10.9.2016

Minun Suomeni, voi itku!

Kyllä se kohta uppoaa, Suomi-paatti.

Minun Suomeni on sellainen, missä pölhökustaa-päättäjät kuuntelevat vain omaa tauotonta mökellystään ja työntävät maamme yhä syvemmälle EU-hirviön kitaan ja globalismin hymyilevien vampyyrien imukärsiin. Oikeastaan meidät on jo ahmittu melkein kokonaisena hirviön ruokatorveen asti, seuraavaksi putkahdamme sen möhkön mahahappoihin.

Siellä EU:n ruoansulatuselimissä Suomi sulatetaan tunnistamattomaksi mössöksi. Aikanaan meistä tulee vain itsenäisenä valtiona tyhjiin hyödynnetty biojätepökäle, mikä leviää klöntiksi maanosan koilliselle kartalle.

Klöntti-Suomi  sopii enää taistelutantereeksi kaukoidän nousevan auringon ja iltaruskoon painuvan lännen väliseen maastoon. Toisaalta tuo klöntti on omiaan EU-hirviön rasiteväestön eli vanhenevan tsuhnaväestön rippeiden ja toisaalta haittaväestön eli kasvavien kansainvaellusten tuomien ihmismassojen loppusijoituskohteeksi.

Pölhökustaapuolueet kiistelevät loputtomasti keskenään lähes toisarvoisista asioista, mitkä voisi selvittää pelkällä keskinäisellä arkijärjen käytöllä. Tärkeää puolueille ja niiden kellokkaille on kuitenkin vain kallisarvoisten vallan ja varallisuuden rippeiden jakaminen sisäänrakennetun korruption sallimalla sulle-mulle -periaatteella. Kaverille kans!

Tauottomalla poliittisella mökellyksellä vain hämätään hyväuskoisia kansalaisia, joista vielä suuri osa viitsii äänestää vaaleissakin. Katajainen kansa imetään kuiviin ja irti saatu varallisuus siirretään harvalukuisille, mutta sitäkin rikkaammille veroparasiiteille, jotka toimivat näppärästi näkösuojaksi lasketun savuverhon eli esimerkiksi yleishyödyllisyys- ja oikeusvaltio-periaatteiden takana.

Parhaat palat suomalaisesta talouselämästä myydään tietenkin kiireesti pois paremmille kaupallistajille sitä myöten kuin ne suosta päitänsä nostavat, koska meillä ei muka ole omia suomalaisia pääomia.

Eläminen entisessä Suomi-nimisessä pikkuvaltiossa onkin tulevaisuudessa vain unionin ja kansainvälisten toimijoiden armopalojen varassa. Osaavin ja nuorekkain porukka häipyy täältä mihin vain, vielä jotenkin toimiviin maihin ja maanosiin jo nyt, minkä kerkiää. Vanhat ja avuttomat jäävät.

***
Kuulostaako tutulta? Eipä tietenkään, sillä virallisen mantran mukaan Suomi on rikas hyvinvointivaltio, jolla on malttia velkaantuakin maailman tappiin asti. 

Vielähän meillä ei ole jano päässyt yllättämään ja ilimoja on piisannut, vaikka aina vain kalliimmaksi nekin hyödykkeet, juomavesi ja hengitysilmasto meille tulevat. Ilmastonmuutos se vasta meille maksaakin ja vesimaksuja pitää korottaa, että kaikenlaiset vanhat ja uudet kunta-apparatsikit pysyvät pystyssä.

Hyvin kai meillä menee, koska pölhökustaita naurattaa. Eikä kannata pohtia, mikä niitä naurattaa. Sama se, mitkä puolueet siellä yrittävät pitää laukkaavan valtapollen ohjaksista kiinni. Samanlainen pökäle sieltä vain jäljelle jää.

Mutta missä, missä se suomalaisten yhteinen etu on? Linkki Hjallis Harkimon blogiin.

Lisäyksiä: 

Syökää perskele siellä Brysselissä ne patalappunne!

Uudempi linkki: Tolvanat ja nykyaika, Vihavainen

Suomi on hyvä maa!



Ps. Olinko liian kielteinen? Ehkä?

***

Ei kommentteja: