18.4.2015

Sekohallitus pelasti Suomen

Intrigöörikin on joskus ihmetellyt sitä, ettei Kataisen & Stubbin taivaankaarihallitus koskaan saanut aikaan suuria päätöksiä. Suuria asioita nelivuotiskaudella silti tapahtui, sillä Suomi velkaantui rumasti ja otti hirmuisia takausvastuita, joista tulevatkin sukupolvet vielä muistavat Kataisen hallituksen.

Hallituskaudella on kuulema runnattu läpi noin 300 uutta lakia tai lakiuudistusta. Kysyä kai sopii, moniko noista laeista oli suomalaisille oikeasti tarpeellinen ja huolellisesti valmisteltu kaikkine vaikutusarvioineen. Moniko noista pykälänveivauksista pohjasi pelkästään EU:n saneluun eli vaivihkaiseen liittovaltion rakenteluun?

Ehkä moitiskelun sijasta pitäisikin kiitellä kataistrofihallituksen kovasti kierräteltyä ministerikaartia? Jospa terveet vaistot estivät ministereitä toimimasta tarmokkaasti hallitusohjelman kivitauluihin hakattujen tavoitteiden mukaisesti. 

Kuinkahan rumasti pienelle Suomelle olisi jo käynyt, jos Kataisen kokkelikööri perästähiihtäjineen olisi saanut kaiken tahtomansa läpi? Pitääkin laittaa lopuksi pieni, mutta vaatimaton kiitos historian hämäriin painuvalle kuusikko & nelikko-hallitukselle. Terveisiä myös apukomissaari J. Kataiselle sinne Prysseliin. Parketti on kova kävellä ja vastuu on raskas kantaa!

***

Ei kommentteja: