Lisäys 5.11 2018: Nalleja pantiin nurin 335.
Karhujen puolesta vähän sääliksi käy, mutta eihän suurpetoja voi päästää tolkuttomasti lisääntymään. Silloin ne eivät olisi vain maalaisten riesana, vaan uhkaisivat ruoan puutteessa jopa älyttömän tiedostelevia betoninvihreitä ja kaikkia muitakin kaupunkiasujia. Alla on postaus viiden vuoden takaa:
Karhun kanssa marjassa
Jyväskylän yliopiston kerrottiin eilen julistaneen julki, että piankin kaikilla on mahdollisuus saada karhuvaroitus tai karhuhavainto kännykkään. Sehän olisi hienoa teknistä edistystä, jos se voisi olla totta.
Ajatusta ei tarvitse paljoa lennättää, kun voisi visioida jokaisen halukkaan känneröön appsin, millä pääsisi maksusta seuraamaan vaikka omaa nimettyä kummikarhua.
Nimikkonallen liikkeitä maastossa olisi kiva seurailla. Ehkäpä muillekin kuin koppiluontokuvaajille tulisi mieleen viedä nallukalle sen suosikkipaikoille jotain hyvää syötävää? Seuraisiko siitä kaikkinensa mitään hyvää, eipä kai?
Ainakin useampi marjamummo tai -pappa katsoisi mielellään kännystä tai läppäriltä, ovatko pantakarhut samaan aikaan marjassa siellä, mihin itsellä on meininki lähteä. Vaan eihän se ole mahdollista. Taisi olla varhainen mätäkuun juttu, tuo uutinen jostain edes jotenkin kattavasta karhuseurannasta.
***
Suomessa arvioidaan olevan jopa yli puolitoistatuhatta karhua, joista vain hyvin harvoilla on panta kaulassaan. Seurantapannan laittaminen karhulle on tiemmä vaikeaa, eikä sen kalliin laitteen asentaminen tule halvaksi. Heti tulee mielehen myös kysymys siitä, onko pannoitettu karhu tai susi enää oikea luontokappale, vapaa villieläin. No ei ihan ole.
Karhulta tai sudelta ei ole myöskään kysytty, miten paljon seurantapanta sitä haittaa ja rasittaa. Karhu on viisas olento, joten osa heistä jolkottaa ainakin metsästysaikoina turvaan itäiselle rajavyöhykkeelle, eikä piittaa ihmisten asettamista rajatolpista. Susikin osaa liikkua pitkiä matkoja ja hyödyntää metsästyksessä taitavasti laumaansa.
Intrigööri on lajinsa verran liikkunut metsissä ja vesillä, mutta ei ole nähnyt luonnossa yhtään karhua. Ilvestäkään ei ole elävänä sattunut vastaan. Kerran polliisit toivat toimituksen pihalle kuvattavaksi pakkastalvena nälkään kuolleen pienen ilveksen. Ilves oli kuollut jahdatessaan turhaan talon kissaa. Susi on sen verran koiramainen virkku otus, ettei se pahasti pelkää ihmistä, siksi suden saattaa joskus nähdä, jopa minäkin olen sutta moikannut.
Luultavasti nallet ovat kuitenkin usein loistavilla aisteillaan bonganneet meikäläisen, ilman mitään appseja omassa karhukännykässään. Päättelen sen siitäkin, että paikallisen ambulanssikopterin miehistön mukaan karhuja oli paljon maisemissa siellä päin, missä minäkin joskus enemmälti marjailin. Marjastus oli 90-luvulla parina työttömänä syksynä hyvä harrastus, metsässä ravatessa kuntokin kasvoi.
Oli kuulema sieltä yläilmoista tavallinen näky, että mummo oli marjassa mäenkumpareen tällä puolen ja nalle marjasti nyppylän toisella puolen. Nalle osasi tarvitessa väistää. Ilmasta isot elukat, kuten karhut, hirvet ja mummot, näkyvät oikein hyvin. Parhaiten eläimet näkee tietysti lehdettömään vuodenaikaan.
