30.4.2015

Nikola Teslan sähköauto


Nikola Tesla.

Minulle tuli kakruna Aku Ankka jo ennen kuin osasin lukea. Suosikkihahmojani olivat Keksijä-Pelle ja se pieni lamppupää. Minulle luettiin aluksi myös Jules Verneä, ainakin Nemoa ja Nautilusta. Siitäkö lie juontunut pysyvä kiinnostus uuteen tekniikkaan, käytännön keksintöihin, vaikka kotona ymmärrettiin parhaiten polkupyörä- soutuvene- ja hevostekniikkaa.

Yksi kiehtovimmista henkilöistä lähihistorian keksintöjen taustalla oli nerona pidetty kroatialais-amerikkalainen tohtori Nikola Tesla (1856 - 1943). Vaihtovirta, radiotekniikan kehitystyö, sekä mm. Niagaran voimalaitos ovat Teslan tunnettuja meriittejä. Niitä riittää, sillä Teslan nimiin kertyi kai jopa 1200 patenttia USA:ssa. Maailmalla on vielä nykyisin paljon Tesla-faneja erilaisine teknisine viritelmineen.


Erityisesti mieleen jäivät kertomukset Teslan aivan mystisestä sähköautoilusta vuoden 1931 uudella hienolla Pierce-Arrowilla. Kertomusten mukaan Tesla otti autotallissaan yhdessä veljenpoikansa kanssa pois auton polttomoottorin ja asensi sen tilalle ison sähkömoottorin, mutta ei laittanut lainkaan akkuja, jotka olivat välttämättömiä varhaisissakin sähköautoissa. 


Teslan aikoina, viime vuosisadan alkupuolella sähköä käytettiin melko yleisesti autojen voimalähteenä, erityisesti kaupungeissa. Sähköautojen painavat akut ja lyhyt toimintamatka olivat silloinkin ongelmia.


Hyppysähköä lootasta



Pierce-Arrow 1931.
Tesla tunnetaan myös teoreettisen langattoman sähkönsiirron eli monien asentajien turhaan kaipaileman "hyppysähkön" isänä.  

Keksijä laittoi rakentamansa mysteerilaatikon auton etuistuimelle. Lootan kerrotaan olleen 24 tuumaa pitkä, 12 tuumaa leveä ja 6 tuumaa korkea. Laatikossa oli yksi 1,8 metrinen antenni, sekä kaksi lyhyttä metallitankoa.  Lootan sisällä sanotaan olleen "joitakin kymmeniä" tyhjiöputkia ja muita silloisia sähköhärpäkkeitä.


Ihmelootasta meni kuulema kaksi johdinta isoon sähkömoottoriin, mikä oli "40 tuumaa pitkä ja halkaisijaltaan 30 tuumaa". Asennustyön lopuksi Teslan kerrotaan sanoneen veljenpojalleen, että "meillä on nyt sähköä" (voimaa tai virtaa). Keksijä huristeli sähköautollaan käämit kuumana, sillä ihmeellisellä hyppysähköllä, viikon päivät.


Vauhtia ajokkiin kerrotaan löytyneen kokeiltaessa jopa hurjat 90 mailia tunnissa. Niinikään väitetään sähkömoottorin kiertäneen 1800 rpm ja kuumentuneen aika lailla, joten sen jäähdyttäjäksi tarvittiin tuuletin.


Jossain jutussa auton sanotaan (kiinnostavasti) päätyneen isolla maatilalla noin 20 kilometrin päähän Buffalosta, siis lähelle Niagaran putouksia ja niiden voimalaitosta.


Nikola Tesla ei tiettävästi koskaan paljastanut uteliaille, mistä hänen huima sähköautonsa sai energiansa. Kokeilujen jälkeen hän purki sähkömoottorin pois ja pani bensakoneen autoonsa takaisin. Mysteerilaatikon kohtalosta ei ole tietoa, sen Tesla kai purki osiinsa ensimmäiseksi?

Mistä se langaton energia tuli? Siitä sitä on riittänyt arvauksia ja epäilyjä. Jotain perää tarinoissa kuitenkin lienee. Sähkön lähteeksi on arveltu jotain epämääräistä universaalia energiaa, maan magneettikentän hyödyntämistä, ns. nollapiste-energiaa tai gravitaatioaaltojen valjastamista, jne. 


Sanotaanhan, että avaruus on täynnä energiaa, kunhan sitä ääretöntä voimaa osattaisiin hyödyntää.


Linkki tuubiin, sähköauton salaisuus.


Poks ja tups


Sähkö- ja radiovelho Tesla oli myös melkoinen poksauttelija, näytöksiäkin hän järjesteli. Kokeiluissa salamat sinkoilivat, magneettikentät resonoivat ja laitteet räjähtelivät, jopa kokonaisia voimaloita myöten. Tesla rakensi Long Islandin koelaboratorionsa yhteyteen korkean tornin, sekin taisi jotenkin oudosti poksahtaa. Sen kaltaisia voimatorneja nousi kokeiluja varten tiettävästi myös joidenkin tavallisten sähkölaitosten viereen. 


Voisi siis olettaa, että ainakin kokeiluvaiheessa Tesla koetti kanavoida tavallista voimalassa tuotettua sähköenergiaa langattomasti lähistöllä oleviin laitteisiin, kuten joistakin kuvistakin päätellen loistavaan hehkulamppujen mereen tai vaikka sähköautoon. 



Teslan labra Long Islandilla
loistonsa aikoina.
Intrigöörin oma pikku päätelmä tai otaksunta on, aiheesta lueskelun ja joidenkin dokumenttien katselun perusteella, että Teslan huikea kokeilu sähköautolla tehtiin läheisen Niagara Fallsin voimalan sähköenergialla. Jos nääs se oletus pitää paikkansa, että Tesla tarvitsi langattomalle sähkölle vissin lähteen eli jonkin tavallisen voimalan. Kun sähköä oli, hän pystyi ehkä jotenkin siirtämään sitä radioaaltojen tapaan lyhyitä tai lyhyehköjä matkoja.

Miten se sähkö ilmasta napattiin auton moottoriin niin, että sitä riitti, muut saa sen selittää. Ai niin, ehkä se taikalaatikko...

Teslalla oli suuria suunnitelmia langattoman sähköenergian käytöstä. Hän olisi kai halunnut jakaa ilmaista energiaa kaikille koko maapallolla? Semmonen anteliaisuus ei suinkaan bisnesmiesten mielestä käy päinsä, ei ikinä.  

Ei nykyisinkään saa jakaa halvalla epätasaista, mutta kallisarvoista tuulisähköä, mistä tuottajien pitää saada paljon tavallista voimalasähköä korkeampi hinta. Sähkön siirtämisen käyttäjälle luulisi kuuluvan kauppaan, mutta siitäkin pitää nykyisin saada erillinen ja kova hinta.


***

Nikola Teslaan liittyy kilometreittäin salaliittoteorioita, joista osassa voisi tietysti olla jotain pohjaa. Väitetään mm., että langatonta sähkön siirtoa olisi oikeasti kokeiltu jopa satojen mailien matkalla. 

Tesla kaiketi suhtautui rahaan neroille ominaiseen tapaan liian leväperäisesti. Rahoittajien kiinnostus keskeisiin uusiin hankkeisiin saattoi lopahtaa ratkaisevalla hetkellä, jos näköpiiriin osui jotain sillä hetkellä tuottoisampaa. Tai..., olkoot nyt ne salaliittoepäilyt.


Kerrotaan, että Tesla olisi kumminkin myynyt patenttejaan jopa 15 miljoonan silloisen taalan arvosta eli todella suurella rahalla, patenttien ostajia tiedetään. Silti keksijänero oli tiettävästi rahaton ja veloissa kuollessaan vuonna 1943 hotellissaan, 33 kerroksessa, huoneessa nro 3327 New Yorkissa. Mysteeriksi sitäkin voisi sanoa ja voisi epäillä joksikin muuksikin. Ainakaan Teslalla ei ollut kunnon liikemiehille ominaista rahantajua.

Neron levoton mieli lähti usein laukalle. Nikola Teslan kerrotaan mm. lähettäneen ensimmäisenä maailmassa tarkoituksella radioviestejä avaruuteen. Hän itse kertoi saaneensa myös vastauksia, jostakin. Yleisistä maapallon, magneettikentän ja auringon aiheuttamista radiohäiriöistä Tesla lienee ollut pääosin perillä.


Siihen aikaan radioviestejä maapallolla saattoi lähetellä Teslan lisäksi vain langattoman lennättimen keksijänä pidetty italialainen markiisi Guglielmo Marconi. Todellisuudessa Marconi käytti Teslan patentteja, kuten oikeudessakin myöhemmin todettiin, joten oikea radion keksijä olikin Tesla!


Teslan kirjeenvaihtoa on kadonnut, sitä lienee myytykin johonkin, kuten hänen laajoja dokumenttejaankin. Totuus piilee siellä jossakin.


***


Lisäys: Teslan sata vuotta sitten keksimästä "hyppysähköstä" saattaa tulla taas totta, Kauppalehden juttu.

Lisää Nikola Teslasta: Teslan tutkimustyön sanotaan edistäneen robotiikan, kauko-ohjainten, tutkan ja tietokoneen kehitystä sekä vaikuttaneen ballistiikan, ydinfysiikan ja teoreettisen fysiikan kehitykseen. 


Tesla kehitti jo varhain radion perusperiaatteita ja sai siihen liittyviä patentteja. Vuonna 1928 hän patentoi pystysuoraan nousevan lentokoneen.


Teslan toteutuneisiin unelmiin kuului Niagaran putousten vesivoimien valjastaminen. Tesla pyrki aikanaan ratkaisemaan fossiilisten polttoaineiden käytön ongelmia vesivoimalla ja "avaruusenergialla". 


Kuolemaansa saakka hän työskenteli kehitystyönsä, death ray -superaseen parissa, mikä ei kai koskaan valmistunut. Toinen linkki youtuubiin.


Teslalla oli yli 700 rekisteröityä patenttia pelkästään sähkötekniikassa. Patenteista moni oli niin edistyksellinen, että ne onnistuttiin tuomaan käytäntöön vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen. Osa keksinnöistä taisi jäädä tyyten pimentoon, ainakin julkisuudelta piiloon, jotain dokumenteista kai varastettiinkin.


Useista fobioista kärsinyt Tesla ei koskaan mennyt naimisiin eikä liene saanut jälkeläisiä. Hän kuitenkin tutustui esimerkiksi Mark Twainiin sekä piti yllä kirjeenvaihtoa muun muassa Einsteinin, Röntgenin ja Lordi Kelvinin kanssa. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1891.  


Teslan mukaan on nimetty magneettivuon tiheyden yksikkö tesla sekä sähköautojen valmistaja merkki Tesla Motors. Serbian Belgradissa voi vierailla Nikola Tesla -museossa.


Linkkejä: Vapaa energiagalleriaa ja wikipedia, sekä Teslasta Smithsonian sivuilla.



Kymmenen kuvaa Nikola Teslasta.


Lisää Teslan mysteereistä.


Ps. Netflixissä on tai ainakin oli Teslasta 53 minuutin dokumentti vuodelta 2016!



T

Nikola Teslan villit suunnitelmat langattoman sähkön jakamisesta kaikille kaikkialla lienee haudattu syvälle, jos ne olivatkaan todellisia. Kiinnostavaa on kuitenkin, että Kiinan pitkä marssi etenee myös energia-alalla. Kiinalaiset suunnittelevat jo maailmanlaajuista sähköverkkoa, mutta sen toteutuminen näyttää kaukaiselta. Linkki juttuun.

Avaruusfirma SpaceX lähetti toukokuussa 2019 ensimmäiset 60 nettisatelliittia kiertoradalle. Toteutuessaan tämä Elon Muskin & kumppanien hanke toisi internetin maailmanlaajuisesti kaikkien ulottuville. Linkki juttuun.

Tähtitieteilijät eivät pidä uusista satelliiteista. Maapallon kiertolaisia on jo muutenkin liikaa.


Uusi Tesla? Lapsinero Laurent Simons 9 v. pitää Nikola Teslaa esikuvanaan. Linkki HS:n juttuun  10.12.2019.


Teslasta tulossa elokuva elokuussa 2020.


5 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Tässä yhteydessä "we have power" pitäisi kääntää "meillä on nyt sähköä" eikä "meillä on nyt valta".

intrigööri kirjoitti...

Korjasin. Googlen automaattinen käännös sotkee, mutta olisi tuo pitänyt huomata.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Nimenomaan sähköautoihin tuo hyppysähkö sopii tai sopisi erittäin hyvin. Riittävä etäisyys lähteen ja kohteen välillä on ainakin alle 10 m, saattaapa metrikin riittää siirtomatkaksi, jos se lähde on siellä asfaltin alla.
Viitatussa artikkelissa mainitut mikroaallot absorboituvat inehmoihinkin, että ehkä se energian siirto tulisi tapahtua muilla sodomasokistisilla (sm) taajuuksilla?

intrigööri kirjoitti...

Langaton sähkön siirtäminen pitemmälle matkalle olisi jokaisen kaapelia kiskovan sähkömiehen unelma. Nikola Tesla oli aikanaan alansa suurin ja edistynein neropatti. Teslan todistetusti tekemiä kokeita ei voine leimata pelkäksi huuhaaksi. Tuo sähköauto on kyllä hurja juttu, ei osaa edes kuvitella, miten se olisi toiminut.

Unknown kirjoitti...

Energia maailmankaikkeudessa ei katoa mihinkään, ainoastaan muuttaa olomuotoaan.

Vesi ei lisäänny eikä vähene maailmassa vaikka vaihtaa olomuotoaan.

Nämä ovat fysiikan lakien mukaista.