Vanha juttu kertoo vuorineuvoksesta, joka käveli tehtaallaan, löysi lattialta pikkukolikon ja pani sen taskuunsa. "Minä kerään näitä", hän sanoi.
Retee maalaismies hoksi tiellä lantin ja laittoi sen taskuunsa. "Pyllistää ne akat puolukallekin", mies sanoi.
Intrigööri arvostaa metsämarjoja ja keräilikin niitä ennen, nykyisin niitä tulee enimmältään ostettua. Mutta suattaa tuo ryökäle käydä tänäkin syksynä marikoita katsastelemassa. Nyt tyrkkää uusintoja varhemmista marjajutuista, koska on taas marjan aika.
Lapin kansa kertoo, jotta Suomesta vietiin viime vuonna ulos kaikkiaan 11 miljoonaa kiloa metsämarjoja. Kauppatase on hurjasti vinksallaan, koska samana vuonna Suomeen tuotiin melkein 120 miljoonaa kiloa marjoja ja harvinaisempia hedelmiä.
Tullitilastojen mukaan tuoreita ja pakastemarjoja vietiin Suomesta vajaat kolme miljoonaa kiloa. Vastaava tuonti oli peräti vajaat 11 miljoonaa kiloa. Luvuista puuttuu osa marjoista.
Marjojen viennistä ja tuonnista valtaosa kulkee pakasteina. Jäädytettyä mustikkaa ostetaan mm. Kiinaan, Japaniin ja Keskiseen Eurooppaan antosyaani-uutteiden raaka-aineeksi.
Metsän laidassa kilo mustikkaa maksaa tukkurille roskaisena 1,40 euroa ja siivottuna nelisen euroa. Mutta marjahan jalostuu ja kovasti, sillä esim. mustikkajauhe maksaa 100 euroa kilolta. Mustikkauuteesta saa pulittaa peräti 3 500 euroa kilolta.
Suomalainen marjasaldo mättää pahasti. Tilanteessa on jotain samaa kuin siinä, kun takavuosina puhuttiin paljon siitä, miten Suomesta viedään sahatavaraa esim. Tanskaan, mistä se hirmuisen iso lautaläjä tulee takaisin tänne mm. huonekaluina, mutta aivan eri hinnalla.
Lähes koko suomalainen marjasato jää metsiin, pieni osa marjoista kelpaa eläimille. Mustikoista kerätään myytäväksi arviolta vajaat kuusi prosenttia ja puolukoista vähän enemmän. Kuuma ja kuiva vuosi 2018 toi myös huonon mustikkasadon. Poimijahinta olisi ollut hyvä.
Metsämarjojen poiminta myyntiin on hyvin aktiivista ja hyvää fysiikkaa vaativaa työtä. Miten lie, kelpaisiko rivakka marjanpoimija tai sienestäjä työn tuloksineen mukaan virkahirmujen ja poliitikkojen suosimaan aktiivimalliin? Poiminta-aikaa vuodessa kertyy kolme, neljä kuukautta.
Se byrokraattien määrittelemä yksi tunti päivässä vai mitä se oli, ei marjanpoiminnassa riitä edes kahvitaukoihin. Hyviltä marjapaikoilta voi kyllä tehdä myös hyvää tulosta. Aina se ulkoilma ja hyötyliikunta jonkin kälyisen ja ilmaisen pakkotyön voittaa! Takaisin luontoon - laiskat cityjuntit!
Myös puolukka on superruokaa.
Puolukka ei tarvitse sokeria säilöttäessä.
***
Suomalaisia halutaan houkutella marjoja poimimaan. Miten olisi jokin ploggingin eli roskajuoksun tapainen viritys? Pitäisi ainakin järjestää kyyti poimintapaikoille, muutaman tunnin marjakuntoiluun tarttis ehkä yhdistää kevyt kenttälounas, tms. Lisää roskajuoksentelusta, siis ploggingista.
( Doggingista en puhunut mitään, enhän? Se ei taitaisi sopia marjanpoimintaan, sillä marjat saattaisivat jäädä tyyten mättäille. )
Marjakarpaasit
Intrigööri nimittää täten thaimaalaiset marjanpoimijat kunnioittavasti marjakarpaaseiksi, sukupuolineutraalisti. Heidän työsaavutuksensa ovat hämmästyttäviä, olkoonkin, että käsikäyttöisiä apuvälineitä käytetään ronskisti.
Vanhassa mukavassa Neuvostoliitossa noin ahkerat marjanpoimijat olisi nimitetty työn sankareiksi ja heidän rintapieliinsä olisi ripustettu kiloittain kunniamerkkejä. Olisivat saaneet lentää selkä vääränä kotiinsa.
Unionin osavaltio Suomessa ei moinen työ ole valtion erityisessä suojeluksessa varsinkaan, kun se ei vaadi sitä aina ja kaikkialla korostettua "korkeaa koulutusta". Marjojen kerääjille riittävät vanhanaikaiset hyveet eli hyvä fyysinen kunto, sisu, kestävyys ja ahkeruus, eikä sellaisia oikein osata opettaa. Opettajatkin olisivat nykyisin harvassa.
Kainuun Sanomat kertoo uutisessaan, että ns. työnantajansa kanssa riitautuneiden thaipoimijoiden tehokkain yksilö haravoi poimureillaan reilun kuukauden aikana talteen 2.780 kiloa mustikoita ja puolukoita. Keskimääräinen tulos samassa ajassa oli 1.700 kiloa ja joukon hitaimmat korjasivat sankoihinsa 1.500 kilon verran marjoja.
Siis tuon 50-henkisen porukan hitainkin hemmo keräsi reilussa kuukaudessa maastosta puolitoista tonnia marjoja. Ei siinä ole paljon kannon päällä istuskeltu maisemia pällistelemässä ja lintujen twiittailua kuuntelemassa. Kovia tyyppejä!
***
Intrigööri harrasti taannoin itsekin marjastusta ja mittasi silloin, että normaaliin 10 litran marjasankoon tai ämpäriin mahtui noin 5,5 kiloa puhdistettua eli siivottua puolukkaa. Lehtitietojen mukaan thaipoimijoille maksetaan puolukasta euro kilolta ja marjat punnitaan silloin roskineen. Marjojen siivoaminen käsipelissä veisi tolkuttomasti aikaa.
Roskineen tarkoittaa suunnilleen sitä, että marjasaaliissa on mukana pieniä roskia, kuten marjan lehtiä, varren paloja ja kariketta. Kävyt ja oravat on pudoteltu pois jo poimurista. Suomalaisissa havumetsissä vaeltaa poimureineen jokunen tuhat thaimaalaista poimijaa, joukossa on vähemmistö muitakin ulkomaalaisia.
Suomalaiset yleiskarpaasit poimivat marjoja hekin ahkerasti, mutta omaan piikkinsä. Suuria määriä keräävät "impivaaralaiset", itäisen ja pohjoisen Suomen asukkaat myyvät saaliinsa usein vanhaan tapaan kiertäville marjanostajille. Tuloksia kotimaisten ja ulkomaisten poimijoiden välillä en osaa vertailla, kun tietoja ei ole.
Mainitun thaiporukan nopein karpaasi oli poiminut 35 päivässä 2.780 kiloa eli noin 80 kiloa marjoja päivässä. Tämä tarkoittaa karkeasti noin 15 sankollista päivässä. Yhden sankollisen keräämiseen olisi silloin kulunut tunti tai paljonkin vähemmän. Työpäivät lienevät olleet matkoineen 12 - 16 tunnin mittaisia.
Poimijoille maksetaan euro kilolta, siitä roskaisesta raakamarjasta. Marjafirmathan hoitavat siivouksen koneellisesti. Sankollisesta marjaa poimija saa siis ainakin sen viitosen. Kymmenestä sankollisesta tulee tiliä 50 euroa jne. Työpäiviä taitaa tunteina mitaten tulla ainakin kahdeksan viikossa.
Torilla puhdistettu puolukka maksoi viime viikolla 2,5 euroa litra, minkä mukaan 5,5 kilon ja kymmenen litran sankollinen maksoi 25 euroa. Marjan puhdistamisella ja sen vähittäismyynnillä tienaisi aika hyvin.
En ota tässä kantaa thaipoimijoiden yleiseen tilanteeseen, ovatko he riiston kohteita vaiko eivät. Tarkempien tietojen ja taustojen saanti asiasta vaatisi vähäsen tutkivaa journalismia, mutta tämä ukko bloginsa kera ei siihen ala, kun ei siitä saa edes marjan hintaa. Kovan työn tulos riippuu paljon myös vuosittaisesta marjasadosta.
Josko joku jossain kaupallismediassa voisi tai saisi käyttää muutaman työpäivän tämmöiseen marjastusaiheeseen? Ylellä ainakin tuntuisi rahoitusta ja porukkaa riittävän. Mutta onko marjaliiketoiminta kyllin mediaseksikästä, eipä kai. Kivempi on urputtaa, että taas me riistetään köyhien maiden ihmisiä, jms.
Ai niin, mutta onhan siellä Kainuun synkissä havumetsissä kai paikalla raskaan fyysisen työn suorittamisen ja globaalin riistokapitalismin erityisasiantuntijoita, maankuululta Vasemmistoliiton finniposkiosastolta.
Jos riistosta on kysymys, thaipoimijat saanevat vasurinuorilta opastusta, kuinka sellaisesta tilanteesta vältytään. Ja samalla vältytään myös riistoon mahdollisesti johtavan työn tekemiseltä. Sähläröikö tässä joku lopulta pahemman kerran, siitä kuulemme joskus myöhemmin? Vai onko millään enää mitään väliä?