Puppua se on pakosti, että vielä lähitulevaisuudessa saataisiin kännyköihin mitään tosiaikaista tietoa karhujen liikkeistä. Ihmisten havaintoja karhuista toki voidaan johonkin kirjata, kuten jo tehdään.
Karhujen seurantaa koskevassa uutisessa mainittiin semmoinenkin asia, että osattaisiin erotella jonkin ääntelyseurannan avulla kilttejä karhuja agressiivisista. Karhu on karhu ja susi on susi, terveinä ne eivät ole vihaisia, joskus ne ovat jopa leikkisiä, mutta eivät ne koskaan ole pehmoja.
Tarina kertoo, että joskus nalle olisi ollut vain ystävällinen ja nuollut naaman metsässä kohtaamaltaan mieheltä. Suattaa olla, sillä nuolee se karhunpuolikkaan kokoinen koirakin joskus yllättäen tuntemattoman immeisen naamataulun ja perusteellisesti. Kokemusta on. Onneksi koira ei ole koskaan meikää purrut, eikä petoelukka. Verokarhu ja erilaiset perintäpedot ovat kyllä raadelleet vuosien varrella perin pohjin.
Ei enää pantoja!
Susien ja ainakin karhujen pannoittaminen lienee nykyisin lähinnä eläinrääkkäystä, mitä ei pitäisi tehdä ainakaan laajassa mitassa. Siihen hommaan laitetaan kumminkin valtion rahaa ainakin yhden "Himasen" verran vuodessa, jos se riittääkään.
Mutta kyllä tekniikka edistyy. Mieleen tulevat heti ainakin agenttijutuista tutut nieltävät tai ihon alle laitettavat kapselit, jotka muka mahdollistavat ihmisen reaaliaikaisen liikeseurannan. Tuommoinen kapseli saanee virtansa ihmisen elimistöstä. Ajastaan oikeanlainen biokapseli liukenisi lihakseen.
Seurantakapselin voisi aika helposti ampua kopterista nallen kankkuun, itse lainkaan kipua tuntematta? Silloin nallen tai sudenkin liikkeistä saataisiin hetkittäin tosiaikaista tietoa, eikä olisi paristo-ongelmaa, kuten pannoituksessa.
Vielä parempi olisi, jos nallelle saisi päähän "google-lasit". Tulevaisuudessa senkin sortin tekniikka kevenee ja kehittyy. Petoelukka voisi tuottaa tosiaikaista kuvaa, voitaisiin seurata nallen tai suden oikeita luontoretkiä, kuten nykyisin extreme-hulluja katsellaan videoilta heidän omissa lajisuorituksissaan. Mutta moiseen laitteeseen tarttis aika paljon virtasta, eikä akun vaihtaminen karhun kameraan olisi ihan helppo nakki.
Hirven tai peuran kiinni juokseminen, tappaminen ja syöminen ei kumminkaan olisi lasten katseltavaa. Lampaista, poroista ja koirista ei kannata mainitakaan. Semmoinen luontoviihde ei vielä oikein onnistu, mutta ehkä se on mahdollista ensi vuosikymmenellä tai sitten joskus?
***
Jutta tai Jyrki -eurokarhujen tai muiden nimettyjen petojen seurannasta kännykässä saisi varmaan aikaan ison bisneksen? Jokaisella voisi todella olla oma nimikko- tai kummikarhu, hukkakin, ehkä hirvi tai montakin erilaista elukkaa? Jos vaikka omat ja nallen koordinaatit osuisivat päälletysten, olisi ehkä syytä hakeutua sisätiloihin.
Entä pantakotka, haukka tai semmoinen kalasääksi, mikä käväisee talvilomalla Etelä-Afrikassa? Petolintuja vasta olisi kiva seurata livenä niiden omasta vinkkelistä, mutta kameran saaminen haukan silmän tasoiseksi ja datan kulkeminen kaukaa ovat vasta tulevaisuuden haasteita.
Semmoinenkin hupsu ajatus tuli mieleen, että karhu voisi katsella puskasta, kun meikäläinen on puolukassa. Pantakarhun seurantakameran välityksellä meikä olisi netissä kaikkien nähtävillä, kuin karhun silmin.
Mutta tuskin siitä juutuupissa hittiä tulisi, ellei se olisi vihainen nalle. Silloin pitäisi tehdä kuin karhunkaataja Martti Kitunen pakon edessä teki eli mennä vaikka puukon kanssa petoa päin. Jos siitä selviäisin jollain ihmeellä hengissä, joutuisin vissiin lusimaan karhun taposta, hätävarjelun liioittelusta? No joo, hellettä pittää...
***
Mutta takaisin uutiseen: Miten muka otettaisiin ne puolitoistatuhatta suomettunutta karhua jatkuvaan seurantaan? Entä joka vuosi syntyvät pikkukarhut? Ja paljonko susia ihan oikeasti on Suomessa? Entä mikä olisi suunnilleen sopiva petoeläinkanta Suomessa, ilvekset ja ahmat mukaan luettuina?
Eikö tätäkin petoasiaa pitäisi päätösten pohjaksi kysyä myös katajaiselta kansalta ja erikseen maaseudun asukkailta? Suomessa vain julistetaan ihmisille asvalttiviidakosta korkeampia poliittisia totuuksia, joista ei ole valitusoikeutta. Tässäpä olisi yksi karhumainen mielipidekirjoitus.
Entä hirvien käypä määrä? Teitä ylittävistä hirvistä on suoraan ihmisille paljon enemmän vaaraa ja haittaa kuin petoeläimistä. Moni on kuollut tai vammautunut hirvikolareissa. Porot taitavat olla nykyisin Suomen puolella talvisin eniten aitauksissa ja porokolarista selviää yleensä maksamalla. Norjassa poroilla on vieläkin vapaus.
Pedot uhkaavat eniten ihmisten koti- ja hyötyeläimiä. Kyllä näissä asioissa pähkäiltävää ja työsarkaa riittäisi. Yhteistä säveltä herrojen ja maalaisten välillä ei taida taaskaan löytyä. Juurensa osin unohtanut citykansa samaistuu liian helposti herrakansaan.
Tosi on kumminkin, että moni arempi maaseudun asukas jättää kesän ja syksyn marja- ja sieniretkiä väliin muutenkin kuin hirvikärpästen takia. Karhut ja sudet ovat jo arkipäiväisiä naapureita. Näin ei ollut vielä 20 - 30 vuotta sitten.
Susien suosimilla alueilla ei lapsia uskalla laittaa yksin koulutielle ja sitä on turha kenenkään betonipöheikön asukkaan vähätellä. Liika petokanta, ainakin paikoin, kaventaa ihmisten vapautta liikkua jalkaisin luonnossa ja syrjäseutujen tiestöllä. Aina ei ole mahdollista kulkea porukassa, yksinäiset taipaleet metsän keskellä arveluttavat ihan varmasti.
***
Mutta ehkäpä pitkässä juoksussa onkin tarkoitus erottaa suurin osa Suomen pinta-alasta EU:n yhteiseksi luonnonpuistoksi? Kreikasta on jo tulossa varsinainen halpismatkailun mekka ja eri tavoin uuseurooppalainen kehitysmaa, kunhan sikäläisen hyvinvointivaltion rippeetkin on saatu poljetuksi globaalin suurpääoman jalkoihin. Meillä sellainen euroihanuus on vasta tulossa.
Mutta onhan muistettava, että myös Suomen kiihkeimpien "luonnonsuojelijoiden" kotiseuduilla paljon polttavia eläinongelmia, kuten citykanit. Lokkeja, puluja ja rottia on niin jotta livettää. Joku väittää, että torakat ja lutikatkin lisääntyvät. Voe mahoton!
Lisäys 1.7: Karhun naapurina, linkki MTV:n juttuun.
***
Linkki 21.8.2018, MT: Karhujahti alkoi vauhdilla.
Linkki 2.9., MTV: Pohjois-Karjalassa kaadettiin 134 karhua.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti