1.9.2013

Tyhmiä kansalaisia ja elinkaariköyhiä

Pakotus-, eikun opetusministeri Krista Kiurun mielestä lasten ja nuorten oppivelvollisuutta pitäisi pakolla pidentää molemmista päistä ja vissiin keskeltä viruttaa. Monien lasten sosiaalistaminen ja muu mielenmuokkaaminen aloitetaan nykyisin jo taaperona päikkärissä. Koulumaisuus hiipii pienen kansalaisen reppuun  kumminkin viimeistään kuusivuotiaana esikoulussa. Esikoulukin haluttaisiin kai tehdä pakolliseksi.

Viimeinenkin oman aloitekyvyn ja itsenäisyyden ripale ehditään kitkeä kasvavista kansalaisista jo ennen kuin he päättävät pakkoperuskoulunsa, juuri ennen täysi-ikäisyyttä. Kyllä suomalaisten opintie voi olla nykyisin järkyttävän pitkä varsinkin, kun sen tien päässä odottaa usein, no, kusetustolppa
.
***
Älä juo, mutta maksa silti viinaveroa!
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen puolestaan yrittää urhoollisesti pakottaa kansan laskemaan alkoholinkulutusta. Jotta uuskieltolaki kaikkine koukeroineen olisi edes jotenkin uskottava, pitäisi alkoholinkulutukselle kuulema määritellä jokin tavoitetaso.

Huovinen sanoikin, kaikessa ylhäisyydessään, jossain mediatuutissa, jotta "nyt on vain hurskaiden toiveiden varassa, että kansalaiset tajuaisivat olla juomatta liikaa viinaa".

Siis kansalaiset eivät tajua olla juomatta liikaa. Tyhmiä nuo kansalaiset!

Intrigööri ei osaa kuin toivoa, että kansalaiset tajuaisivat edes olla äänestämättä puolueita, mitkä asettavat ministereiksi moisia turhimuksia! Ja tässä tuli mainituksi vain kaksi esimerkkiä.

***
Hallituksen alkusyksyn riiheilyyn sisältyi muitakin pakotuksia, rutistuksia ja kutistuksia, mutta koska vähän kaikki näkyy olevan suuren epämääräisyyden usvan peitossa, ei niistä nyt paljon enempää. Joitain vaikutuksia karjuvaan kestävyysvajeeseen hallituksen alustavilla päätöksillä saattaa olla, mutta eiköhän se karjahtelu jatku vielä monia vaalikausia?

Ikävää on ainakin se, jos sikspakin sekoomus vallitsee yhä myös työttömien mahdollisten lisäansioiden osalta, oliko se lupa ansaita 300 euroa vai peräti ruhtinaalliset 400 euroa kuussa?

Jos maamme oikeilta (kotimaisilta) päättäjiltä eli isoilta etujärjestöiltä kysytään, he antaisivat moista porkkanaa vain omien liittojensa jäsenille eli niille ansioturvan saajille, jotka eivät moisia köyhäinapuja vielä tarvitse. Köyhät eivät ole koskaan etujärjestöpomojen sydäntä lähellä vai mikä elin heillä sydämen paikalla lieneekään?

Mahdollisesti pienten työtulojen mahdollisuus ilman välittömiä rangaistuksia annettaisiin myös peruspäivärahan saajille, jotka vielä saattavat muistaa olleensa joskus ansiotöissä. 
Eniten moista henkireikää tarvitsisi tietysti sankkeneva työmarkkinatuella kärvistelevien pitkäaikaistyöttömien joukko. Se sama porukka, mikä on jo kauan ollut virkakoneiston erityiskyttäyksen kohteena. 

Minusta pitkäaikaistyöttömän pitäisi sallia ansaita ensimmäiset puoli vuotta hyvinkin 500 euroa kuussa ilman, että se tulo leikkaisi päivärahoja ja asumistukia. Verot niistä ansioista kuitenkin perittäisiin.  Pitkäaikaistyöttömän työllistyminen oikeisiin töihin on nykyisin aikamoinen temppu.  Siihen pitäisi ensimmäistä kertaa antaa  edes tolkun  mahdollisuus. 

Haluaako sikspakki ehkä selättää lopullisesti pitkäaikaistyöttömien kovia kokeneen joukon suomalaisia arjen selviytyjiä? Ei kai nyt sentään? Muuten työttömien tilannetta (tietysti) kurjistetaan entistetään, ikäänkuin nykyisestä pakotus- ja kyykytysrumbasta vielä joitain tahteja puuttuisi. Joidenkin mielestä varmaan puuttuu? 

Miksihän muuten työntekijöiden liitotkin näyttävät käytännössä suosivan halvempaa tai peräti sikahalpaa ulkomaista työvoimaa, mikä syö omien jäsenten työmahdollisuuksia? Työnantajapuoli tukipuolueineen, kokoomus ja rkp etunenässä, tietenkin haluaa lisätä halpaa vierastyövoimaa. Ehkä tämäkin on osa eri etujärjestöjen kaikenkattavaa konsensusta?

Nyt kuulema valitsee laaja "konsensus" siitäkin, että hyvä ja joustava suomalainen eläköityssysteemi 63 - 68 ikävuotta, on romukoppaan laitettava ja pakotettava alinta eläkeikää ylemmäksi 65 vuoteen.

Mikäpä siinä, mutta kun ansiotyö on jo niin harvinainen luonnonvara, ettei sitä riitä kuin harvoille ikääntyneille, pitkäaikaistyöttömien ja toimeentulotuen tarvitsijoiden ankea joukko vain kasvaa. 

Surkean kehitysen myötä saamme kasvavan joukon ikääntyviä elinkaariköyhiä, kun ns. kolmannessa iässä se ansaittu pieni eläkekin vain lorisee alamäkeen.

Toki yleiset eläkekustannukset alenevat, siitä koko kestävyysvajeen ihan itse aikaansaaneet poliitikot ja syöttiläät kiittävät. Kiitos ihan ketusti!

Arvatkaapa hallituspuolueiden hemulit, tajuavatko äänestävät kansalaiset, ne samat, jotka eivät tajua olla juomatta liikaa, olla teistä päättäjistä ylpeitä? Saa arvata monta kertaa.

***
Ai niin! Kerrankin on ilo olla Sari Sarkomaan blogikirjoituksen kanssa suunnilleen samaa mieltä. Linkkihän siitä on laitettava.


***

Ei kommentteja: