25.9.2016

Oligarkkitalous Suomen ratkaisu?

Kiskot vievät pisnekseen.
Kolmen koplan hallitus on yhä vain kovalla tohinalla pilkkomassa ja rahastamassa valtion eli meidän kaikkien yhteisiä omistuksia. Lihoiksi eli poliitikkojen touhumiljardeiksi laitettavien omistusten joukkoon ovat maiden, metsien ja ns. valtionyhtiöiden lisäksi tulossa nyt myös junat.

T&T -lehti kyselee otsikossaan, jotta annetaanko yksityisille toimijoille kilpailun paikka Suomen rautateiden matkustajaliikenteessä ilman kalustoriskiä. Toisin sanoen kallis junakalusto kuuluisi mukaan tuleviin kauppoihin. Kiskoilla kulkeva tavaraliikenne on jo avattu kilpailulle, verorahoilla edelleen ylläpidettävä rataverkko on jo annettu yksityiseen käyttöön kilpailuetuna.

Valtion liikenneverkkohanke on tiettävästi parinkymmenen miljardin suuruinen eli isompi kuin metsähallituksen yhtiöittäminen. VR:n nykyinen kalusto siirrettäneen omaksi yhtiökseen ja siten yksityiset yritykset, myös kaikki ulkomaiset toimijat, pääsisivät ns. kilpailemaan matkustajaliikenteestä ilman investointeja hyvin kalliiseen junakalustoon. Muuten sellainen pisnes- ja markkinahallituksemme  tavoittelema kilpailu ei onnistuisi.

Raideammattilaiset JHL ry:n puheenjohtaja Vesa Mauriala kirjoittaa JHL:n blogissa: "Kysymys on veronmaksajien hallussa olevan kaluston sosialisoinnista toimijoille, jotka eivät tuota senttiäkään osinkotuloa Suomeen. Näitä toimijoita ovat rautateillä paitsi suuret monialakonsernit, niin myös muiden maiden valtionyhtiöt."

Oligarkkitaloutta putkahteli kaatuneen Neuvostoliiton raunioille kuin sieniä kesäiseen koivumetsään. Syynä sikäläisten valtion valtavien omistusten, silloin vielä rahassa määrittämättömien omaisuuksien siirtelylle ex-kommarieliitin perustamille yksityisille yhtiöille pidettiin muka kommunistipuolueen paluun torjumista. Valtion omaisuutta suhmuroitiin suuressa puhalluksessa mielettömästi kaikenkarvaisille pelureille, tietenkin samalla turvaan, paljolti pois Venäjältä.

***
Nyt voisi ilkeästi kysyä, onko Suomessa menossa vähän samanlainen oligarkkimeininki? Eurounioni saattaa kupsahtaa riitoihin ja pysähtyneisyyteen, kuten koko unionikin.

Onko nyt pienesä Suomessa kiire lätkiä valtion omistuksia lihatiskiin, että paluu entisenlaiseen itsenäisyyden ajan markka-Suomeen kävisi varmasti mahdottomaksi? Liittyisimme vain toisten tyhjätaskumaiden ja velkareppujen kanssa pakosti mukaan globaaliin riistotalouteen, mutta kai kumminkin täysillä orjavaltion oikeuksilla. Jokin hyvältä haiskahtava selitys silloin varmasti kuultaisiin.

Kenen taskuun kuiviin kupattu Suomi sitten lopulta laitettaisiin, jos unioni hajoaa, sitä sopii miettiä. Ottajina olisivat ehkä vanhat mukavat naapurimme Venäjä ja Ruotsi. Saksakin saattaisi kiinnostua tästä pohjoisesta maasta virkistysalueena tai ehkä myös matujen reservaattina periaatteella, että kyllä Siperia opettaa.

Jopa USA tai Kiina voisi olla Suomesta kiinnostunut, erilaisten talousasema- ja sotilastukikohtien kannalta. Onhan meillä jo esimerkiksi kaivosteollisuudessa valtiontalouden kannalta melko kongolainen meininki?

Onkohan tarmokkaan liikenneministeri Bernerin vänkäämä hieno liikennekaari vähän samanlainen kuin sateenkaari, jossa on kulta-aarre molemmissa päissä, vaikka niitä päitä ei ole koskaan löydetty? Johonkin se aarre on liikennekaaressakin piilotettu, mutta ei se heti taviksille aukene. Ehkä asiasta tarkemmin tietävät noudattavat vanhaa sanontaa: "Kellä aarre on, se aarteen peittäköön".

***
Jk. Valtion omistusten myynnistä ja niillä pelaamisesta löytyy jo monia surullisia esimerkkejä. Suomi on pieni ja vissiin pääomista köyhä maa, siksi "oligarkitkin" ovat useimmiten ulkomaisia. Sitä eivät nuoret edes muista, kun valtion kansanosakeyhtiö Sonera ostaa rytkäytti Saksasta muutamalla miljardilla ilmaa. On meillä kyllä ilimoja piisannutkin.

Tuoreempi esimerkki oli Digitan myynti. Sähköverkkoja on mennyt vieraille omistajille. Kemiran pilkkominen johti Siilinjärven tuottavan kaivosteollisuuden myyntiin norjalaisille, siinä samalla meni tulevaisuuden jättipotti Soklin lannoitevaroista, jne... 

Talousihmiset osaisivat helposti luetella lisää. "On maamme köyhä ja siksi jää."


***

Ei kommentteja: