista pidetään jo varmana ja se tietää 1000 miljoonaa lisää korkomenoja.

intrigööri kirjoitti...

Jos Suomi ei ole parin vaalikauden päästä samassa mallissa kuin Kreikka nyt, ei poliitikkoja voi syyttää ainakaan yrittämisen puutteesta.