25.4.2015

Nollasopimuksia mediassa

Turun Sanomat käynnistää seitsemännet yt-neuvottelut kuuden vuoden sisällä. Vuodesta 2009 lähtien toimituksen väki on kuulema puolitettu ja sieltä aiotaan höylätä vielä lisää säästöjä. Siis yhdet yyteet vuodessa ja kahdet pahimmassa.

Jatkuvien kululeikkausten taustalla saattaa olla lehtikonsernin omistajien heikko taloudellinen tilanne, sillä tiettävästi he ovat voineet viime vuosina nostaa itselleen vain vaivaisia ykkösmiljoonien eurojen osinkoja aiempien runsaampien saantojen sijasta? 

Turun Sanomat on muiden lehtitalojen tapaan lisännyt digisisältöä, minkä tuottaminen on vain kasvattanut toimituksen työmäärää. Vakituisia toimittajia on korvailtu määräaikaisilla tehtävillä ja ns. nollasopimuksilla, jolloin töihin tullaan vain tarvittaessa. 

Jäljelle jääville vakinaisille työntekijöille kasautuu tietysti entistä enemmän töitä, eikä aikataulutus jousta, vaikka se digisisältö elääkin pitkin päivää. Öisin uutistoimituksilla on sentään aika hiljaista. Digisivutkin on tehtävä ja taitettava, niiden sisältö on valikoitava ja sovitettava toimituksellisesti uudistuvaan ja aina vain kaupallisempaan kuosiin.

Toimittajien eli sisällöntuottajien lisäksi uusimpien yt-neuvottelujen tavoitteena lienee vähentää väkeä myös teknisestä tuotannosta. Työmarkkinoiden käytettäväksi eli työttömiksi saattaa tällä kertaa joutua TS-yhtymästä 26 ihmistä, joista kymmenkunta lienee toimittajia, kuvaajia ja graafikoita.

Intrigööri on entisenä lehtineekerinä pahoillaan ennen niin vakaiden lehtitalojen jo pitkään jatkuneesta näivettymisestä. Lehtirotaation eli painokoneen jyskytys on itselle vieläkin sytyttävä ääni, kun sellaisen joskus onnistuu kuulemaan. Telexin eli kaukokirjoittimen rätinää en kyllä kaipaa.

Turun Sanomissakin on koko porukalla ja toimittajilla ollut kestämistä, sillä jatkuva uhka työpaikan menetyksestä on raskas kantaa. Sellaista se on monilla muillakin työpaikoilla nykypäivän Suomessa. Lisääntyvät työpaineet on silti hoidettava kunnialla, jos aikoo vältellä vielä seuraavatkin yt-hirvitykset.

***
Maakuntalehdet vetäytyvät yhä enemmän maksumuurien taakse, myös Turun Sanomat. Vain osa lehden sisällöstä jää vapaasti luettavaksi. Paikallisilla sanomalehdillä ja pienemmillä paikallislehdillä on vielä omat tilaajansa ja ilmoittajansa, mutta nuorempi lukijapolvi tiiraa uutisensa  pääosin näytöltä. Mistä sisällöstä nuoremmat ihmiset saadaan maksamaan vai eikö mistään? 

Vaikka nuoret tekevät sisältöä paljolti itse, sosiaalista ja vaihtoehtoista mediaa on tarjolla hirmuisesti, kaikkea ei sillä konstilla voi saada. Ammattimaisesti tehtyä, kohtalaisen luotettavaa ja niin muodoin kaupallisesti käypää sisältöä, uutisia ja muuta aina tarvitaan.

Tuskin nuoret aikuiset jaksavat kauan istua kuuntelemassa räppäreiden ja vloggaajien pölötyksiä, eivätkä he ainakaan lue jonkun puolihullun blogiukon jaarituksia. Ehkä sentään kiiltokuvamaiset muotiblogit, nuo jonkinlaiset naistenlehtien jatkeet, keräävät aina vain rutakasti kävijöitä? Mistäpä tuon tietäisi, sillä tulevaisuus on kuin huomispäivän eilistä.

Jos sanomalehden digisisällöstä pitäisi maksaa, olisi niillekin euroille saatava vastinetta eli laatua. Kunnon sisältö ei synny itsekseen. Inhimillisiä ja oikeasti osaavia, niitä kalliitakin sisällöntuottajia tarvitaan ja sellaisista saattaa tulla vielä uupelo.

Joillain nollasopimuksilla ei saa aikaiseksi tarpeeksi laadukasta eli myyvää sisältöä. Ihmisessä ei (vielä) ole säätönappeja, täysillä eteen pari päivää ja sitten viikoksi kotia ja lepotilaan.

Toimitusroboteista ei vielä pitkään aikaan ole lehtiparonien pelastajiksi, sellaiseksi kuin digitaalisen sivunvalmistuksen vyöry oli 90-luvun alussa. Se oli tietoteknisen kehityksen syytä, mutta ei internetin vika, netistä ei vielä silloin tiedetty mitään. 

Työmarkkinoille vapautui kirjapainojen sivunvalmistuksesta digin myötä nopeasti hurja määrä ennen arvostettuja ammattilaisia, jopa kokonaisia ammattikuntia. Useimmilla pienemmilläkin sanomalehdillä oli ennen omat kirjapainot ja lehtipainokoneet, sellaisia on enää harvassa.

Toimitukset joutuivat terävän leikkurin uhreiksi vasta 2000-luvun ensimmäisen kympin lopuilla. Lehtitalojen ja niiden julkaisemien lehtien sisältöjen keskittyminen lienee kumminkin vasta alussa. Omaleimaisuus katoaa yhteisesti tuotetun, sekä markkinoilta ostetun uutis- ja juttumassan ja -mössön tieltä. Surku se on, eikä ollenkaan hupaista. 

Hei, mutta joillekin köyhemmille lehtiparoneille vinkkinä, mistä sitä saisi loputtomasti ilmaista, aika vakuuttavan näköistä sisältöä, juttuja, kuvia ja videoita. No, setä Putinin trollitehtaaltahan sitä saa! Kyllä sellaisia tehtaita muualtakin maailmalta löytyy, äkkiä niiden avulla saa läpyskät täyteen ja halavalla. Silloin se hieno maksumuurikin pysyy ehjänä.


Linkki Ylen juttuun Turun Sanomien toimituksesta.


***

Ei kommentteja: