13.8.2018

Vihapuheita syynissä satamäärin



Aamun lehtitietojen mukaan poliisin vihapuheryhmä puuttui vuodessa noin 300 tapaukseen. Voisi olettaa, että vihapuheita on poliisille ilmoiteltu paljon enemmänkin. Valikoivia ja muita ilmiantajia riittää.

Suurin osa tutkituista jutuista liittyi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Melkein yhtä moni tapaus koski someraivareita, mitkä saattoivat johtaa  henkilöön kohdistuviin kunnianloukkauksiin. Muissa tapauksissa tutkittiin mm. uskonrauhan rikkomista, yksityisten loukkaavien tietojen levittämistä, sekä laittomia uhkauksia.

Kyllä pieni Suomi kansainvälistyy, myös näissä asioissa. Ärhäkimpiä uskonnollis-poliittisia poliiseja löytyy maailmalla mm. Iranista, Saudeista ja Kiinasta. Meillä ollaan näissä asioissa rauhallisempia, mutta kovalta tieltä on jo otettu veräjät pois.

Vihapuhetiedoissa nousee esille Facebook, mutta me sananvapaat kansalaiset osaamme postailla tuhmasti myös blogeissa, twitteröidä ja käyttää vihaisesti monia muitakin alustoja, paitsi ehkä saunapeflettiä. 

Nyt sitä tavispostaajakin joutuu pähkäilemään tarkemmin mihin linkittelee. Jotkut linkit saattavat viedä laajoille sivustoille, joista vaikutuksille herkkä lukija saattaa ajatua vähitellen vaikka mihin netin synkkiin syövereihin.

Pitemmittä puheitta ja vailla vihaa, aiheeseen osuvia linkityksiä:


Turun Sanomien vihapuhejuttu.

Blogi Alkon kassalla postasi varoittaen parisen kuukautta sitten.

Sivistystyö sallii vain "oikeita" mielipiteitä?

Vihapuhetta on myös radikaali-islamistinen kiihotus. Suomessa on seurannassa liki 400 henkilöä.


***

10 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Jälkimmäisen linkin kiihoittamana hankin siinä suositellun kirjan Euroopan tuhosta. Kirjaa voi lämpimästi suositella, jopa vihapoliiseille.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Kyllähän se valvonta joissain tapuksissa ihan oikein on, mutta jo nyt tiedetään lähinnä vain kantasuomalaisten voivan syyllistyä viharikoksiin.Ja mediassakin tietyillä vähemmistöillä on oikeus laukoa sellaisia mielipiteitä, joista kantakirjasuomalainen Herra Hetero lentäisi välittömästi raastupaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Toki on tiedossa, että kiihotuslain tarkoitus ei ole suojella vähemmistöjä vaan tarjota mahdollisuus tietyn poliittisen suuntauksen edustajien tuomitsemiseen. Kyseessä on postmoderni ja rasistinen laki, jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Sanojan oikeus kiihottaa on riippuvainen syntyperästä.

Uskonrauhan rikkomislakia ei tarvittaisi, jos ei ole islamia. Islamin väkivaltapotentiaalin provosointi on se rikos kuten myös islamin arvostelu sen väkivaltapotentiaalin perusteella.

On myös erittäin epätodennäköistä, että järki palaisi takaisin. Ei se palaa. Tilanne menee koko ajan pahemmaksi. Toisaalta olen positiivisesti yllättynyt, että rikosilmoituksia on vain satoja. Tämä ei kerro kovin laajalle levinneestä ilmiantokulttuurista.

Tarja Halonen oli muuten se henkilö, joka on vastuussa epämääräisestä kiihotuspykälästä.

intrigööri kirjoitti...

Veijolle sanoisin, että voi hurja! Mihinkäs ne mamut sitten menisivät, jos Eurooppa tuhottaisiin? Afrikkaan jäisivät raukat nälissään, kun siellä ei Saharan alueen ulkopuolella saada pelloista kuin kolme satoa vuodessa.

Lähi-idän hiekkamailla ei ruoka oikein kasva, mutta monilla valtioilla siellä on öljytaaloja jemmassa enemmän kuin Euroopan mailla velkaa eli ihan älyttömän paljon. Mutta eihän öljytuloista mamuille riitä, kun sheikkien ja el heikkien pitää rakennella kilpaa huimia huvipuistoja.

Nils-Aslak on toden äärellä. Kukaan ei taida kielimuurienkaan takia vahtia mamukansan nettikirjoittelua. Pitäisikö vihapuhepoliisiin palkata komppania tiettyjä kieliä osaavia maahanmuuton kokemusasiantuntijoita? On se vihapuhe herkässä muillakin kuin suomalaisilla alkuasukkailla.

intrigööri kirjoitti...

Vasarahammerin kanssa olen samankaltaista mieltä. Tuli mieleen, että takavuosina julkaistiin jotain sellaista kirjasarjaa kuin "poliisi kertoo".

No, poliisihan ei käytännössä koskaan kaikkea kerro tai kertoo sen mitä itse haluaa, eikä sossu kerro mitään. Siitäkin tuli kokemusta silloin, kun olin sata vuotta sitten lehtineekerin hommissa.

Oletan ja eppäilen, että ilmiantoja vihapuherötöksistä on tullut rutosti, mutta poliisi on harkintansa perusteella tutkinut vain noin 300 tapausta.

Vasarahammer kirjoitti...

"Pitäisikö vihapuhepoliisiin palkata komppania tiettyjä kieliä osaavia maahanmuuton kokemusasiantuntijoita? On se vihapuhe herkässä muillakin kuin suomalaisilla alkuasukkailla."

Toki on, mutta lainsäädännön postmoderni luonne ja soveltamistapa tarkoittavat, että mitään tuon suuntaista ei tapahdu. Laki on tarkoitettu suomalaisen kantaväestön rankaisemiseen eli sen avulla meitä sopeutetaan uuteen monikulttuuriseen yhteiskuntaan.

Monissa keskusteluissa joku tietämätön saattaa joskus sanoa, että laki on kaikille sama. Kiihotuslaista voi suoraan sanoa, että ei ole vaan laki on syntyperästä riippuvainen.

Kiihotuslaki on monella tapaa huono. Sitä vastaan on mahdoton puolustautua eikä syyttömyysolettama päde. Totuus ei ole puolustus eikä mahdollisen loukkauksen tahattomuus. Näyttökynnys on erittäin alhainen. Riittää, kun lause "on omiaan aiheuttamaan" ko. kansanryhmään kohdistuvaa halveksuntaa. Mitä tahansa ko. kansanryhmää koskeva lause voidaan tulkita sellaiseksi. Yleensä lakia myös tulkitaan syytetyn kannalta pahantahtoisesti.

intrigööri kirjoitti...

Jossain lehdessä kerrottiin päihdeongelmien "kokemusasiantuntijasta", joka kai oikeasti yrittää auttaa alkoholisteja ja narkkareita. Kokemusasiantuntijaksi voitaisiin nimittää kuka vain, myös mamu.
Kyllä. Suomalaisia kantiksia kotoutetaan olemaan "ihmisiksi" omassa maassamme, johon otetaan asukkaiksi ja kansalaisiksi vielä hyvinkin suuri määrä lähtöjään täysin tuntemattomia ihmisiä oudoista kulttuureista.
Vielä tässä maltillisetkin hikeentyy vaikka talvipakkasilla, mutta sitten se on jo myöhäistä. Taannoin jo lähes demokraattisesta Suomesta on tullut eliitin öyhöttäjien johtama harvainvalta. Media tietysti tukee täysillä eliittiä. Se on hyvin surullista.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Voivatkohan myös postilaatikot olla loukkaavia tai peräti kansanryhmää vastaan kiihottavia?
http://rjaaskel.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/259421-loukkaavat-postilaatikot
Boris nosti asian esille, mutta aivan väärässä kulmassa.

intrigööri kirjoitti...

Semmoinen Boriksen tarkoittamaan mailbox-tyyppiseen asuun pukeutunut nainen tuli minua ensimmäisen kerran vastaan suojatiellä Savossa jo kauan sitten. Taisin katsoa sitä naista pahasti, koska me molemmat jäimme vielä katsomaan toisiamme kadun vastapuolilta.

Silloin vasta huomasin, että naisen niqabin helmoissa pyöri kaksi pientä lasta. Harmitti, kun tuijotin. Maalaispojan pokka ei pitänyt. Se asu jäi kumminkin mieleen.

Tienvarsien postilaatikoissa on kyllä luovuus ollut irti siellä, missä sitä ei ole vielä kielletty, kuten yleensä Suomessa. Näkee kun hakee vaikka: mailbox funny.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kiitos linkistä (mailbox funny). Rautaa. Täytyy alkaa nikkaroida.