15.4.2015

Lääninhallitukset takaisin!

Itä-Suomen läänin
vaakuna. 
Kerrankin sitä intrigööri saapi olla suunnilleen samaa mieltä elinkeinoelämän eli sen keskusliiton EK:n kanssa: Lääninhallitukset pitää kaivaa pois säilytysrasvasta, puhdistaa ja selkeyttää samalla sekavaa aluehallintoa. EK esittää, että aluehallintovirastot Avit ja ELY-keskukset yhdistettäisiin kahdeksaksi lääninhallitukseksi. 

Taviksen vinkkelistä lääninhallitukset olivat ennen selkeä porras edustamassa valtiota maakunnissa ja kunnissa. Ei ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun ihmiset saivat apua ja palvelujakin lääninhallituksen eri osastoilta, ehkä eniten sosiaali-ja terveysosastolta. 

Lääninhallituksista oli suorat yhteydet ja vaikutuskanavat kuntien hallintoon ja tietysti myös toisin päin, kunnista valtion aluehallintoon. Lääninhallitukset myös vahtivat kuntia laillisuuden noudattamisessa ja vahvistivat samalla kansalaisten alueellista tasa-arvoa. Linkki läänien vaakunoihin.

Avit ja elyt ja muut helyt ovat sekava hallintovyyhti, josta joutaisi jo päästä eroon. En aikoinaan ymmärtänyt, mikä hirmu vimma mm. demareilla oli tuhota hyvin toimineet lääninhallitukset ja korvata ne kummallisella hallintomössöllä. Samalla kiskaistiin pytystä alas eli yhdisteltiin ikivanhoja läänejä. 

Nykyinen selkeytetty läänijako kannattaisi kuitenkin säilyttää. Uudistuksia pitäisi tehdä järkiperusteilla, paremman käytännön toimivuuden takia, eikä vain jonkin hallinnon himmelisaation vuoksi.

Siinäkin olen samaa mieltä EK:n kanssa, ettei maaherroja enää tarvittaisi, vaikka lääninjohtajan titteli riittäisi.  Puolueet nimittivät taannoin maaherroiksi jotensakin ansioituneita, mutta jo jäähdyttelykelpoisiksi katsottuja poliitikkoja. Maaherrat valtuuksineen olivat perintöä tsaarien ajoilta. Herrakansaa meillä on muutenkin liikaa, ei sitä tarvitse erikseen tittelöidä.

En tunne EK:n esityksen yksityiskohtia, mutta selkeyttä ja toimivuutta sielläkin varmaan halutaan hallintoon. Uudistus kuulema vapauttaisi työmarkkinoiden käytettäväksi noin tuhat ehkä nykytöissään tarpeetonta  byrokraatia. Heillä varmaan on kysyntää yksityisessä elinkeinoelämässä?  

Hyvänkuuloinen esitys, mutta herää heti kysymys, kuinka politsaurukset tuonkin esityksen tuhoavat? Miten mahtaa maakuntien ja niiden hallinnoimisen käydä seuraavan hallituksen kurttuisissa kourissa? Maakuntaliittojakin aiotaan karsia. Mitä sote-uudistus vaikuttaa?

Lisäys: Lapikasta lattiaan!


***

Ei kommentteja: