20.8.2018

Mitähän unohtui?


Verkkouutiset kertoo Hesarin muka selvittäneen sen, miksi valtion tulot eivät riitä menoihin edes nyt "nousukaudella". Nerokkaasti lehti kiteyttää ongelman siihen, että valtion menot ovat kasvaneet reippaasti tuloja enemmän.

Hesari nostaa kuin sontatalikkoon viisi suurta menoerää, jota kasvanevat aina vain. Nuo viisi pahismenokohtaa ovat eläkkeitä, sairausvakuutuksia, työttömyystukia, asumistukia ja kuntien valtionosuuksia.

Intrigöörille tuli heti mieleen monta menokohtaa noiden mainittujen lisäksi, mutta osaa niitä jokainen itsekin kaivella. Esimerkkeinä suurmenoista voisi toki mainita velkavetoiset ikikasvajat, kuten vuosittaisen kehitysavun ja täällä annettavan kehitysmaatuen eli maahanmuuton lisukkeineen. Miljardeista noissakin kahdessa menokohdassa on kysymys, mutta usein se jotenkin unohdetaan mainita.

***
Valtion verotulot ovat Hesarin mukaan ostovoimakorjatusti ensi vuoden talousarviossa liki kolme miljardia enemmän kuin vuonna 2008. Mutta rahat eivät riitä... 

Suattaa olla, mutta Suomessa pudottiin syvään taantumaan ja lamaan vuoden 2008 kieppeillä ja ellei sitä rotkoa olisi tullut, valtion tulot saattaisivat olla nyt jo 30 miljardia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Tämä on nyt jossitusta, mutta aika ei todellakaan pysähtynyt kymmenen vuotta sitten. Tulot junnasivat, mutta valtion menot ja kansalaisten tarpeet kehittyivät koko ajan.

Vuodesta 2008 lähtien valtion menotaakkaa ja samalla velkalastia on nostettu tarmokkaasti, mutta jatkuvasti vaikka millä vaatimuksilla ja tarpeilla, mitkä aina ovat poliitikkojen mielestä luonnollisia ja osa väistämätöntä kehitystä. Taantumassa ja lamassakin valtion menoja on poliittisilla päätöksillä kuitenkin reilusti kasvatettu sieltä ja täältä.

Eikä valtion menojen kasvattamiselle ja velka- ja takausvastuiden lisäykselle loppua näy, päinvastoin! Nyt se meininki vasta hurjenee, kun se sotehimmeli ja turhismaakunnatkin ehkä toteutuvat.

Puolustusmenojakin paisutetaan pian miljardeilla ja kymmenien vuosien ajalle.
No, onhan se Putinstani kyllä tänne heti kohta hyökäämässä. Vähintäänkin ne hurjat hiippalakit hyökkää Baltiaan, jota Suomen on yhdessä Ruotsin ja Naton kanssa kanssa puolustettava viimeiseen hiusverkkoon asti... 

Vai onko Suomessa enää muuta puolustettavaa kuin kuivia peltoja, hometaloja, suota ja pöpelikköä? Sanovathan monet äänekkäät, ettei mitään Suomea edes ole olemassa. 

Linkki Verkkouutisiin, joka johdattaa Hesarin uudiseen.

***

Lisäys 21.8: Iltalehti kertoo, miten vvm Petteri Orpo kertoo työttömyyden kustannuksista. Kovat kuulema ovat etenkin työttömien kovan ytimen menot, kaikkiaan kuusi miljardia ja silleen. Tai siitäkin yli?

Pieni kummastus jutusta kuitenkin aiheutuu, koska sen enempää ministeri kuin virkahirmutkaan eivät taida tarkasti tietää, miten työttömyyden kustannukset valtiolle pitäisi laskea. Linkki juttuun.


***

2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Huomasin saman jutun. Hyvä, että joku kertoo, mitä ei kerrottu.

intrigööri kirjoitti...

Harmi vain, ettei todellisia maahanmuuttoon liittyviä kustannuksia saa selville mistään. Tarkempia tietoja ei löydy myöskään kehitysavun hinnasta valtiolle ja sen auttamisen suurista saavutuksista. Monta muutakin on ihmeellistä asiaa.

Joku oikein osaava kansalaisjournalisti varmaan osaisi ja jaksaisi kaivella tietoja ihan kunnolla. Mutta pitäisi kai olla vähintään kansanedustajan arvovalta, että saisi virastoista vastauksia, jos saa sittenkään. Ministereille salat ehkä vielä aukenevat, mutta tuskinpa he niistä avoimesti kertovat.