***
Sanoisin, että mahotonta huisketta on tuommoinen ammattimainen tehopoiminta. Paljon sitä kuulee omien tuttujenkin tarinoita, miten sitä on poimittu kymmenkunta sankollista tai saavillinen puolukkaa ihan siitä vain, jostain hyvästä marikosta. Ja anoppi se vasta ahkera oli, meinasi paatti upota marjojen painosta, kun saaresta kotia ajeltiin. Silti ei anoppia viskattu jorpakkoon, porukan parasta tienaajaa.
Parina syksynä tuli itse kerätyksi enemmälti puolukoita, eikä koskaan ollut toivoakaan saada maastosta irti kymmentä litraa puolukkaa tunnissa, hyvä jos kahdessakaan. Marjapaikoista se on paljon kiinni. Ehkä meikäläinen ei ole vielä kunnon marjapaikkoja nähnytkään, vaikka olen Lapissakin joskus marjastellut. Toki ei meitillä ollut edes noita uuden maailmanajan varrellisia poimureita, joilla voi harjata marikkoa seisoaltaan.
Aikoinaan selvisi, ettei ole harrastuspoimijalle sillä hyvä, että kotoutuu metsästä hirvikärpäsiä vaatteista harjailemaan ja saunassa iholta nyppimään. Marjat pitää siivota ja käsipelillä seuloja heilutellen siinä menee aikaa suunnilleen saman verran kuin kerätessäkin.
Usein alkusyksyllä ilta jo pimeni ennen kuin päivän saalis oli siivottu. Muinaisella 90-luvulla sankollisesta puhdasta puolukkaa sai helposti satamarkkasen, olisi saanut saada enemmänkin. Ravintolatkin ostivat marjaa sillä hinnalla.
Rahassa saimme irti tupakit, bensat ja eväät. Ainakin minulla kunto nousi ja läski hupeni kovasti. Itä-Suomen mäkiset, kallioiset ja louhoiset maastot eivät ole niitä helpoimpia. Nokian pitkävartiset maatalouspiikkarit olivat siellä parhaat kengät, varsi suojeli nilkkaa, kun jalka putosi johonkin koloon.
Hirvikärpäset pörräsivät ympärillä jo siihen aikaan. Hirvikärpänen on sitkas otus, yritin hukuttaa yhden kotona lavuaariin, mutta sieltä se aina kömpi, vaikka laskin kuumaa vettä päälle. Liiskata se piti. Hirvikärpäsvitsaus alkaa helpottaa karpaloaikoihin, ensimmäisten yöpakkasten tultua, silloin aamuisin saa metsässä olla aika rauhassa. Karpalo on minusta metsämarjojen kunkku, hilla on hyvää, mutta se ei ole himoherkku.
***
Thaipoimijat pitänee jättää suosiolla Buddhan ja vasemmistonuorten johdateltavaksi ja toivoa poimijoille menestystä, ettei heille tulisi pahemmin takkiin.
Suomalaisille työttömille ja muuten joutaviksi jääneille ahkerikoille voisin kyllä suositella marjanpoimintaa tai sienestystä. Kaukana salomailla sekin temppu hyvin osataan, mutta monet muut voisivat saada loppukesästä ja syksyisin pientä verotonta sivutuloa ja hyötyliikuntaa. Tuottoisinta olisi vissiin metsästää herkkutatteja.
Miten olisi pieni kimppa: Yksi autollinen astioineen metsään, toinen ryhmä siivoamaan marjat ja yksi taistelupari aamulla myymään. Luvallista se yksityisille myynti on ja verotonta kai, vielä toistaiseksi. Tulos voisi olla yllättävän hyvä. Saatuja kokemuksia voisi jopa hyödyntää muissakin työhön tähtäävissä toimenpiteissä. Osuuskuntia ja muita työkimppoja tarvitaan.
Suomalainen jokamiehenoikeus, melko vapaa metsissä liikkuminen, on maailmassa harvinainen etuoikeus, mutta kannattaa muistaa, että se koskee myös meitä suomalaisia! Kaikki suomalaisten oikeudet tuntuvat nykyisin koskevan sellaisenaan kaikkia maailman ihmisiä, vaikka ei sen ihan niin pitäisi mennä!
Marjayritys voitti kiistan oikeudessa 2017: Yrittäjä tekee kauppaa marjoilla, ei ihmisillä.
***
LISÄYS: Metsässä voi tulla karhu vastaan. Nyt Ruotsissa diskuteerataan, mitä ehkä pitäisi tehdä karhulle, joka ajoi pyöräilevää naista ulkoilualueella takaa monta sataa metriä. Ponteva naisoletettu onneksi jaksoi polkea karhukuvitellulta karkuun. Linkki Iltalehteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti